Shutterstock

Tutkijat kehittävät aiempaa turvallisempia e-pillereitä

Tuoreiden tutkimustulosten mukaan perinteisten ehkäisytablettien hormonimäärää voidaan pienentää huomattavasti heikentämättä niiden tehoa.

Syöpä, masennus ja veritulppa... Ehkäisytablettien mahdolliset vakavat haittavaikutukset ovat johtaneet siihen, että monet naiset ovat luopuneet niiden käytöstä.

Filippiiniläisten, korealaisten, yhdysvaltalaisten ja tanskalaisten tutkijoiden työ voi tarjota tähän ongelmaan uusia ratkaisuja.

Perinteisissä e-pillereissä on kahden naishomonin, estrogeenin ja progesteronin, kemiallisia variantteja.

Ehkäisytabletteja käyttävän naisen oma hormonitoiminta lakkaa, sillä hormonit tulevat valmisteesta. Siksi ovulaatiota ei tapahdu. Koska munasolu jää irtoamatta, nainen ei voi tulla raskaaksi.

Uudessa tutkimuksessa osoitettiin matemaattisilla tietokonemalleilla, että estrogeenin ja progesteronin eli keltarauhashormonin määrää voidaan todennäköisesti selvästi vähentää heikentämättä tablettien ehkäisytehoa.

Siten voidaan tutkijoiden mukaan myös pienentää suurista hormonipitoisuusista johtuvaa vakavien haittavaikutusten riskiä.

Jopa 90 prosenttia vähemmän hormoneja

Tutkimuksessa analysoitiin 23 terveen, iältään 20–34-vuotiaan naisen tietoja. Kaikilla oli säännöllinen kuukautiskierto, ja edellisessä kierrossa oli tapahtunut ovulaatio.

© Shutterstock

Näin e-pillerit vaikuttavat:

  • Ne estävät ovulaation, eli munasarjasta ei irtoa munasolua.
  • Ne tekevät kohdunkaulan limasta paksumpaa. Siksi siittiöiden on vaikeampi päästä hedelmöittämään munasolu.
  • Ne muuttavat kohdun limakalvoa niin, että hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen vaikeutuu.

Tutkijoiden tietojen pohjalta laatima matemaattinen malli kuvasi normaalia kuukautiskiertoa. Simulaatiot havainnollistivat sitä, miten e-pillereiden hormonimäärän jatkuva pienentäminen vaikutti siihen.

Vielä teoreettinen malli osoitti, että ehkäisytableteista voidaan vähentää hormoneja huomattavasti heikentämättä niiden tehoa.

Tulos oli tulkittavissa niin, että vaikka tableteissa olisi progesteronia 43 ja estrogeenia peräti 92 prosenttia vähemmän, ne voivat toimia luotettavasti.

Tutkimus on juuri julkaistu PLOS Computational Biology -tiedeaikakauslehdessä.