BlueTwelve Studio / Annapurna Interactive.

Tutkijat vastaavat: Onko pelaamisesta haittaa mielenterveydelle?

Sinun pitää pelata yli 10 tuntia tietokonepelejä päivässä, ennen kuin pelaaminen (mahdollisesti) vaikuttaa henkiseen hyvinvointiisi. Pelaamiseen käytetyn ajan sijaan tärkeää on pohtia pelaatko siksi, että se on sinusta kivaa, vai onko kyse riippuvuudesta, todetaan maailman laajimmassa pelitutkimuksessa.

Pitkäkestoinenkaan tietokonepelien pelaaminen ei välttämättä ole terveydelle vahingollista. Näin kertoo maailman laajin tietokonepelien harrastajien parissa tehty tutkimus, johon osallistui 38 935 pelaaja.

Tutkimus tehtiin brittiläisen Oxfordin yliopiston internet-instituutissa. Tutkijaryhmään kuuluivat myös suomalaiset Matti Vuorre ja Niklas Johannes.

Tulosten mukaan ruudun ääressä pitäisi istua 10 tuntia päivässä, ennen kuin pelaaminen vaikuttaisi merkittävästi pelaajan mielialaan.
Sen sijaan pelaamisen taustalla voi olla henkilökohtainen syy, joka vaikuttaa hyvinvointiin negatiivisesti.

Tutkimuksen julkaisi maailman vanhin tieteellinen järjestö brittiläinen The Royal Society.

Syy pelaamiseen ratkaisee

”Ratkaisevaa ei ollut pelaamiseen käytetty aika vaan pelaamisen syy. Jos pelaajat kokivat, että heidän on pakko pelata, heidän mielialansa laski. Jos he taas pelasivat pelaamisen ilosta, pelaaminen ei tutkimuksen mukaan vaikuttanut heidän terveyteensä. Pelaaminen tuntui silloin olevan heille positiivinen asia".

Näin kiteyttää tutkimuksen tulokset virtuaalimaailmaan erikoistunut psykologian professori Andrew Przybylski Oxfordin yliopiston verkkosivuilla.

Vuonna 2020 sama tutkijaryhmä totesi 3 274 koehenkilöä käsittäneessä tutkimuksessaan, että pelaaminen voi vaikuttaa positiivisesti pelaajan mielialaan.

Uudessa tutkimuksessa koehenkilöitä oli yli kymmenenkertainen määrä. Koehenkilöiltä kysyttiin, miten he kokivat voivansa henkisesti ennen pelaamista, pelin aikana ja pelin jälkeen. Tutkimukseen oli valittu seitsemän peliä, joiden joukossa olivat muun muassa Apex Legends, Gran Turismo Sport ja Animal Crossing: New Horizons. Pelien sisältö ja haasteet vaihteleivat suuresti.

EVE Online oli yksi seitsemästä tietokonepelistä, joita tutkimukseen osallistuneet 38 935 pelaajaa pelasivat.

© CCP Games

Pelaajia pyydettiin arvioimaan säännöllisin välein, miten iloisia, surullisia tai vihaisia he olivat. Pelaavat myös vastasivat yleisiin elämäniloa koskeviin kysymyksiin. Andrew Przybylskin mukaan yksikään pelaaja ei kokenut suuria muutoksia terveydentilassaan.

Vain kolme tuntia peliaikaa viikossa

Tutkimuksen tulokset näyttävät siis kumoavan pitkään vallalla olleen huolen tietokonepelien haitallisesta vaikutuksesta.

Esimerkiksi Kiinassa lasten tietokonepeliaikaa on rajoitettu vuodesta 2019 alkaen lasten henkisen ja fyysisen terveyden varjelemiseksi.

Viime kesästä lähtien 200 miljoonan alle 18-vuotiaan kiinalaisen pelaamista on rajoitettu kolmeen tuntiin viikossa. Peliaikaa on tunti perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Pelaamisen tulee tapahtua kello 20.00 ja 21.00 välisenä aikana.

Tietoa pelien vaikutuksesta kaikille

Kiinassa lasten pelaamista rajoitetaan valtion hyväksymien pelialustojen avulla.

Rajoituksien noudattamatta jättämisestä voi myös saada sakot. Tietokonepelit ovat Kiinalle vaikea asia, siilä yhtäältä pelaamista rajoitetaan, mutta toisaalta peliala on taloudellisesti tärkeää. Kiinan peliteollisuuden liikevaihto on 44 miljardia euroa vuodessa.

Kiinalainen mediajätti Tencent on kehittänyt kasvojentunnistusohjelman, jolla voidaan valvoa, pelaavatko lapset sallitun peliajan lisäksi myös vanhempiensa tietokoneella.

Brittiläisessä pelitutkimuksessa todetaan, että poliitikkojen ja muiden tahojen pitäisi pikemminkin keskittyä syihin pelaamisen taustalla. Pelkillä aikarajoituksilla ei saavuteta toivottuja tuloksia.

Professori Andrew Przybylski toivoo, että tulevaisuudessa pelialustojen tiedot olisivat kaikkien käytössä, jotta pelaajat itse ja heidän vanhempansa ja muut tahot saisivat tietoa pelaamisen vaikutuksista.