Aivot ahnehtivat rasvaa

Vaarallisten läskien hävittäminen ei käy käden käänteessä, sillä vastavetona aivot lisäävät ruokahalua ja vähentävät energiankulutusta. Tutkimusten mukaan se, vetääkö laihduttaja pitemmän korren, ei riipu niinkään hänen tahdonlujuudestaan kuin hänen valitsemastaan taktiikasta.

Laihdutustapojahan on joka lähtöön, mutta ne eivät toimi yhtä tehokkaasti. Myös menetelmien myönteisissä ja kielteisissä vaikutuksissa on paljon eroja. Lisäksi näyttää siltä, että valinnassa tulisi ottaa huomioon suoliston pieneliöt.

Monet kantavat raskasta kuormaa

Yli puoli miljardia ihmistä on vähintään merkittävästi ylipainoisia, eli heidän painoindeksinsä on yli 30. Painoindeksi ilmaisee painon ja pituuden suhteen, ja normaali- ja ylipainon raja on 25. Vuonna 2017 tehdyn maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan keskimääräinen painoindeksi on vielä hieman alle 25, mutta se on nousussa.

Aivojen haluttomuus laihduttamiseen näkyy selvästi tilastoissa.

Ja tämä tulee kalliiksi sekä yksilölle että yhteiskunnalle, sillä jokainen liikakilo kasvattaa vakavien terveysongelmien, kuten diabeteksen, verenpainetaudin, sydänkohtauksen, aivohalvauksen ja syövän, riskiä.

Kun painoindeksi ylittää 35, niiden vaara on kaksinkertainen. On arvioitu, että pelkästään Yhdysvalloissa lihavuuteen liittyvistä terveysongelmista aiheutuvat joka vuosi 130 miljardin euron kustannukset ja 300 000 kuolemantapausta.

Lihomisen pelko saa monet käymään jatkuvasti vaa'alla.

Espanjalainen tutkimus vuodelta 2017 paljasti, että noin 65 prosenttia naisista ja 40 prosenttia miehistä oli huolissaan painostaan. Sen hallitsemiseksi useat ovat dieetillä, eikä läskien torjumisen pitäisi olla edes vaikeaa.

Teoria on kuitenkin eri asia kuin käytäntö, vaikka periaatteessa tarvitsee vain kuluttaa energiansaannin verran tai vähän sitä enemmän. Todellisuudessa syömisen rajoittaminen saa maha­laukun, haiman ja rasvakudoksen erittämään hormoneja, jotka leviävät veren mukana aivoihin ja viestivät niille nälästä.

Nälkä syntyy siis vatsan sijasta päässä, eikä sitä voi jättää huomiotta, koska aivot säätelevät ajattelua, käyttäytymistä ja kaikkia kehon tietoisia toimintoja. Tajunta siis pakottaa ajattelemaan jatkuvasti ruokaa, liikkumaan vähemmän ja hidastamaan aineenvaihduntaa energian säästämiseksi.

Kalorit koukuttavat kuin huume

Aivot käyttävät muitakin keinoja kuin nälkää sen varmistamiseen, että energiavarastoja täydennetään syömällä.

Psykologi Julia Reichenberger itävaltalaisesta Salzburgin yliopistosta tutki vuonna 2018 koehenkilöiden himoa eri elintarvikkeisiin päivän mittaan. Tulosten mukaan tavallisina ruokailuaikoina keskipäivällä ja illalla koehenkilöt tunsivat itsensä nälkäisiksi ja heidän alkoi tehdä mieli esimerkiksi leipää, pitsaa ja kasviksia eli kunnon ruokaa.

Ruokailuaikojen ulkopuolella heitä halutti sen sijaan pistellä poskeensa enimmäkseen makeita ja suolaisia naposteltavia, kuten sipsejä, suklaata ja leivonnaisia. Himoa makeaan esiintyi ilman varsinaista nälän tunnetta, ja se oli voimakkaimmillaan heti aterian jälkeen, jolloin koehenkilöillä oli kylläinen olo.

Aivotutkijat ovat selvittäneet makeannälän olemusta ja todenneet, että aivot säätelevät sitä eri tavalla kuin ravinnontarpeen tuntemusta. Aidon nälän syntymisessä avainasemassa on hypotalamus, joka reagoi ruoansulatusjärjestelmän hormoneihin. Sitä vastoin makeannälkää ohjaavat aivojen mielihyväalueet, joten sillä on paljon yhteistä nautintoaineiden ja päihteiden käyttöön liittyvän riippuvuuden kanssa.

Ranskalaisen Bordeaux'n yliopiston tutkija Serge Ahmed sai selville jo vuonna 2007, että rotat nauttivat mieluummin sokerivettä kuin kokaiinia, kun ne voivat valita vapaasti. Jopa huumeeseen tottuneet rotat vaihtoivat kokaiinin vapaaehtoisesti sokeriin.

Toiset tutkimukset vihjaavat, että sokeri ei aiheuta varsinaista riippuvuutta mutta se tuottaa koukuttavan paljon nautintoa. Sama pätee rasvaan ja suolaan, ja siksi pikaruoka, karkit, pulla ja naposteltavat maistuvat.

Ongelmallista on se, että tällaiset syötävät eivät tyydytä oikeasti nälkää, mutta niistä saadaan paljon tyhjiä kaloreita. Runsasenergiainen napostelu- ja pikaruoka on kuulunut länsimaiseen syömiskulttuuriin jo pitkään. 1970-luvun jälkeen keskimääräinen päivittäinen energiansaanti on kasvanut suunnilleen viidesosan verran, mikä vastaa 400:aa kilokaloria.

Aikamatkasta apua laihdutukseen

Monet tehokkaan laihdutuskeinon etsijät ovat kulkeneet puoli vuosisataa ajassa taaksepäin. Erityisesti Välimeren ruokavalio on saavuttanut suosiota sellaisena kuin se oli vielä 1950-luvun alussa. Ennen vanhaan liha, kananmunat, maito, juusto ja sokeri olivat harvinaista herkkua. Tavallinen rahvas tyydytti nälkänsä täysjyväviljalla ja kasviksilla sekä pienellä määrällä kalaa ja muita mereneläviä. Ravintorasvana käytettiin oliiviöljyä, joka sisältää runsaasti tyydyttämättömiä rasvahappoja niin kuin Välimeren ruokavalioon kuuluvat pähkinätkin.

Yksinkertaisesta kansankeittiöstään huolimatta eteläeurooppalaiset olivat terveempiä ja pitkäikäisempiä kuin vauraammissa oloissa elävät pohjoiseurooppalaiset ja -amerikkalaiset. Oliko se ravinnon ansiota?

Kun vastausta etsittiin Välimeren ruokavaliosta, kävi ilmi, että sen osat voivat ehkäistä muun muassa sydän- ja verisuonitauteja ja syöpää. Lisäksi todettiin, että kevyistä ruoista saatava suuri määrä ravintokuitua pitää pitkään kylläisenä.

Vuoden 2016 laaja tutkimus paljasti, että Välimeren ruokavaliolla on mahdollista laihtua tehokkaammin kuin perinteisellä tavalla, joka perustuu kalorien laskemiseen. Henkilöt, jotka söivät välimerellisesti, laihtuivat 4–10 kiloa, kun taas energiansaantia rajoittavaa dieettiä noudattaneilla paino putosi vain 3–5 kiloa. Tulos oli yllätys asiantuntijoillekin.

Ruokapyramidi keikahtaa nurin

Välimeren ruokavalioon sisältyy nimittäin 40 prosenttia rasvaa. Osuus on kuutisen prosenttia suurempi kuin perusarkiruoassa keskimäärin. Tärkein dieettejä erottava tekijä on kuitenkin rasvojen laatu: kasviöljyn ja pähkinöiden tyydyttymättömät rasvahapot kasvattavat kehon energiavarastoja vähemmän kuin kovan rasvan, kuten voin, tyydyttyneet rasvahapot. Suomalaiset saavat suosituksia enemmän kovaa rasvaa.

Osa laihduttajista muuttaa kuitenkin rajummin syömistään. Esimerkiksi vähähiilihydraattinen Atkinsin dieetti on kaukana virallisista ravitsemusohjeista. Siinä hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta on 55 prosentin sijasta vain viisi prosenttia ja rasvan ja proteiinin määrä kaksinkertaistuu. Tämä tietysti mullistaa ruokavalion.

Myös karppaukseksi kutsutun vähähiilihydraattisen ruokavalion hyödyistä ja haitoista väännetään yhä kättä – lähinnä siksi, että sen pitkäaikaisvaikutuksista on vielä niukasti tietoa. Sen tehokkuudesta ei ole kuitenkaan epäilystäkään.

Kun verrattiin kymmenen eri tutkimuksen tuloksia, kävi ilmi, että Atkinsin dieetin avulla on mahdollista pudottaa keskimäärin 7,7 kiloa puolessa vuodessa.

Raskaan ruoan teho voi perustua paitsi siihen, että se pitää nälän tunteen pitempään poissa kuin kevyet ateriat, myös siihen, että hiilihydraattien puute saa maksan tuottamaan ketoaineita, joilla on niin ikään kylläisyyttä ylläpitävä vaikutus.

Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla on muitakin vaikutuksia. Elimistössä syntyy vähemmän glukoosia, joka on hiilihydraattien ensisijainen hajoamistuote. Siitä taas seuraa, että haima erittää vähemmän sokeriaineenvaihdunnan säätelyhormonia insuliinia.

Tästä on hyötyä silloin, kun insuliinin vaikutus elimistössä uhkaa heikentyä ja verensokeri alkaa pysyä koholla. Insuliiniresistenssi liittyy usein metaboliseen oireyhtymään, joka voi johtaa kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Atkinsin dieetti voi pienentää niiden riskiä.

Paradoksista päänsärky tutkijoille

Verenkiertoelimistö ei pidä ylipainosta. Liikakilot voivat nostaa verenpainetta ja heikentää sydänlihaksen verenkiertoa ja toimintakykyä. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että ylipainoisilla on paremmat mahdollisuudet selvitä sydän- ja verisuonitaudeista hengissä kuin normaalipainoisilla.

Tutkijat puhuvat lihavuusparadoksista eli ylipainon suojaavasta vaikutuksesta.

Selitystä ei tiedetä, mutta arvellaan, että painoindeksi ei heijasta tarkasti varastorasvan määrää. Lihavuusparadoksi näyttää tosin pätevän siinäkin tapauksessa, että kehon rasvamassa tiedetään varmasti mittauksen ansiosta.

Paradoksia monimutkaistaa se, että ylipainoiset pystyvät parantamaan selviytymismahdollisuuksiaan laihduttamalla. Siksi painonpudotuksesta katsotaan olevan hyötyä lihaville terveydentilasta huolimatta.

Neuvo ei kuitenkaan tarkoita laihduttamista keinolla millä hyvänsä. Hiirillä ja rotilla tehtyjen kokeiden mukaan nopea painonpudotus voi horjuttaa hormonitasapainoa ja johtaa kuurin päätyttyä lihomiseen. Lopputulos saattaa olla lähtötilannetta huonompi.

Sama suuntaus on havaittu ihmisillä. Kun vuonna 2017 käytiin läpi 26 000 henkilön vähintään kuusi kuukautta kestäneiden laihdutuskuurien pitkäaikaisvaikutuksia, saatiin selville, että perinteisellä tavalla energiansaantiaan rajoittaneet laihtuivat puolessa vuodessa viisi kiloa mutta saivat 2,5 vuodessa kaksi kiloa takaisin.

Ne henkilöt, jotka pudottivat painoaan ateriankorvikkeiden avulla, laihtuivat kuudessa kuukaudessa peräti 18 kiloa mutta lihoivat 2,5 vuodessa 12 kiloa. Osa tutkijoista uskoo, että jojo-ilmiönä tunnetusta painon laskusta ja noususta on haittaa terveydelle, mutta kyse on tieteellisestä – ja kiistanalaisesta – oletuksesta.

Bakteerit voivat ratkaista

Huomattava painon vaihtelu saattaa olla vältettävissä kuurilla, joka pudottaa painoa tehokkaasti mutta niin hellävaraisesti, että aivot eivät pillastu. Sellainen laihdutuskeino voi jo olla olemassa, mutta näyttää siltä, että se pitää aina räätälöidä jokaiselle eli suunnitella ja toteuttaa yksilöllisesti.

Erilaiset laihdutuskuurit vaikuttavat aineenvaihduntaan kukin omalla tavallaan, ja siinä, miten henkilöt reagoivat niihin, on yksilöllisiä eroja. Israelilaisen Weizmannin tiedeinstituutin tutkijat Eran Elinav ja Eran Segal tutkivat ilmiön taustaa vuonna 2015.

Kun he seurasivat 800 koehenkilön verensokeria viikon ajan kannettavan mittauslaitteen avulla, he päätyivät varsin yllättävään tutkimustulokseen.

Esimerkiksi joku saattoi popsia keksejä ilman merkittävää verensokerin nousua, kun taas jollakulla toisella keksit nostivat sen pilviin. Lisätutkimukset paljastivat, että yksilöllisen vaihtelun takana olivat henkilöiden suoliflooran eli suoliston pieneliökannan erot.

Suolen bakteereilla on tärkeä osa ruoansulatuksessa, ja tutkijat onnistuivat räätälöimään dieetin 25 koehenkilölle niin, että heidän verensokerinsa pysyi hallinnassa.

Menetelmää on todennäköisesti mahdollista soveltaa turvallisten ja tehokkaiden laihdutuskuurien räätälöintiin esimerkiksi terveydenhuollon asiakkaille.