Ihmisen kuulo on kaukana eläinkunnan parhaimmistosta. Esimerkiksi lepakko pystyy erottamaan niin sanottuja suurtaajuuksisia ääniä, jotka ovat kaukana ihmiskorvan rekisterin ulkopuolella.
Onko myös siitä suurtaajuisesta äänestä, jota ihminen ei kuule, haittaa kuuloaistille?
Asiantuntijat erottavat ääniaaltojen taajuuden ja äänenpaineen. Taajuus, joka mitataan hertseinä (Hz), määrää äänen korkeuden ymmärrettynä bassoksi (pieni taajuus) ja diskantiksi (suuri taajuus). Äänenpaine, joka mitataan desibeleinä (dB), ilmaisee äänen voimakkuuden vaikkapa hiljaisesta kuiskauksesta kovaan mylvintään.
Näin ääniaallot kulkevat korvissa
Kuvassa näkyy korvan halkileikkaus. Siinä esitetään ääniaaltojen reitti ulkokorvasta sisäkorvan simpukkaan.
Ulkokorva
Ääniaallot (sininen) etenevät ilmassa ulkokorvaan ja edelleen korvakäytävää pitkin tärykalvoon asti.
Vasara, alasin ja jalustin
Tärykalvo välittää ilman värähtelyt kolmeen kuuloluuhun eli vasaraan, alasimeen ja jalustimeen. Nämä johtavat puolestaan värähtelyt eteenpäin sisäkorvaan.
Sisäkorva
Sisäkorva on täynnä nestettä, joka välittää ääniaallot simpukkaan. Siellä ne ärsyttävät herkkiä kuuloreseptoreina toimivia karvasoluja, jotka lähettävät aivoille tiedon äänestä.
Kuuloluut
Kuuloluut ovat aikaisemmin suodattaneet suurtaajuiset ultraäänet pois. Siksi niitä ei kuulla eivätkä ne voi vaurioittaa kuuloa.
Suuri äänenpaine – melu – vaurioittaa helposti kuuloa, mutta ultraääneen, jonka taajuus on suurempi kuin kuuloalueen yläraja 20 000 hertsiä, ei liity oikeastaan minkäänlaista vaaraa.
Suurtaajuuksiset äänet – ultraäänet – eivät vahingoita kuuloa.
Selitys eroon löytyy kuuloelinten rakenteesta ja toiminnasta. Välikorvan kuuloluut suodattavat kiihkeästi värähtelevät ultraäänet pois, ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa niitä herkkiä aistinkarvasoluja, jotka rekisteröivät varsinaisesti ääniaaltoja sisäkorvassa.