Botuliinipistoksia ottavat tätä nykyä muutkin kuin julkkikset, jotka haluavat häivyttää ikääntymisen merkkejä.
Botox-hoitojen suosio on kasvanut kasvamistaan, eikä niistä ja niiden käytöstä enää puhuta kuiskutellen.
Tuoreen näkökulman asiaan antaa yhdysvaltalaistutkimus, jonka mukaan botuliinipistoksilla voi olla yllättävä sivuvaikutus.
Botox-hoito saattaa muuttaa kasvojen toimintaa niin, että ne eivät palvele parhaalla mahdollisella tavalla sanatonta viestintää: toisten ilmeitä on vaikea tulkita oikein.
Matkiminen auttaa aivoja
Mahdollinen selitys voi liittyä ilmepalautehypoteesiin. Käytännössä kyse on siitä, että katsoessaan toisen kasvoja henkilö automaattisesti jäljittelee näkemäänsä ilmettä.
Vaikka tapahtumasarja on tiedostamaton, se on hyvin merkittävä. Kun omat kasvolihakset toimivat samalla tavalla kuin toisen, ne lähettävät aivoihin viestejä, jotka auttavat niitä tulkitsemaan ilmeen ilmaiseman tunteen.
Jäljittelyllä on siis tärkeä osuus sanattomassa viestinnässä, johon luotetaan enemmän kuin sanalliseen viestintään. Botox jähmettää kasvoja, joten niistä tulee ilmeettömämmät. Ja tämä heijastuu myös kykyyn tulkita toisten ilmeitä.
Lihaksesi heijastavat muiden kasvonilmeitä
Jos kasvosi ovat halvaantuneet, sinun voi olla vaikeaa tulkita muiden ilmeitä. Usea tutkimus osoittaa siihen suuntaan, että kasvolihakset ovat tärkeä lähimmäisten tunteiden tulkki.

Kasvot heijastavat lähimmäisten iloja ja suruja
Kun näet vihaisen ihmisen, kulmakarvojen rypistäjälihas eli corrugator supercilii aktivoituu ja vetää kulmakarvoja alaspäin.

Kasvot heijastavat lähimmäisten iloja ja suruja
Kun näet iloisen ihmisen, iso poskipäälihas eli zygomaticus major aktivoituu ja kiskoo suupieliä ylöspäin hymyyn.
Yhteyttä valaisseeseen yhdysvaltalaistutkimukseen osallistui kymmenen iältään 33–40-vuotiasta naista, joiden otsaan oli pistetty botuliinia.
Naisia pyydettiin katsomaan kasvokuvia ennen pistoksia ja niiden jälkeen. Kuvat esittivät kasvoja, joiden ilme oli tulkittavissa neutraaliksi, iloiseksi tai vihaiseksi.
Kun naiset katselivat kuvia, heidän aivojensa työskentelyä seurattiin toiminnallisella magneettikuvauksella, joka paljastaa eri aivoalueiden aktiivisuuden.
Kasvojentunnistuskyky muuttuu
Tutkimus paljasti, että botuliinipistokset vaikuttivat mantelitumakkeiden toimintaan. Mantelitumakkeet osallistuvat tunnereaktioiden, kuten pelon, käsittelemiseen ja muistamiseen. Muutos oli havaittavissa silloin, kun naiset katsoivat vihaa ja iloa ilmentäviä kasvoja esittäviä kuvia.
Lisäksi huomattiin, että värttinäpoimut toimivat eri tavalla. Kyseiset ohimolohkojen osat osallistuvat muun muassa kasvojen tunnistamiseen. Muutos tuli esiin iloa ilmaisevien kasvojen kohdalla.
Scientific Reports -tiedejulkaisussa julkistettu tutkimus tukee tuloksillaan tutkijoiden aiempia havaintoja siitä, että kasvojen alueen botuliinipistokset vaikuttavat sanattomaan viestintään ja siten vuorovaikutuskykyyn.