Shutterstock

Vaaralliset lihansyöjäbakteeret leviävät USA:n rantavesissä

Noin yksi viidestä ihmisestä, joka saa tartunnan, kuolee. Bakteerin yleistyminen johtuu suurelta osin ilmastonmuutoksen vaikutuksesta vesistöihin.

Lihansyöjäbakteerit ovat bakteereja, jotka tunkeutuvat elimistöön, aiheuttavat tulehduksen ja tappavat kudoksia.

Bakteerien myrkky tuhoaa kudoksia ja ihoa sellaiseen tahtiin, että muutokset näkyvät tunti tunnilta.

Tauti on onneksi suhteellisen harvinainen, mutta siihen liittyy korkea kuolleisuus ja suuri riski, että raaja joudutaan amputoimaan.

Yhdysvaltalaistutkijat ovat jo vuosia varoittaneet siitä, että lihansyöjäbakteerien aiheuttamat infektiot kasvavat ilmastonmuutoksen myötä.

Merten lämpötilan nousu luo paremmat olosuhteet monille meressä eläville bakteereille.

Nyt Yhdysvaltojen rannikoiden lämpimät pintavedet ovat johtaneet hengenvaarallisen Vibrio vulnificus -bakteerin nopeaan lisääntymiseen. Kuolemantapauksia on ollut tähän mennessä viisi.

Bakteeri lisääntyy helposti lämpimässä vedessä

Yhdysvaltojen terveysviranomaiset kehottavatkin ihmisiä noudattamaan äärimmäistä varovaisuutta.

Ihmisten tulisi pysyä poissa merivedestä, jos heillä on avohaava, ja poistua vedestä välittömästi, jos he saavat siellä haavan.

Haavat on peitettävä vedenpitävällä sidoksella, äyriäiset pitää kypsentää kunnolla ennen syömistä ja ihmisten tulisi muistaa pestä kätensä saippualla ja vedellä raakoja äyriäisiä käsiteltyään.

Tällä hetkellä Yhdysvalloissa rannoilla oleskelevia uhkaavat Vibrio-bakteerit viihtyvät normaalistikin suolaisessa tai murtovedessä samoilla alueilla, mutta viime kesänä pintaveden lämpötilan nousu ja laajat helleaallot ovat nostaneet tartuntariskin alhaisesta kohtalaiseksi.

Mereveden lämpötilan nousu yhdistettiin Vibrio-tartuntojen lisääntymiseen jo vuosina 1988–2018.

Bakteeri iskee ihon alle

Hoitamattomana infektio voi levitä koko elimistöön ja aiheuttaa verenmyrkytyksen. Siksi jokaisen, jolla on tulehtunut haava, on hakeuduttava välittömästi lääkärin hoitoon, viranomaiset toteavat.

”Noin yksi viidestä ihmisestä kuolee V. vulnificus -infektion saatuaan, ja usein kuolema tulee jo muutaman päivän kuluessa. Siksi hoitoon on hakeuduttava nopeasti”, sanotaan Yhdysvaltojen tautiviraston CDC:n tiedotteessa.

Jotkin llihansyöjäbakteerit viihtyvät maalla, toiset taas meressä.

Lihansyöjäbakteerit eivät varsinaisesti syö lihaa, vaan erittävät myrkkyjä, jotka saavat veren paakkuuntumaan ja muodostamaan hyytymiä. Tällöin veren ja hapen saanti tulehtuneelle alueelle lakkaa, ja lihaskudos kuolee.

Koska lihansyöjabakteerit iskevät ihon alle, infektiota on aluksi vaikea havaita – varsinkin kun turvotus voi näyttää vaikkapa paiseilta.

Pahimmissa tapauksissa lihansyöjäbakteerit aiheuttavat laajamittaista kudoskuoliota elimistössä, jolloin seurauksena on sepsis, monielinvaurio ja kuolema.

Lihansyöjäbakteeritartunnan voi saada kuka tahansa iästä, sukupuolesta ja terveydentilasta riippumatta, mutta lapset sairastuvat harvemmin.