Viekö tekoäly työsi?

Chattibotit, kuten ChatGPT, ovat taitavia kirjoittamaan, keskustelemaan ja analysoimaan. Ne mullistavat työnteon monilla aloilla. Katso tästä, onko työpaikkasi vaarassa.

Top tekoäly uhkaa työtäsi
© Shutterstock

Maailmassa jopa 300 miljoonaa kokopäiväistä työpaikkaa korvataan pian tekoälyllä. Näin todetaan yhdysvaltalaisen investointipankin Goldman Sachsin tuoreessa raportissa.

Tekoäly ei kuitenkaan vaikuta kaikkiin toimialoihin yhtä paljon, ja joissakin tapauksissa tekoäly jopa helpottaa ihmisten työtä ja tekee siitä aiempaa mielenkiintoisempaa.

Asiakaspalvelu

Palveluala
© Shutterstock

Chattibotit on kehitetty vastaamaan kysymyksiin

Asiakaspalvelualalla työskentelevillä on syytä pelätä tekoälyä, sillä se tulee epäilemättä vähentämään alan työpaikkoja.

Yksi chattibottien ydinosaamisalueista on kysymyksiin vastaaminen, joten ne pystyvät helposti kertomaan asiakkaille tuotteen ominaisuuksista ja selvittämään mistä tuote löytyy ja millaisia osamaksujärjestelmiä sen ostamiseen on tarjolla.

Vaikka monet työpaikat ovat tekoälyn vuoksi vaarassa, ihmisiä tarvitaan kuitenkin edelleen auttamaan asiakkaita monimutkaisemmissa ongelmissa.

Tiedotusvälineet

Tekoäly tiedotusvälineet
© Shutterstock

ChatGPT tuottaa säätiedotteita ja uutisia

ChatGPT:n kaltaiset chattibotit ovat taitavia kirjoittamaan faktaan perustuvia tekstejä, ja niitä käytetään jo sääennusteiden ja urheilutapahtumien raporttien tuottamiseen.

Uutismedia NewsGPT on mennyt askeleen pidemmälle ja julkaisee jo lyhyitä uutisartikkeleita, jotka on kirjoitettu täysin tekoälyn avulla.

Chattibotit eivät vielä osaa kirjoittaa pitkiä, omaperäisiä juttuja, mutta ne oppivat joka kerta, kun niitä käytetään.

Rahoitusala

Tekoäly rahoitusala
© Shutterstock

Pankit saavat apua vaikeisiin tehtäviin

Rahoitusalalla työntekijät analysoivat tilinpäätöstietoja ja antavat sijoitussuosituksia.

Tekoäly soveltuu erityisen hyvin tällaisiin tehtäviin, sillä tietokone pystyy nopeasti löytämään monimutkaisista tiedoista malleja, jotka osoittavat esimerkiksi, miten markkinat ja yritykset kehittyvät tulevaisuudessa.

Teknologia tulee siis epäilemättä valtaamaan rahoitusalan rutiininomaisimmat työt, ja samalla siitä voi tulla hyödyllinen väline, jolla tuetaan työntekijöitä vaativammissa tehtävissä.

Tuotanto

Tekoäly tuotanto
© Shutterstock

Robotit valtaavat tehtaat

Tuotannossa ja teollisuudessa yritykset ovat jo pitkään käyttäneet robotteja rutiininomaisissa työtehtävissä.

Tämä suuntaus kiihtyy entisestään, kun roboteissa yhä useammin on tekoäly, joka mahdollistaa entistä monimutkaisemmat työt.

Lähitulevaisuudessa älykkäät robotit tekevät lähes kaiken manuaalisen työn tehtaissa. Ihmisiä tarvitaan ainoastaan valvomaan tuotantoa ja varmistamaan, että robotit tekevät työnsä oikein.

Terveys

Tekoäly terveys
© Shutterstock

Tekoäly tekee diagnoosin

Terveydenhuollossa tekoäly voi auttaa lääkäreitä diagnosoimaan ja hoitamaan potilaita aiempaa tehokkaammin. Lääkäri kuitenkin edelleenkin arvioi ja hyväksyy tekoälyn ehdotukset.

Hoitohenkilökunnan työtä tekoäly ei voi juuri korvata.

Se voi kuitenkin helpottaa hoitajia työn suunnittelussa ja dokumentoinnissa, lääkityksen seurannassa ja potilastietojen kirjauksessa sekä auttaa varmistamaan, että potilaita hoidetaan lääkärin määräämällä tavalla.