Amazon
Astro yksin kotona – näytön silmien on ajateltu antavan robotille ystävällisen ilmeen.

Tekniikkapalsta: Amazon haluaa sinun hankkivan robotin. Entä sinä?

Amazon on esitellyt ensimmäisen kotirobottinsa. Onko aika jo kypsä sille? Onko pyörillä kulkevalle apulaiselle ylipäänsä mitään tarvetta?

Kun Amazonin nimi mainitaan, useimmat ajattelevat maailman suurinta verkkokauppaa.

Yhtiö on kuitenkin aina vain merkittävämpi omien tuotteiden valmistaja. Valikoima ulottuu tableteista älykaiuttimiin, aktiivisuusrannekkeisiin ja video-ovikelloihin.

Viimeksi Amazon on laajentanut toimintaansa uuteen tuoteryhmään – kotirobotteihin.

Pyörillä kulkeva tietokone miellyttää

Yhtiö on jokin aika sitten esitellyt Astro-nimisen pyörillä varustetun pienoisrobotin.

Robotti on vain noin 60 senttiä korkea ja vähän yli 10 kilon painoinen. Ulkonäkö tuo varmasti monille mieleen robotti-imurin, jolla on 10 tuuman tabletti ystävällisinä ”kasvoina”.

Astro kätkee sisäänsä koko joukon antureita, mikrofoneja ja kameroita, jotka varmistavat, että robotti pystyy suunnistamaan asunnossa, auttamaan älykodin ohjaamisessa, lataamaan videoita, käymään videokeskusteluja, tekemään verkkohakuja ja asettamaan ajastimia.

Tietenkin ääniohjauksinen robotti kykenee vastaamaan kysymyksiin Amazonin Alexa-avustajan kautta.

Nicolai Franck tekniikkapalsta
©

Uusi palsta esittelee viikon tärkeimmät tekniikkauutuudet

Palstaa pitää tanskalainen tekniikkatoimittaja Nicolai Franck, joka tuntee kaiken maailman vekottimet, tietoverkot ja digipalvelut.

Franck julkaisee Techliv-uutiskirjettä ja samannimistä podcastia.

Palsta on riippumaton, eivätkä tuotteiden valmistajat maksa tuotteidensa mainitsemisesta.

Koko koti valvonnassa

Astro on myös eräänlainen henkilökohtainen poliisi, joka voi partioida asunnossa, kun ketään ei ole kotona. Se pystyy myös lähettämään omistajalle tiedon siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

Amazonin mukaan robotti kykenee erottamaan palovaroittimen ja rikkoutuvan lasin äänen. Sen ansiosta robotti voi varoittaa puhelimitse sekä tulipalosta että asuntomurrosta.

Astro on tavoitettavissa videoyhteyden kautta. Puhelimesta voi siis seurata, mitä kotona tapahtuu.

Astro

Astron periskooppiantenni ulkona.

© Amazon

Kameravalikoimaan kuuluu periskooppikamera, joka nousee metrin ja näkee siten huonekalujen yli.

Robotista toivotaan apua vanhuksille

Astro-robotti voi kuljettaa kahden kilon kuorman tavaratilassaan

Astro-robotti voi kuljettaa kahden kilon kuorman tavaratilassaan.

© Amazon

Amazon on kehittänyt Astroa erityisesti iäkkäiden ihmisten tarpeisiin.

Robotti voi kuljettaa kahden kilon kuorman, joten sen tavaratilaan saa huoletta panna täyden kahvipannun tai pari juomatölkkiä, jos ei halua kantaa niitä itse.

Astron voi ohjelmoida seuraamaan automaattisesti, jotta se on aina lähellä ja kutsuttavissa nopeasti apuun. Robotilla onkin mahdollista valvoa, onko esimerkiksi vanhoilla vanhemmilla kotona kaikki hyvin.

Astron markkinoinnissa ensisijainen kohderyhmä on ikäihmiset. Videoyhteyden ansiosta robotti mahdollistaa etävalvonnan. Siten esimerkiksi lapset voivat katsoa, onko vanhoilla vanhemmilla kaikki hyvin kotona

Astron markkinoinnissa ensisijainen kohderyhmä on ikäihmiset. Videoyhteyden ansiosta robotti mahdollistaa etävalvonnan. Siten esimerkiksi lapset voivat katsoa, onko vanhoilla vanhemmilla kaikki hyvin kotona.

© Amazon

Astro tunnistaa perheenjäsenet kasvoista

Pyörillä kulkeva tietokone, joka on varustettu antureilla, kameroilla ja mikrofoneilla, hyödyntää myös tekoälyä.

Astro tutustuu perheenjäseniin kasvojentunnistusjärjestelmällään. Opittuaan erottamaan heidät toisistaan robotti kykenee etsimään aina sen henkilön, jonka luo sitä pyydetään menemään.

Ja siinä on jotain hyvin liikuttavaa.

Astro menee lasten luo

Astro menee lasten luo.

© Amazon

Toimiiko Astro niin kuin Amazon lupaa?

Kaksi keskeistä asiaa askarruttaa:

Toimiiko Astro (tosiaan) Amazonin mainostamalla tavalla? Ja onko (tosiaan) olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat kotona pyörivää robottia?

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen riippuu siitä, kuinka paljon huhuissa on perää. Useat kehityshankkeeseen osallistuneet henkilöt ovat paljastaneet nimettöminä Vice Medialle, että Astro on keskeneräinen ja kaikkea muuta kuin huipputuote.

Arvioiden mukaan robotin on vaikea suunnistaa omatoimisesti, se on herkkä rikkoutumaan ja kasvojentunnistus toimii epäluotettavasti.

On myös todettu, että Amazonin kuvaus Astrosta vanhojen ja erityistarpeisten ihmisten tukena ja turvana on täyttä soopaa ja mainospuhetta ja että pahimmassa tapauksessa se vaarantaa siihen luottavien henkilöiden turvallisuuden.

Amazon ei olekaan missään vaiheessa salannut sitä, että kyse on varhaisesta beetaversiosta. Ei ole siis syytä kiirehtiä hankkimaan robottia, jota myydään 999 dollarin tutustumishintaan.

Minulla tuskin on robottia kymmenen vuoden kuluttua

Kysymykseen koneapulaisen mielekkyydestä yksityiskodeissa on vaikea vastata ilman tietoa siitä, saako esimerkiksi Amazon oman robottinsa toimimaan mainostetulla tavalla.

Yhdysvaltalaisyhtiö lähtee kuitenkin siitä oletuksesta, että kotirobotit yleistyvät hurjasti 5–10 vuodessa. Pidän itse ennustetta ylioptimistisena.

Astro osallistuu perheen arkiaskareisiin keittiössä

Astro osallistuu perheen arkiaskareisiin keittiössä.

© Amazon

Yhtäältä Astro on melkein täydellinen nykyaikaisen huipputekniikan hedelmä.

Toisaalta robotti, jolla on Astron kyvyt, pystyy auttamaan aika harvoissa arkiaskareissa. Ja lopuissakin toimiva ratkaisu ongelmiin voi löytyä älypuhelimesta tai -kellosta, verkkoon liitetyistä kaiuttimista ja näytöistä.

Kotona pyörivä tietokone on niin voimakkaasti läsnä, että sen pitää toimia todella hienosti, jotta sen hyödyt ovat haittoja suuremmat. Minun on vaikea uskoa, että Astro nousee tuolle tasolle edes kymmenessä vuodessa.

Lisäksi robotillekin voidaan esittää yksityiselämän suojaa koskevia vaatimuksia.

Olen aika varma siitä, että minun kodissani ei pyöri robotti ainakaan vielä tällä vuosikymmenellä. Voin harkita sen hankkimista sitten, kun se osaa tyhjentää pesukoneen ja ripustaa pyykit kuivumaan.