Teknologia
Tekniikalla tarkoitetaan toimintatapoja, menetelmiä ja välineitä, joilla ihminen muokkaa
ympäristöään ja valmistaa raaka-aineista uusia tuotteita. Tekniikan osa-alueita
on iso joukko. Vanhastaan merkittäviä aloja ovat olleet konetekniikka, kemian
tekniikka, biotekniikka ja tietotekniikka. Viime aikoina esimerkiksi geenitekniikan
ja akkutekniikan merkitys on kasvanut.
Tieteen Kuvalehti kertoo tekniikan edistysaskelista eri aloilla. Opi lisää vaikka raskaasta vedestä, sukellusveneistä ja ydinvoimasta.
Teknologia

Teknologia
Tekoälyn pioneeri katuu tekoälyn kehittämistä
Teknologia

Teknologia
Aurinkokäyttöinen ilmalaiva vihertää lentoliikennettä – verkkaisesti
Teknologia

Teknologia
7 sähköä säästävää vehjettä
Teknologia

Teknologia
Aivokuvauksista 64 miljoonaa kertaa aiempaa tarkempia
Teknologia

Teknologia
Italialaistutkijat ovat kehittäneet syötävän akun
Teknologia

Teknologia
Voiko bensiini vanhentua?
Teknologia

Teknologia
Renessanssin mestarit varmistivat maalaustensa säilymisen yllätysaineella
Teknologia

Teknologia
Nerokas keksijä teki kaksi tieteen historian suurinta virhettä
Teknologia

Teknologia
Notre-Damen entisöinnissä paljastui yllättävä rakennustekniikka
Teknologia

Teknologia
Aurinkovoimala muuttaa avaruuteen
Teknologia

Teknologia
Painaako täysi puhelin tyhjää enemmän?
Teknologia

Teknologia
Neljä tekniikkaa on täyttänyt Maan ihmisillä
Sivu 5 /
60