Youtube & Shutterstock

Onko Putinilla ydinasenappi?

Voiko Vladimir Putin yksinään käynnistää ydinsodan, ja miten se siinä tapauksessa tapahtuisi?

Venäjän presidentillä on ympäri vuorokauden seuranaan uskottu alainen, joka kantaa erityistä salkkua.

Salkku tunnetaan nimellä Tšeget, ja se on nimetty Pohjois-Kaukasuksella sijaitsevan vuoren mukaan. Sillä voidaan käynnistää ydinasehyökkäys.

Salkku esiteltiin tv-ohjelmassa

Salkun tarkka sisältö on sotilassalaisuus, mutta vuonna 2019 valtiollisen Zvezda-televisiokanavan lähetyksessä esiteltiin ensi kertaa salkun vanhempaa versiota.

Salkussa oli numeronäppäimistö (numerot 0–9) ja muita painikkeita, muun muassa laukaisupainike, joka oli valkoinen.

Ydinasesalkkua esiteltiin vuonna 2019 Venäjän Zvezda-televisiokanavalla.

© Youtube

Useat lähteet pitävät todennäköisenä sitä, että presidentti voi näppäillä laukaisukoodin ja käynnistää hyökkäyksen omin päin. Sekä puolustusministerin ja asevoimien pääesikunnan päällikön on ensin kuitenkin hyväksyttävä laukaisu.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Tšegetin uudemmassa versiossa ei ole laukaisupainiketta vaan siihen voidaan vain syöttää numerokoodi. Sen jälkeen salkku lähettää viestin pääesikuntaan, joka käynnistää hyökkäyksen.

Putin ei ole ainoa valtiojohtaja, jolla on aina ydinasesalkku seuranaan. Yhdysvaltojen presidenteillä on myös aina mukanaan niin sanottu ydinjalkapallo, jonka käyttö ydinaseen laukaisuun edellyttää myös muun muassa puolustusministerin hyväksyntää.