Homeopatia: Onko vedellä muisti?

Tiedepiireissä artikkeli aiheutti hämmennystä. Naturen päätoimittaja John Maddox halusi asiantuntijaryhmän kanssa nähdä omin silmin Benvenisten toistavan kokeen samoin tuloksin laboratoriossaan sen jälkeen, kun tutkimusmenetelmästä osoitetut virheet oli poistettu. Benveniste veti vesiperän – niin kuin myöhemmin monta muutakin tutkijaa.

Kerta toisensa jälkeen teorian testaajat ovat joutuneet tunnustamaan, että he eivät ole saaneet näyttöä väitetystä vesimuistista.

Homeopaatit pysyvät kuitenkin horjumatta kannallaan. He hoitavat nykyään satoja miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa, ja homeopatia on monessa maassa – etenkin Euroopassa – osa julkista terveydenhuoltoa. Avainkysymys on, hyödyttääkö hoito potilaita vai ei. Vastaus näyttää riippuvan siitä, keneltä asiaa kysytään.

Osa viittaa tutkimuksiin, joiden tulosten mukaan homeopaattiset tuotteet vaikuttavat tehokkaammin kuin pelkkä vesi kaikkeen ihottumasta syöpään.

Osa taas hylkää homeopatian, koska kiistatonta näyttöä tehosta ei ole. Kaikki kokeet eivät ole kuitenkaan yhtä luotettavia.

Useissa tutkimuksissa ei ole noudatettu tieteen perussääntöjä, ja siksi niiden tulokset ovat virheellisiä ja tuloksista tehdyt päätelmät vääriä. Heti kun jyvät erotetaan akanoista, tilanne kirkastuu.

Lääkkeeksi pelkkää vettä

”Sama parantaa saman” on Samuel Hahnemannin laskema homeopatialla hoitamisen perusta.

Samankaltaisuuden laki tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihottumaan on mahdollista saada apua lääkkeestä, joka on tehty voimakkaasti laimentamalla samantapaista ihottumaa aiheuttavasta aineesta. Hahnemann hoiti muun muassa kutinaa lääkkeellä, joka perustui syyhypunkin tulehduttamaan, rakkulaiseen ihoon.

Tutkimustyössään Hahnemann totesi itse laimentamisen olevan tärkeässä osassa. Hänen kehittämänsä menetelmän mukaan kantaliuosta laimennetaan sata kertaa ja ravistetaan.

Sitten siitä otetaan pieni määrä laimennettavaksi ja ravistettavaksi samalla tavalla. Ja näin jatketaan. Kyse on C-eli sata-asteikosta, joten vahvuusmerkintä 3C tarkoittaa 100 × 100 × 100 eli miljoonakertaista laimennusta.

Hahnemannin käsityksen jakavat homeopaatit katsovat, että homeopaattinen valmiste saa lisää tehoa jokaisella laimennuskerralla samalla kun sen oireita aiheuttava vaikutus pienenee.

Jokaisen laimennuksen jälkeen liuos sisältää vähemmän ainetta. 10C-vahvuudessa jäljellä on vain joitakin molekyylejä, 12C:ssä ei todennäköisesti enää yhtä ainoaa. Siitä huolimatta homeopaatit käyttävät yleisesti vahvuuksia 30C–200C. Loppuun laimennettu liuos voidaan sitten annostella sokeripastilleihin, jotka ovat potilaalle mukava lääkemuoto.

Homeopatian harjoittajat eivät ole vielä esittäneet selitystä sille, kuinka aine, jota ei ole enää olemassa, voi hoitaa tai parantaa. He vetoavat Hahnemannin hengessä epämääräisiin teorioihin, joita ei ole todistettu tieteellisesti pätevällä tavalla oikeiksi.

Kokeet vääristävät todellisuutta

Homeopatian vaikutustavalta puuttuva tieteellinen selitys ei ole sinänsä ongelma. Hoito voi nimittäin hyvinkin tehota, vaikka syytä ei tiedetä. Teho pitää kuitenkin määrittää luotettavasti, eikä se onnistu kuin yhdellä keinolla: potilaskokeilla.

Tutkimus tulee suunnitella ja järjestää oikein, sillä puutteet ja virheet, olivatpa ne sitten kuinka mitättömiä tahansa, vääristävät tulosta.

Loistoesimerkki puutteesta on liian pieni koehenkilömäärä. Kun koehenkilöitä on vähän, sattumariski suurenee, joten tulokset eivät välttämättä heijasta todellista tilannetta luotettavasti. Sen lisäksi, että tutkijan tulee varmistaa riittävän suuri koeryhmä, hänen on huolehdittava vertailuryhmästä.

Klassisessa koeasetelmassa vertailuryhmän jäsenet ovat satunnaisesti valittuja henkilöitä, jotka sairastavat samaa sairautta kuin koeryhmän jäsenet. Ryhmät eivät saa erota toisistaan myöskään ikä- ja sukupuolijakauman osalta.

Ainoa ryhmien välinen ero on se, että vertailuryhmän jäsenille annetaan testattavan lääkkeen sijasta lumelääkettä, joka voi olla vaikka tavallinen kalkkitabletti. Vertailuryhmän merkitystä lisää itse hoitotapahtuma: lääkärissäkäynti ja lääkkeenotto saattavat joskus helpottaa sairaan oloa ja edistää paranemista.

Lumevaikutuksena tunnetusta ilmiöstä on mahdollista saada luotettavaa tietoa vertailuryhmän ansiosta. Tuloksista tutkija voi päätellä, johtuvatko muutokset potilaan tilassa ja tuntemuksissa hänen saamastaan lääkkeestä vai lumevaikutuksesta.

Vertailuryhmä menettää kuitenkin merkityksensä siinä tapauksessa, että henkilöt tietävät, kuuluvatko he itse siihen vai koeryhmään. Tästä taustatiedosta voi seurata lumevaikutuksen suureneminen toisessa ryhmässä.

Tutkija ei saa myöskään tietää, kumpaan ryhmään koehenkilö kuuluu. Jos hän on tietoinen asiasta, hän voi vahingossa tai tarkoituksellisesti vaikuttaa tulokseen. Kun tutkimus järjestetään pätevästi, se, kumpaan ryhmään koehenkilö kuuluu, pysyy salassa sekä häneltä itseltään että tutkijalta. Tällöin on kyse kaksoissokkokokeesta.

Luotettavuuden kannalta keskeistä on myös se, että tutkija ei jaa koehenkilöitä ryhmiin. Vaikka tutkija pyrkisi täysin satunnaiseen jakoon, on olemassa vaara, että se ei toteudu.

Tietoisesti tai tiedostamattaan hän voi valita toiseen ryhmään esimerkiksi potilaita, joilla on vähemmän oireita.

Valikoiva jako pudottaa pohjan pois tutkimukselta: sen on useissa yhteyksissä todettu vääristävän tuloksia – ja usein juuri testattavan hoidon hyväksi.

Ainoa oikea ratkaisu on varmistaa satunnaistaminen antamalla tietokoneen jakaa henkilöt ryhmiin.

Homeopatia reputtaa kokeissa

Huonosti suunnitellut kokeet ovat yleisiä lääketieteenkin alalla. Useiden tutkimusten mukaan alle puolet potilaskokeista on hyvän tieteellisen käytännön mukaan satunnaistettuja kaksoissokkokokeita.

Niinpä voi olla vaikea arvioida, tehoaako tietty hoito vai ei. Ongelma on mahdollista ratkaista riippumattomalla arvioinnilla: sitoutumattomat tutkijat käyvät läpi joko kaikki tai tärkeimmät kokeet, joilla hoitoa on testattu, karsivat niistä huonoimmat ja tekevät lopuista päätelmän tehosta. Tätä lähestymistapaa nimitetään meta-analyysiksi.

Vuonna 2005 sveitsiläisen Bernin yliopiston ja englantilaisen Bristolin yliopiston tutkijat erittelivät 110 koetta, joilla oli selvitetty homeopaattisten hoitojen vaikutusta, ja vertasivat niitä 110 koululääketieteen kokeeseen.

Tutkimusmenetelmien osalta kävi ilmi, että vain 21:ssä homeopatiaa koskevassa ja yhdeksässä koululääketieteen kokeessa lähtökohta oli tieteellisesti pätevä.

Analyysi paljasti lisäksi, että mitä huonommin tutkimus oli suunniteltu ja järjestetty, sitä suuremmaksi se testattavan hoidon tehon osoitti.

Kaikkiaan kelvottomat tutkimukset todistivat hoidot keskimäärin noin 40 prosenttia tehokkaammiksi. Kun huonot tutkimukset karsittiin joukosta, piirtyi esiin kaava, jonka mukaan homeopatian teho vastaa lumevaikutusta ja koululääketieteen hoidot vaikuttavat tätä enemmän.

Tarkasti kohdistetut perusteelliset meta-analyysit, joissa selvitetään eri hoitojen ­vaikutus yksittäisiin sairauksiin, antavat ratkaisevan tärkeää tietoa lääkäreiden työn tueksi. On kaikkien etu, että potilas saa parasta mahdollista apua.

Homeopatiaa koskevia meta-analyysejä on tehty paljon. Australian lääketieteellinen tutkimusneuvosto (NHMRC) kokosi vuonna 2015 niitä laajaksi raportiksi, josta voi katsoa, mitä annettavaa homeopatialla on 61:n eri sairauden hoidossa.

Kuuden osalta puuttui homeopaattisen hoidon vertaaminen lumelääkkeeseen, joten niistä ei voitu esittää lainkaan arviota. 29 tapauksessa oli olemassa yksi ainoa koe, jossa lumevaikutuksen mahdollisuus oli otettu huomioon, mutta mikään tutkimus ei vastannut täysin luotettavalle tieteelliselle kokeelle asetettuja vaatimuksia.

Myös neljäätoista muuta sairautta koskevissa kokeissa oli vakavia puutteita. Australialaiset tutkijat totesivat, että arvio oli mahdollista esittää vain 13 sairauden osalta.

Lausunnot olivat kaikkea muuta kuin mairittelevia: homeopaattisen hoidon teho vastaa kaikissa tapauksissa lumevaikutusta.

Lumelääke voi parantaa

Homeopatian uskottavuusongelmia ovat pahentaneet viimeaikaiset meta-analyysit, joista kolme on Britannian homeopaattisen yhdistyksen (BHA) piiristä tulevien tutkijoiden käsialaa.

Koska BHA pyrkii edistämään homeopatian käyttöä, näyttää siltä, että myös homeapatian harjoittajat ovat havahtuneet näkemään ongelman ja ovat alkaneet vaatia uusia, luotettavampia kokeita.

Sinä aikana, kun tutkimuksia tehdään lisää, miljoonat ihmiset turvautuvat homeopaattisiin valmisteisiin, joilla ei ole osoitettu olevan minkäänlaista vaikutusta.

Tilanne on kimurantti etenkin silloin, kun potilas valitsee homeopatian koululääketieteen sijasta, vaikka tarjolla olisi todistettavasti auttava lääke, tai kun homeopatia korvaa toisen vaihtoehtohoidon, josta hän saattaisi hyötyä.

Useiden tutkimusten mukaan tällä valinnalla on suuri merkitys potilaan ennusteelle muun muassa syöpäsairauksissa.

Toinen huolen aihe on se, että kaikkialla ei valvota homeopaattisten tuotteiden valmistusta. Riskialttiina pidetään esimerkiksi sitä, että laimennettavat aineet voivat sisältää myrkkyjä tai taudinaiheuttajia, kuten nautatuberkuloosia sairastavan lehmän imusolmuke tai tippurivuoto.

Yleensä homeopatia itse ei vaaranna potilaan terveyttä eikä hyvinvointia. Osa homeopaateista katsookin, että hoitomenetelmän käyttöä puoltaa jo sen mahdollisesti aikaansaama lumevaikutus.

Tutkimustiedon valossa näyttääkin siltä, että tämä voi osalla homeopaattien asiakkaista tuoda helpotusta esimerkiksi kipuihin ja pahoinvointiin.

Mikään ei siis kuitenkaan viittaa siihen, että homeopatia on ratkaisu oireiden taustalla olevaan terveysongelmaan.

Lisäksi lumeilmiö on mahdollinen ilman petkutusta. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan potilas voi kokea lumevaikutuksen, vaikka hän tietää syövänsä sokeripastilleja.

Homeopatiasta tuskin saa rahoilleen vastinetta, ja sen teoria pysyy näennäistieteenä, kunnes Jacques Benvenisten löytämä vesimuisti näytetään pätevästi toteen.