Yritämme peittää elimistömme hajuja niin deodorantilla kuin hammastahnallakin, mutta turhaan: kaikki ihmiset haisevat.
Mistä piereskely, jalkahiki tai pahanhajuinen hengitys oikein johtuvat?
1. Viinikumit kasvattavat pierujen määrää

Jotkut piereskelevät ja haisevat enemmän kuin toiset. Pierujen haju riippuu syödyistä ruuista. Valtaosa pieruista syntyy nimittäin suolen toiminnan sivutuotteena, kun hiivasolut ja bakteerit hajottavat ravintoa.
Jos syöt paljon makeaa, esimerkiksi viinikumeja, saat suolistoosi runsaasti hiivaa ja kaasun määrä vain kasvaa.
2. Maito ja juusto saavat hengityksesi haisemaan pahalle

Pahanhajuinen hengitys johtuu usein huonosta suuhygieniasta. Jos suuta ei hoideta, mädättäjäbakteereja kerääntyy ikeniin, ientaskuihin ja hampaissa oleviin syviin koloihin. Bakteerit hajottavat ruokaa ja tuottavat pahalta haisevia rikkivety-yhdisteitä.
Kaikkein pahimman hajuisen hengityksen saa aikaan – ehkä hivenen yllätyksettömästi – valkosipuli. Valkosipulista jää paljon rikkiä kielelle ja muualle elimistöön, jolloin tympeä haju tunkeutuu ulos kaikista aukoista ja huokosista.
Myös maitotuotteet aiheuttavat pahanhajuista hengitystä. Kun luonnostaan suussa esiintyvät bakteerit hajottavat maidon ja juuston aminohappoja, ne tuottavat aineita, jotka eivät todellakaan haise hyvälle.
3. Tumma suklaa parantaa hajuasi

Paha haju saattaa johtua myös kivennäisaineiden puutteesta.
Jos kärsit siitä, että elimistösi haisee pahalle, kokeile nauttia tummaa suklaata. Se nimittäin sisältää suuria määriä magnesiumia samoin kuin leseet, mantelit, cashewpähkinät ja seesaminsiemet.
4. Ranskalaiset tuottavat eltaantuneen hajun

Jokainen, joka on joskus tehnyt juoksulenkin nautittuaan edellisenä iltana paljon valkosipulia tai karria, tietää, että aromaattiset aineet jättävät jälkensä myös ihmisen ominaishajuun.
Jos tuntuu, että hajusi vaikuttaa eltaantuneelta, olet ehkä syönyt ranskalaisia. Uppopaistettujen ja paistettujen ruoka-aineiden sisältämä öljy voi antaa ihmiselle härskiintyneen hajun.
5. Vihannekset pierettävät

Kun proteiinit hajoavat rasvahapoiksi ja rikkipitoisiksi molekyyleiksi, pierut haisevat ällöttäviltä. Joka päivä ihmisen suolistossa kulkee 7–10 litraa kaasua, mutta vain puoli litraa siitä karkaa peräaukosta pieruina.
Se, miten paljon suolikaasua tuotat ja miten suuri osa siitä vapautuu pieruna, riippuu siitä, mitä olet syönyt. Esimerkiksi kasvissyöjät piereskelevät enemmän kuin muut, sillä he syövät usein paljon kaalia ja muita vihanneksia, joiden hajotessa syntyy paljon kaasua.
6. Bakteerit saavat sinut haisemaan hieltä

Ihminen säätelee ruumiinlämpöään hikoilemalla, ja samalla elimistöstä erittyy kuona-aineita. Hiki itsessään ei haise.
Haju syntyy, koska hikirauhasten ympärillä on bakteereja, jotka hajottavat hikeä. Hien haju johtuu hajoamisprosessin lopputuotteesta.
Samasta syystä urheilun puhtaalle iholle nostattama hiki ei haise niin pahalle kuin huonosti hygieniastaan huolehtivan ihmisen hiki.
7. Jalkahiki johtuu voihaposta

Jalkahiki haisee pahalle. Juustomainen haju leviää joka paikkaan, kun kengät riisutaan ja lämpöiset ja hikiset varpaat vapautuvat.
Haju johtuu hien ja bakteerien epäonnisesta yhdistelmästä. Hiki sinällään ei haise, mutta jalassa viihtyvät bakteerit, jotka hajottavat jalkahikeä, synnyttävät voihappoa. Juuri voihappo aiheuttaa jalkahien hajun, joka tuo mieleen vanhan juuston lemun.
Haju on sitäkin muhkeampi, jos varpaiden välissä viihtyy myös jalkasieni.
8. Röyhtäykset ovat mahasta tulevaa pahanhajuista ilmaa

Röyhtäisyä kuvataan usein pieruksi, joka tulee ulos väärästä päästä.
Pieru johtuu suolistobakteerien toiminnasta, mutta röyhtäisy on pikemminkin ilmaa, jota on päässyt mahaan ruuan tai juoman, erityisesti hiilihappopitoisen juoman, mukana. Siksi röyhtäisy haisee selvästi erilaiselle kuin pieru.
Lisäksi on havaittu, että 20 prosentilla niistä henkilöistä, jotka röyhtäilevät epätavallisen paljon, on ruuansulatusongelmia ja heidän vatsalaukkunsa sisältö lähtee normaalia hitaammin mahalaukusta eteenpäin.