Paljon hiilihydraatteja etenkin tärkkelyksenä, vähän makua ja vaikea käyttää muuten kuin keitettynä tai paistettuna.
Monet suhtautuvat perunaan torjuvasti ennen kaikkea sen huonon maineen vuoksi.
Tuore tutkimus osoittaa kuitenkin, että peruna on ansainnut paremman imagon.
Etenkin käsityksissä perunan ravitsemuksellisesta laadusta vaikuttaisi olevan tarkistamisen varaa.
Syötävät mukulat ovat paitsi moni- ja helppokäyttöisiä myös terveellisiä.
Useissa suosituissa laihdutusruokavalioissa peruna tuomitaan hiilihydraattipitoisuutensa vuoksi kartettavaksi energianlähteeksi. Lisäksi on esitetty, että perunoiden syömisellä on terveyshaittoja, jotka voivat esimerkiksi suurentaa riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen.
Tanskalais-australialaisen tutkijaryhmän Diabetes Care -lehdessä julkaiseman artikkelin mukaan peruna on väitettyä parempaa ruokaa.