Täsmäaseiden epätäsmällisyys
Viime aikojen sotilaallisissa selkkauksissa on käytetty ns. täsmäaseita. Mitä nämä täsmäaseet ovat ja miksi niitä kutsutaan täsmäaseiksi, vaikka ne eivät aina osu maaliinsa?
Täsmäase-nimitys on hieman harhaanjohtava, sillä se synnyttää mielikuvan, että aseella osuu sataprosenttisen varmasti kohteeseen. Täsmäaseella tarkoitetaan kuitenkin asetta, jonka osumatarkkuuteen ampumaetäisyys vaikuttaa vain vähän. Täsmäaseita ovat mm. ohjukset, jotka ohjataan tai hakeutuvat laukaisun jälkeen kohteeseen. Lentoradan mukaan ohjukset voidaan luokitella ballistisiin ja aerodynaamisiin ohjuksiin. Ballistiset ohjukset, kuten mannertenväliset ohjukset, lentävät osittain ilmakehän ulkopuolella. Sitä vastoin aerodynaamiset ohjukset, kuten risteilyohjukset ja taktiset ohjukset, liikkuvat koko matkan ilmakehässä. Ohjuksia voidaan ohjata monella tavalla. Komento-ohjauksessa ohjuksen kulkua koskevat käskyt välitetään joko lankaa pitkin tai radion tai laserlinkin välityksellä. Sädeohjattu ohjus etenee kohti maaliaan tutka- tai lasersäteen keilassa. Hakeutuvat ohjukset etsivät kohteensa itsenäisesti. Suhteellisen yksinkertaisia hakeutuvia ohjuksia ovat esimerkiksi infrapunaohjukset, jotka paikallistavat lämmönlähteen, kuten lentokoneen suihkumoottorin pakoaukon, ja suunnistavat sitä kohti. Hakeutumisjärjestelmä voi perustua myös laseriin: maasta tai lentokoneesta suunnataan kohteeseen lasersäde, jonka ohjus havaitsee. Ohjusten osumatarkkuus ilmaistaan niin sanotulla todennäköisellä sädepoikkeamalla. Se ilmoittaa sen ympyrän säteen, jonka sisäpuolelle 50 prosenttia laukaistuista ohjuksista todennäköisesti osuu. Täsmäaseiden tarkkuudesta on esitetty hyvinkin kriittisiä käsityksiä. Esimerkiksi Persianlahden sodassa länsiliittoutuman Irakiin ampumista niin sanotuista täsmäohjuksista joidenkin arvioiden mukaan vain noin kymmenesosa osui maaliinsa.