Shutterstock

Uusi tekniikka auttaa juttelemaan vainajien kanssa

Useat yritykset kehittävät uutta tekniikkaa, jonka avulla voitaisiin keskustella edesmenneiden digikopioiden kanssa.

Kuvittele, että voisit kääntyä elämän suurissa kysymyksissä ja arkipäivän pulmissa vanhempiesi puoleen - vielä senkin jälkeen, kun he ovat poistuneet elävien kirjoista.

Ajatus kuulostaa useimmista lähinnä tieteisfilmistä omitulta.

Viime vuosien edistysaskelet tekoälyn ja ääniteknologian kehityksessä ovat kuitenkin saaneet usean yrityksen tarttumaan toimeen idean toteuttamiseksi käytännössä.

Yksi niistä on yhdysvaltalainen HereAfter AI.

HereAfter AI -teknologiayritys on lanseerannut Tarinasi ja äänesi. Ikuisesti -iskulauseella sovelluksen, joka tekee mahdolliseksi ystävien tai sukulaisten digitaalisten kopioiden kanssa keskustelemisen kauan heidän kuolemansa jälkeen.

Tätä varten sovellukseen syötetään ensin dataa, jota saadaan esittämällä lukuisia kysymyksiä itsestään virtuaalikopioita havitteleville henkilöille.

Kun heidän vastauksensa on käsitelty, omaiset voivat jutella heidän kanssaan heidän kuolemansa jälkeen Amazonin Alexa-virtuaaliavustajasovelluksen avulla.

Vastaavaa äänentuottamistekniikkaa on jo käytetty jonkin verran.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Morgan Neville käytti tv-kokki Anthony Bourdainista kertovassa elokuvassa vuonna 2021 tekoälyn luomaa Bourdainin ääntä.

Näin elokuvaan saatiin lisättyä kolme repliikkiä, jotka julkkiskokki ei ollut koskaan oikeasti lausunut vaan vain kirjoittanut.

Ohjaajan päätös herätti osassa katsojista kuitenkin suurta ärtymystä.

Kontakti vainajiin säilyy

HereAfter AI -yrityksen sovellus voi vastata vain kysymyksiin, joihin edesmennyt on eläessään vastannut.

Sama ongelma koskee käytännössä kaikkia alalla kehitettyjä tekniikoita.

Virtuaalikopiot voivat toistaa vain lauseita ja muistoja, joita edesmenneiltä on heidän eläessään tallennettu, eivätkä ne pysty keskustelemaan mistään uusista aiheista tai ottamaan huomioon sitä, kenen kanssa keskustelua käydään.

Ainakaan vielä.

Useat yritykset ovat parhaillaan kehittämässä yhä monipuolisempia avataria, jotka voisivat sijaistaa edesmenneitä aidommin.

Yksi yrityksistä on yhdysvaltalainen You, Only Virtual (Sinä, Vain Virtuaalisesti, toim.). Yritys on ensi vuonna lanseeraamassa alustaa, joka kerää reaaliaikaisesti palveluun liittyneiden käyttäjien tekstiviestejä, sähköposteja ja keskusteluja.

Kun joku palvelun käyttäjistä sitten kuolee, kerätystä materiaalista luodaan ”persoona”, jonka kanssa muut käyttäjät voivat jatkaa viestimistä.

Kantavana ajatuksena on luoda isosta datamäärästä algoritmeja, jotka pystyvät hyvin tarkasti jäljittelemään edesmenneen tapaa viestiä.

Alustan perustajan Justin Harrisonin kannustimena on ollut äidin pitkälle edennyt syöpä. Äidin lähestyvä kuolema sai Harrisonin omien sanojensa mukaan pohtimaan mahdollisuutta luoda äitiin yhteyden, joka ei katkeaisi kuoleman jälkeenkään.

Harrisonin mukaan alusta tarjoaa ihmisille ”ennennäkemättömän tilaisuuden säilyttää edesmenneisiin yhteyden, joka on autenttinen, vivahteikas ja ainutlaatuinen”.

Säilyttää muistot pidempään

Uutta tekniikkaa on kuitenkin arvosteltu siitä, että se tuo tullessaan useita eettisiä ongelmia.

Ne liittyvät sekä suostumukseen tietojen keräämiseen ja yksityisyydensuojaan mutta myös siihen, että kehittyvä tekniikka voi pitkittää ja vaikeuttaa ihmisten suruprosessia.

Suruun erikoistunut kliinisen psykologian asiantuntija Erin Thompson on pohtinut uuden tekniikan piirteitä MIT Technology Review -median haastattelussa.

”Surun akuutissa vaiheessa voi syntyä voimakas epätodellisuuden tunne, joka estää hyväksymästä läheisen poismenoa”, Thompson sanoo ja selittää, että tilannetta saattaa pahentaa se, että edesmennyt jatkaa eloaan virtuaalimaailmassa.

Moni muu taas on sitä mieltä, että tekoäly voi auttaa lievittämään surua.

Esimerkiksi Amazonin virtuaaliavustajan Alexan apulaisjohtaja Rohit Prasad kertoi aiemmin tänä vuona pidetyssä konferenssissa uuden ihmisääntä jäljittelevän tekniikan kehitystyöstä - ja viittasi myös edesmenneiden äänien toistamiseen:

"Vaikka tekoäly ei voi lievittää menetyksen aiheuttamaa kipua, se voi varmasti saada muistot säilymään pidempään."