Courtesy of Zhengmao Lu
Nyt kølesystem fra MIT

Uudenlainen jäähdytin toimii ilman sähköä

MIT:n tutkijat kehittävät pienellä vesimäärällä toimivaa laitetta, joka jäähdyttää höyrystämällä ja säteilemällä.

Kun maapallon keskilämpötila nousee, voidaan odottaa, että kylmä- ja ilmastointilaitteita tarvitaan entistä enemmän.

Yhdysvaltalaisessa Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa (MIT) on kehitetty uudenlainen ilman sähköä toimiva jäähdytin, joka saattaa sopia käytettäväksi monenlaisissa kylmä- ja ilmastointilaitteissa.

Säilytysajat pitenevät

Keksintö perustuu aiempiin tutkimuksiin. Hieman aurinkopaneelia muistuttava levy jäähdyttää sekä säteilemällä että höyrystämällä.

Levy pystyy laskemaan lämpötilan jopa 9,3 astetta ympäristön lämpötilaa matalammaksi. Se asetetaan jäähdytettävän astian tai aineen päälle tai viereen. Kyse voi olla esimerkiksi lääke- tai ruokalaatikosta.

Tutkijoiden mukaan jäähdytin parantaa elintarvikkeiden säilyvyyttä parhaimmillaan 40 prosenttia kosteissa olosuhteissa. Kuivassa ympäristössä säilytysaika kolminkertaistuu.

Jäähdyttimellä on mahdollista viilentää myös nestettä, jota käytetään ilmastointilaitteissa. Näin sen avulla voidaan pienentää sähkönkulutusta.

Nyt kølesystem fra MIT

Jäähdyttimen kahta koemallia testattiin MIT:n rakennuksen katolla. Vasemmalla oleva prototyyppi jäähdyttää höyrystämällä ja säteilemällä, oikeanpuoleinen puolestaan vain höyrystämällä.

© Courtesy of Zhengmao Lu

Lisätään vain vähän vettä

Jäähdytin sisältää kolme kerrosta, jotka yhdessä viilentävät, kun vesi ja lämpö liikkuvat järjestelmässä.

Ylin kerros on aerogeeliksi kutsuttua huokoista vaahtoa, joka koostuu enimmäkseen ilmasta. Lämmöneristyskyvyltään erinomainen aerogeeli päästää lävitseen sekä vesihöyryä että infrapunasäteilyä.

Keskikerros on sienimäistä hydrogeeliä, jonka huokosissa on ilman sijasta vettä. Kun vesi lämpenee, se höyrystyy ja nousee höyrynä ylimpään kerrokseen.

Alin kerros muistuttaa peiliä, joka heijastaa auringonsäteitä ja estää infrapunasäteilyä lämmittämästä esimerkiksi lääkkeitä tai elintarvikkeita.

Jäähdytin tarvitsee toimiakseen vain vähän vettä. Aerogeeliä lukuun ottamatta jäähdyttimen valmistusaineet ovat suhteellisen edullisia ja helposti tuotettavia.