Varoitus: Kynsilakan akrylaatit voivat aiheuttaa elinikäisen allergian
Allerginen reaktio voi aiheuttaa muitakin ongelmia kuin sormien ihon kuoriutumista ja punoitusta. Pitkällä aikavälillä akrylaattiallergia voi olla ongelma esimerkiksi hammaslääkärissä tai lonkkaleikkauksessa.

Sormenpäiden iho on punoittava ja kuoriutunut allergisen reaktion vuoksi. Kuvan kädet ovat kynsistudiossa työskentelevän kynsiteknikon.
TikTokissa on viime aikoina julkaistu runsaasti videoita, joilla ihmiset esittelevät punoittavia ja hilseileviä sormenpäitään.
Videoita ovat postanneet erityisesti allergisen reaktion akryyli- tai geelikynsistä saaneet naiset.
Allergiset reaktiot johtuvat akrylaateista, joita on joissakin kynsilakoissa ja tekokynsissä.
Akrylaatteja on käytetty teollisuudessa jo vuosien ajan, ja niitä hyödynnetään myös esimerkiksi hampaiden hoidossa.
Tanskalaisen Gentoften sairaalan allergiakeskuksen johtaja Jeanne Duus Johansen kertoo, että 1980- ja 1990-luvuilla jotkut hammaslääkärit ja -hoitajat kärsivät vaikeista allergisista reaktioista, joiden vuoksi saattoivat jopa joutua vaihtamaan alaa.
Hammaslääkärien ja -hoitajien työturvallisuutta on kuitenkin pystytty parantamaan merkittävästi, kun akrylaattimuovien aiheuttamista ongelmista on tultu tietoisiksi.
Johansenin mukaan kynsilakkojen ja tekokynsien kohdalla akrylaattien turvallisuus on kuitenkin edelleen vakava ongelma:
”Asia on vielä suhteellisen uusi, mutta aivan viime vuosina kynsiin liittyvät allergiset reaktiot ovat alkaneet yleistyä”, Johansen sanoo ja kertoo ilmiön olevan tuttu eri puolilla Eurooppaa.
Tekokynsien ja kynsilakkojen sisältämät akrylaatit
Tekokynnet kiinnitetään omien kynsien päälle liimalla, joka sisältää usein niin kutsuttuja akrylaatteja eli muovin valmistuksessa käytettäviä synteettisiä hartseja. Esimerkiksi UV-lampun avulla kovetettavat kynsilakat voivat sisältää akrylaatteja. Lakka ja akrylaatit kovettuvat UV-valon vaikutuksesta, mutta ennen kovettumista akrylaatit voivat olla iholle päästessään voimakkaasti allergisoivia.
Tekokynsien ja UV-valolla kovetettavien kynsilakkojen aiheuttamasta akrylaattiallergiasta kärsivät erityisesti kynsiteknikot, mutta koska samoja tuotteita käyttävät nykyään enenevässä määrin myös kuluttajat, myös heidän kohdallaan allergiatapaukset ovat yleistyneet.
Allergia ilmenee ensin sormenpäiden ihottumana, punoituksena, turvotuksena tai pieninä rakkuloina, joista voi kehittyä haavaumia. Oireet voivat levitä sormista muualle kämmeniin ja kynsiteknikoilla jopa kasvoihin, jolloin silmien ympärille ilmaantuu turvotusta. Kuluttajilla sormenpäiden iho voi kuoriutua ja sormien iho voi halkeilla. Kynnet voivat irrota joko kokonaan tai osittain, ja joillakin kynnen luonnollinen osa voi vaurioitua pysyvästi. Oireet kestävät niiden vakavuudesta riippuen muutamasta viikosta kuukausiin.
Allerginen reaktio voi puhjeta, jos akrylaatit pääsevät kosketuksiin kynttä ympäröivän ihon kanssa – tai jos akrylaatteja ei koveteta kunnolla UV-lampun avulla. Tätä prosessia on dokumentoitu myös tieteellisissä tutkimuksissa.
”Jos aineet kovetetaan kunnolla, molekyylit ovat niin suuria, etteivät ne voi ärsyttää immuunijärjestelmää”, Johansen selittää ja lisää:
”Ratkaisevaa on siis se, pääsevätkö akrylaatit kosketuksiin ihon kanssa silloin, kun aineet ovat vielä nestemäisessä muodossa.”
Allergioilla voi olla vakavia seurauksia
Allergian oireet eivät välttämättä rajoitu kutinaan ja punoitukseen. Pitkällä aikavälillä allergia voi vaikuttaa esimerkiksi hammashoitoon tai lonkkaleikkaukseen.
”Tekokynsien ja kynsilakan kohdalla altistus kemiallisille aineille on suurta verrattuna esimerkiksi hampaiden paikkaukseen muovipaikoilla. Siksi allergisen reaktion riski on merkittävästi suurempi kynsihoidossa kuin hammaslääkärissä”, Johansen sanoo ja lisää:
”Kun immuunijärjestelmä on kerran reagoinut aineeseen ja allergia on päässyt kehittymään, elimistö reagoi jo pieneenkin määrään kyseistä ainetta. Siksi odotettavissa on, että akrylaattiallergiasta kärsiville kehittyy ajan mittaan muitakin allergiaan liittyviä oireita.”
Asiantuntijoiden mukaan akrylaattiallergia on luultavasti alidiagnosoitu, koska allergiatesteissä ei yleensä testata kynsihoitoihin liittyvää akrylaattiallergiaa.
Vuonna 2020 tehdyssä tanskalaistutkimuksessa testattiin 1 293 naisen yliherkkyyttä HEMA-nimiselle akrylaatille. Heistä 31 sai allergisen reaktion, ja näiden kohdalla 72 prosentilla allergian aiheuttivat geelikynnet ja UV-valolla kovetettu kynsilakka.