Luulo 1: ”Google tekee tyhmäksi”
IT-toimittaja Nicholas Carr saavutti vuonna 2008 kuuluisuutta Tekeekö Google meistä tyhmiä? -jutullaan. Sen jälkeen moni muukin on esittänyt saman kysymyksen.
Ei voida kuitenkaan päätellä, että Googlen käyttö tyhmentää. Itse asiassa tiedonhankinta internetistä voi tutkitusti lisätä aivotoimintaa.
Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston tutkijoiden mukaan tietoverkko toimii eräänlaisena ulkoisena muistina. He tutkivat, tallentuuko tietoa muistiin, kun käytetään hakukoneita. Koehenkilöt muistivat helpommin tietolähteen kuin asiasisällön.
Syynä on muun muassa se, että aivot eivät hallitse enempää kuin 3–5 tietoelementtiä kerralla. Internetin valtava informaatiotulva kuormittaa liikaa työmuistia, joka työstää tietoa, ennen kuin asia voi tallentua pitkäkestoiseen muistiin eli säilömuistiin.
Tiedon paljous ei kuitenkaan saa aivoja tilttaamaan, sillä ne ikään kuin säästävät kapasiteettiaan antamalla internetin muistaa asiat ja painamalla mieleen vain tietolähteen. Ilmiöstä käytetään nimitystä transaktiivinen muisti.
Siitä on kyse esimerkiksi silloin, kun perheenjäsenillä on yhteinen käsitys siitä, kuka heistä tietää ja muistaa mitäkin.
Kun tiedontallennukseen osallistetaan internet, joka hoitaa semanttiseksi muistiksi kutsutun yleistietoa säilyttävän osan, vapautetaan tutkimusten mukaan resursseja muihin tiedonkäsittelytoimintoihin.
Muun muassa Kalifornian yliopistossa on kokeellisesti osoitettu, että verkkohaut aktivoivat niitä aivo-alueita, jotka liittyvät päätöksentekoon ja järkeilyyn.
Sen sijaan kirjan tai lehden lukeminen vilkastuttaa näiden aivojen osien toimintaa tuskin mainittavasti.
Etsintä panee aivot töihin
Kalifornian yliopiston tutkimuksessa kuvattiin koehenkilöiden aivot, kun he lukivat kirjaa tai tekivät verkkohakuja. Tiedonhankinta aktivoi niitä aivojen osia, jotka liittyvät muun muassa päätöksentekoon ja järkeilyyn.
Luulo googlaamisesta: TARUA
Luulo 2: ”Puhelinta ei saa turhaan pitää latautumassa”
Vuonna 2016 monta Samsung Galaxy Note 7 -puhelinta syttyi äkillisesti tuleen. Tapahtumat ruokkivat vanhaa käsitystä, jonka mukaan puhelin kärsii siitä, että se jätetään latautumaan yön yli. Pelko on kuitenkin todettu aiheettomaksi.
Selitys akkujen palamiseen löytyi siitä, että niiden elektrodien väli oli lyhentynyt huonojen materiaalien takia. Siksi elektrolyytti eli neste, joka johtaa ioneja akussa, ylikuumeni ja alkoi kiehua.
Siitä seurasi, että akku lopulta syttyi palamaan. Nykyisissä puhelimissa akunhallintajärjestelmä (battery management system, BMS) sisältyy akkuun ja estää tällaiset onnettomuudet.
Kun ladataan, litiumionit kulkevat katodilta anodille, jolta ne palaavat takaisin, ja kun puhelinta käytetään, elektronit virtaavat piirissä. Siru mittaa jatkuvasti akun jännitettä latauksen aikana.
Kun jännite on 4,2 volttia, aktivoituu diodi, joka toimii sähkövirralle yksisuuntaventtiilinä: sulkeutuessaan se estää akkua kuumenemasta liikaa.
Akun diodit voivat niin ikään sulkeutua, joten virta ei pääse poistumaan akusta sinä aikana, kun sitä ladataan.
Diodit toimivat sähkövirran venttiileinä
Litiumionit lataavata akun
Akku latautuu, kun positiivisesti varautuneet litiumionit kulkevat katodilta anodille. Negatiivisesti varautuneet elektronit eivät läpäise kalvoa, joten ne virtaavat piirin kautta anodille.
Diodit sulkeutuvat
Kun akkua ladataan, diodit voivat sulkeutua, jolloin virtaa ei häviä akusta eikä jännite pienene.
Diodit sulkeutuvat ja akku ei enää lataudu
Kun akun jännite on 4,2 volttia, diodit sulkeutuvat, jolloin akku ei enää ota vastaan virtaa.
Luulo latauksesta: TARUA
Luulo 3: ”Puhelimen räpläys pilaa niskan ja ryhdin”
Katseen suuntaaminen kädessä pidettävän laitteen näyttöön lisää usein niskan rasitusta, kun leuka painuu ja kaula kaartuu.
Jatkuva älypuhelimen tuijottaminen johtaa monilla someniskaksi kutsuttuun kaularangan kumaruuteen, joka saa henkilön näyttämään huonoryhtiseltä.
Yhdysvaltalainen kirurgi Kenneth Hansraj selvitti vuonna 2014 niskan kuormittumista puhelimen käytön aikana. Pää painaa suunnilleen 5,5 kiloa, ja kun sitä käännetään eteen tai taakse, kaularangan rasitus kasvaa.
Jo 15 asteen taivutus kuormittaa painopisteen siirtymisen takia kaularankaa ja sen lihaksia ja jänteitä 12 kilon voimalla.
Kumartaminen kuormittaa niskaa
Pää painaa keskimäärin noin 5,5 kiloa. Kun puhelinta käytetään, pää painuu alas niin, että kaulan kulma on tyypillisesti 45 astetta. Siksi pään paino siirtyy ja kaularanka kuormittuu voimalla, joka vastaa 22:ta kiloa.
Kun näyttöä katsottaessa kaulan kulma on 60 astetta, niskaan kohdistuva kuormitus on 27 kiloa eli noin viisinkertainen pään painoon verrattuna.
Someniska on yleinen ongelma. Thaimaassa Khon Kaenin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan 32 prosenttia 779:stä älypuhelimen käyttäjästä kärsi niskakivusta, 26 prosenttia hartiasärystä ja 20 prosenttia yläselkävaivoista.
Tapa, jolla älypuhelinta käytetään, jumittaa siis ylävartalon pahasti hyvin monilla.
Luulo niskavammoista: TOTTA
Luulo 4: ”Silmät eivät erota Ultra HD:ta”
Ultra HD eli ultrateräväpiirto tarkoittaa, että näyttötarkkuus on 8 294 400 pikseliä eli suunnilleen nelinkertainen teräväpiirtoon eli HD:hen verrattuna.
Mitä enemmän pikseleitä on, sitä terävämmältä kuva näyttää.
Silmän erotuskyky on noin 72 kertaa niin suuri kuin ultrateräväpiirtotarkkuus, mutta siitä huolimatta Ultra HD -näytön tarkkuuden voi erottaa vain, jos sitä katsoo hyvin läheltä tai se on valtavan iso.
Silmän erotuskyky vastaa 576 megapikselin kameraa. Värinäöstä vastaavat tappisolut, joita on eniten verkkokalvon keskiosassa.
Silmä erottaa kaksi pistettä toisistaan, jos niiden välinen kulma on vähintään 1/60 astetta.
Normaalinäköiset erottavat metrin päästä katselukohteet, joiden väli on 0,3 millimetriä. Kolmesta metristä voi erottaa Ultra HD:n ja HD:n toisistaan, jos näyttö on 70 tuumaa.
Syynä on se, että silmän kyky erottaa kaksi pistettä toisistaan riippuu katseluetäisyydestä.
Silmä voi aistia eron, jos pisteiden väli on 1/60 astetta. Esimerkiksi ultrateräväpiirron erottaminen teräväpiirrosta onnistuu kolmen metrin päästä, jos näyttö on vähintään 70-tuumainen.
Jos kuvaruutu on pienempi tai sitä katsotaan kauempaa, suurempaa yksityiskohtien määrää ei nähdä.
Luuto Ultra HD:stä: OSITTAIN TOTTA
Luulo 5: ”Sometus koukuttaa kuin nautintoaineet”
Kun ollaan mukana sosiaalisessa mediassa, syntyy tottumuksia ja tapoja.
Niiden vahvistuminen toimintaa toistettaessa on aivojen keino helpottaa työtään rutiineilla, ja siksi ne palkitsevat toiston. Tottumuksiin liittyy tarve, jonka tyydyttämisen aivot palkitsevat.
Noradrenaliini ohjaa ajatukset tapaan, serotoniini tuottaa tapaan yhdistyvän tunteen, ja dopamiini vahvistaa tarpeen tyydyttämisen ja sen aikaansaaman hyvänolontunteen välistä yhteyttä.
Dopamiinintuotannolla on taipumus kasvaa ajan mittaan ilman suoraa yhteyttä odotettavissa olevaan palkintoon. Kun palkinto jää saamatta, dopamiinin eritys romahtaa.
Dopamiinin kolme tietä
Dopamiini vaikuttaa mielihyvään
Alempi aivojuovioreitti säätelee mm. nautintoa ja palkitsemista.
Dopamiini vaikuttaa kehon hallintaan
Ylempi aivojuovioreitti säätelee liikkeiden hallintaa ja aistitoimintoja.
Dopamiini vaikuttaa oppimiseen
Etuaivoreitti säätelee etenkin motivaatiota ja oppimista.
Yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan some- ja päihderiippuvuuden takana on sama aivojen dopamiinisäätely ja sometus aktivoi aivoja samalla tavalla kuin kokaiinin käyttö. Esim. tykkäykset voivat lisätä dopamiinia huumeen tavoin ja tehdä nettiriippuvaiseksi.
Palkinto vapauttaa dopamiinia
Yllättävä palkinto tuottaa mielihyvää
Jos saa odottamatta palkinnon tai palkinto on odotettua suurempi, dopamiinia erittyy hyvin runsaasti. Näin voi tapahtua esimerkiksi, kun tykkäysten määrä yllättää iloisesti.
Tilanteeseen liittyy toive palkinnosta
Kun toiminta vakiintuu, aletaan odottaa säännöllistä palkintoa. Dopamiinin tuotanto riippuu nyt itse palkinnon sijasta odotuksesta – esim. Facebookin avaamisesta.
Palkinnotta jääminen on suuri pettymys
Jos ei saakaan somettaessaan odottamaansa palkintoa, kuten tykkäyksiä, dopamiinin tuotanto romahtaa. Se vihjaa, että tavan mielekkyyttä on syytä arvioida.
Luulo sosiaalisesta mediasta: TOTTA