Nämä aseet ratkaisevat Ukrainan kohtalon

Hypersoonisia ohjuksia ja moderneja panssarivaunuja vastassa ovat panssarintorjunta-aseet, dronet ja polttopullot. Tältä todellisuus näyttää Ukrainassa, jonne Venäjä on hyökännyt.

Hypersoonisia ohjuksia ja moderneja panssarivaunuja vastassa ovat panssarintorjunta-aseet, dronet ja polttopullot. Tältä todellisuus näyttää Ukrainassa, jonne Venäjä on hyökännyt.

Flickr / The U.S. Army

Kun Venäjän sotilaallinen läsnäolo Ukrainassa voimistuu päivä päivältä, Ukraina lujittaa puolustustaan siviilien tuella ja länsiliittolaisilta saaduilla asetoimituksilla.

AK-47:t ja tarkkuuskiväärit kuuluvat sekä Ukrainan että Venäjän armeijan standardivarustukseen, mutta Venäjällä on myös pelättyjä ilma-aseita, kun ukrainalaissiviilit joutuvat tekemään kotonaan Molotovin cocktaileja.

Tutustumme tässä Venäjän ja Ukrainan välisen sodan keskeisiin aseisiin.

Venäjän asearsenaali

Venäjän armeijalla on ollut vuosia T-72-panssarivaunuissa TOS-1-raketinheittimiä, joilla voidaan ampua muun muassa pelättyjä termobaarisia pommeja.

© Wikimedia / Vitaliy Ragulin

Termobaarinen pommi

Venäjän pelätyin ase ydinaseen jälkeen eli termobaarinen pommi tunnetaan myös FAE-pommina (eng. Fuel-Air Explosive) ja ”tyhjiöpommina”.

Termobaarisessa pommissa on kaksi räjähdepanosta.

Ensimmäinen räjähdepanos avaa säiliön ja vapauttaa ilmaan laajan pilven räjähtävää materiaalia, esimerkiksi helposti syttyvää polttoainetta nesteenä tai jauheena.

Koska pilvi koostuu hyvin pienistä jauhehiukkasista tai sumusta, se voi levitä sekunnin murto-osassa puolustusvarustusten taakse tai minne tahansa tilaan, joka ei ole ilmatiivis.

Ilman happi hapettaa polttoaineen, mikä kasvattaa energiasisältöä massayksikköä kohden.

Toinen räjähdepanos sytyttää pilven tuleen, jolloin muodostuu valtava tulipallo ja erittäin voimakas paineaalto. Näin syntyy massiivista tuhoa 1,5 kilometrin säteellä – lämpövaikutus on niin voimakas, että se voi haihduttaa ihmisen.

Termobaarisia pommeja voidaan ampua panssarivaunulla liikuteltavalla TOS-1-raketinheittimellä, jossa on tilaa 25 raketille, ja ne voivat osua maaliinsa 10 kilometrin etäisyydeltä.

Liikuteltavuus, 500 kilometrin kantama ja maaliin osuminen 1–30 metrin tarkkuudella tekevät hypersoonisista Iskander-ohjuksista pelottavan hyökkäysaseen.

© Wikimedia / Vitaly V. Kuzmin

Iskander-ohjukset

9K720 Iskander -ohjus on liikuteltava lyhyen kantaman ballistinen ohjus, jonka kantama on alle 500 kilometriä. Hypersoonisen ohjuksen nopeus on 2 100 – 2 600 m/s (eli kuusi kertaa äänen nopeus).

Ohjus voidaan varustaa hyvin monenlaisilla ammuksilla: esimerkiksi tavanomaisilla ammuksilla, termobaarisilla kärjillä, sähkömagneettisen pulssin aiheuttavilla kärjillä tutka-asemien tuhoamista varten tai ydinkärjillä.

Iskander-ohjukset laukaistaan kuorma-autoa muistuttavalta ohjusajoneuvolta (niin sanottu TEL), jossa voi olla kerralla kaksi ohjusta.

Ohjuksen lentorata on kvasiballistinen eli se ei ole täydellinen kaari. Koska se käyttää kiihtyvyyteen perustuvaa inertiasuunnistusta, sen rataa on vaikea ennakoida ja siten myös sen torjuminen on vaikeaa.

Torjumisen vaikeus johtuu myös siitä, että ohjus voi hakeutua itsenäisesti maaliinsa satelliittien avulla. Iskander on siis erittäin tarkka ohjus.

Iskander-ohjuksia on kuulunut eri versioina Venäjän asearsenaaliin vuodesta 2006. Ne ovat helposti liikuteltavia ja erittäin tehokkaita ja tarkkoja sotilaallisten kohteiden tuhoamiseen.

© Russian Army

T-90-panssarivaunu

T-90-taistelupanssarivaunun erityispiirre on tehokas panssarointi, joka koostuu niin sanotuista Kontakt-5-ERA-panssareista.

ERA- (Explosive Reactive Armor) eli reaktiivipanssarit suojaavat vaunuja panssarintorjuntaohjuksilta. Vaunun pintaa peittävä panssari koostuu pienistä nelikulmaisista räjähdetaskuista, jotka on sijoitettu varsinaisten panssarilevyjen päälle.

Kun ohjus osuu vaunuun, räjähde syttyy ja ohjaa ohjuksen räjähdyksen poispäin vaunusta ja minimoi vaunun vauriot.

Lisäksi T-90-taistelupanssarivaunuihin on asennettu niin sanottu Štora-1-järjestelmä, jolla voidaan harhauttaa panssarintorjuntaohjuksia lähettämällä vihollishyökkäyksiä estävää infrapunasignaalia.

Lisäksi panssarivaunussa on 125 mm:n sileäpiippuinen 2A46-tykki, jossa voidaan käyttää erityyppisiä ammuksia. Ammusten nopeus on 760–950 metriä sekunnissa ja kantama jopa viisi kilometriä.

Ukrainan asearsenaali

Yhdysvaltalaissotilas laukaisee olalta Javelin-panssarintorjuntaohjuksen harjoituksessa Unkarissa vuonna 2019. Muun muassa Baltian maat ovat ennen Venäjän hyökkäystä ja sen aikana lähettäneet Ukrainaan tuhansia panssarintorjunta-aseita.

© Flickr / The U.S. Army

Javelin-panssarintorjuntaohjukset

FGM-148 Javelin on panssarintorjuntaohjus, joka voidaan laukaista olkapäällä kannettavasta raketinheittimestä.

Javelin-ohjuksesta tekee suositun se, että laukaistessa ohjus lukittuu maaliin infrapunajärjestelmällä.

Kun ohjus laukaistaan, se ampaisee laukaisuputkesta matkaan pienen räjähdepanoksen avulla, joten se ehtii lentää jonkin matkan päähän ampujasta, ennen kuin varsinainen raketti syttyy.

Ohjus on erittäin käyttökelpoinen panssarivaunuja ja panssaroituja ajoneuvoja vastaan siksi, että se nousee ilmaan jopa 150 korkeuteen ja lentää kaarevaa rataa jopa 2 000 metrin päähän, minkä jälkeen se iskeytyy maaliinsa ylhäältä, mistä panssarivaunujen panssarointi on usein heikompi.

Ohjuksessa on kaksoisräjähdekärki. Ensimmäinen panos aktivoi panssarivaunun reaktiivipanssarin räjähteet, minkä jälkeen toinen pystyy tunkeutumaan panssarin läpi.

Javelin-ohjukset ovat Ukrainan armeijan keskeinen keino taistella venäläisten lukumäärältään ylivoimaisia panssareita vastaan.

© Wikimedia / U.S. Army

Stinger-ohjukset

FIM-92 Stinger-ohjukset ovat olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia, joita käytetään esimerkiksi helikopterien pudottamiseen.

Stinger on 1,52 metriä pitkä ja halkaisijaltaan 77 millimetriä. Se painaa reilut 15 kiloa, ja sen kantama on 4 800 metriä. Ohjus ammutaan laukaisuputkesta pienellä moottorilla, minkä jälkeen raketti syttyy ja saavuttaa jopa 750 metrin sekuntinopeuden eli 2,5-kertaisen äänen nopeuden.

Kärjen HTA-3-räjähde on sekoitus oktogeeniksi kutsuttua HMX-räjähdysainetta, trotyyliä (TNT) ja alumiinijauhetta. Ohjus on varustettu passiivisilla infrapuna- ja ultraviolettiantureilla, jotka ohjaavat sitä kohti helikopterin tai hävittäjän muodostamaa tiivistä lämpölähdettä.

Omien koneiden pudottamisen ehkäisemiseksi ohjuksessa on myös omakonetunnusjärjestelmä (engl. IFF, Identification, Friend or Foe), jossa transponderi lähettää ja vastaanottaa salattua radiosignaalia.

Ukrainalla, kuten monilla muillakin entisillä neuvostotasavalloilla, on käytössään turkkilaisvalmisteisia Bayraktar TB2 -droneja.

© Wikimedia / armyinform.com.ua

Bayraktar TB2 -taisteludronet

TB2 on miehittämätön ilma-alus, joka kykenee lentämään jopa vuorokauden 7 300 metrin korkeudessa ja jota käytetään usein tiedusteluun ja ilmahyökkäyksiin.

TB2:n runko on valmistettu hiilikuidusta, kevlarista ja hybridikomposiiteista, mikä tekee siitä keyven ja ketterän. Sen siipien kärkiväli on 12 metriä, ja se voi saavuttaa jopa 220 kilometrin tuntinopeuden.

Sitä voidaan kauko-ohjata maasta, mutta se voidaan myös ohjelmoida navigoimaan itsenäisesti.

TB2:ssa on vakiovarusteena sähköoptinen kamera sekä infrapunakamerajärjestelmä, laseretäisyysmittari ja laserosoitin. Lennokki voi kantaa enintään neljää MAM-ohjusta, jotka voidaan varustaa erilaisilla laserohjauksisilla, liikkuvaan maaliin osuvilla kärjillä.