Shutterstock

Asiantuntijat: Näin selviät petikaverin kuorsauksesta

Kuorsaaminen on globaali ongelma. Uusi tutkimushanke selvittää sen hoitokeinoja.

Kovaääninen kuorsaus on vakava asia ainakin parisuhteessa eläville. Kuorsauksen estämiseen on esitetty elämäntapamuutoksia ja kehitetty erilaisia apuvälineitä. Tanskassa on suunnitteilla tutkimushanke, jossa selvitetään, toimivatko ne todella.

Tutkimushankkeen alullepanija tanskalainen korva-, nenä- ja kurkkutautien ylilääkäri Therese Ovesen. Hän painottaa, että kovaäänisesti kuorsaavan henkilön kanssa nukkuminen heikentää unen ja elämän laatua.

"Unen laatu heikkenee valtavasti, kun ihminen ei pääse tarpeellisiin unen vaiheisiin, koska kuorsaus herättää hänet monta kertaa yössä. Pitkällä aikavälillä tästä kärsii sekä unen että elämän laatu."

Ovesenin mukaan monet pariskunnat päätyvät nukkumaan eri huoneissa kuorsaamisen vuoksi. Saman havainnon on tehnyt toinen tanskalainen unitutkija Mikael Rasmussen.

Sekä Ovesenin että Rasmussenin mukaan useimmiten kumppanin nukkumista häiritsee kuorsaamisellaan mies.

"On nähtävissä selvä trendi, että yhä useammat naiset siirtyvät nukkumaan eri huoneeseen nimenomaan välttääkseen kumppaninsa kuorsauksen", Rasmussen sanoo.

Kuorsausasiantuntijoiden mukaan kannattaa kuitenkin kokeilla myös muita keinoja.

Tarkista elämäntapasi

Kuorsausääni syntyy, kun hengityksen ilmavirta panee nielun kudokset värähtelemään. Värähtelyyn vaikuttaa myös ruumiinpaino.

"Liikapainoisilla voi olla tavallista enemmän rasvakudosta kurkun ja nielun alueella, mikä lisää värähtelyiden todennäköisyyttä", Rasmussen sanoo.

Jos siis on liikapainoinen ja kuorsaa, kannattaa yrittää pudottaa muutama kilo . Therese Ovesen korostaa, että rajuun laihduttamiseen ei ole tarvetta.

Ovesenin tutkimushankkeessa on määrä selvittää kuorsauksen hoitokeinojen, kuten painonpudotuksen, vaikutusta koehenkilöiden avulla.

"Uskomme, että viiden prosentin painonpudotus riittää", Ovensen sanoo.

Molemmat asiantuntijat muistuttavat, että alkoholin tai lihaksia rentouttavien lääkkeiden ottaminen juuri ennen nukkumaanmenoa usein lisää kuorsaustaipumusta. Niitä kannattaa välttää.

Auttaako asentovyö?

Ovesenin tutkimushankkeessa koehenkilöt selvittävät myös, onko niin sanotusta asentovyöstä hyötyä kuorsauksen estämisessä.

Sähköinen asentovyö alkaa värähdellä, kun sen käyttäjä kääntyy selälleen. Yleensä kuorsaus tapahtuu selkäasennossa nukuttaessa. Värähtely saa käyttäjän kääntymään kyljelleen.

"Kuorsaajan pitäisi nukkua kyljellään ainakin 80 prosenttia ajasta, koska silloin hän ei kuorsaa tai kuorsaa hyvin hiljaa", Ovesen sanoo.

Tutkimuskohteena on myös kuorsauskisko. Se on hampaiden päälle asetettava koje, joka vetää alaleukaa lievästi eteenpäin ja avaa nielua ja estää kielen valumista nieluun.

Kuorsauskiskoja myydään apteekeissa ja myös monissa verkkokaupoissa. Ovesenin mukaan kisko kannattaisi kuitenkin teettää omien hampaiden mukaan,

"Se kannattaa teettää hammaslääkärillä, jotta se sopii omiin hampaisiin."

Yksilöllisen kuorsauskiskon haittapuolena on hinta: se maksaa useita satoja euroja.

Ovesen muistuttaa myös, että ei ole takuita siitä, että kuorsauskisko tai asentovyö auttaa.

"Kuorsaaminen voi johtua monesta syystä. Siksi voi olla tarpeen myös kokeilla monia eri hoitokeinoja."