20 dollarin palanen
Sen lisäksi, että erityisesti Aasiasta tuodaan laittomasti aseita, 3D-tulostimet ovat syynä siihen, että Yhdysvaltojen viranomaiset takavarikoivat vuonna 2021 kaikkiaan 1 500 automaattiasetta. Vuotta aiemmin luku oli vain 300.
”Viimeksi konepistooleilla tehtiin näin paljon rikoksia kieltolain aikana (1920-1933, toim.). Nyt konepistooleja on kaikkialla”, toteaa Tom Chittum ShotSpotterista CNN:n haastattelussa.
3D-tulostimia käytetään pienen metallisen tai muovisen palasen valmistamisessa, joka aseeseen asennettuna muuttaa sen automaattiaseeksi.
Palanen voidaan tulostaa nopeasti ja asentaa liipaisimen ja lippaan väliin, jolloin muokattu ase ampuu koko sarjan yhdellä liipaisimen painalluksella.
Toiminto on sama kuin esimerkiksi AK-47-pistooleissa, jotka ovat laittomia Yhdysvalloissa. Sen sijaan laillisissa puoliautomaattiversioissa on pultti, joka estää täysautomaattitoiminnon, mikä tarkoittaa sitä, että liipaisinta on painettava joka kerta uudelleen.
Kun tällaiseen aseeseen asennetaan 3D-tulostettu lisäosa, joka maksaa noin 20 dollaria, pultti ei enää estäkään laukaisua ja luoti lähtee liikkeelle niin kauan kuin liipaisin on painettuna pohjaan.
Joukkoampumisissa käytetty ase
Yksi viime vuosina täysautomaattiaseella tehty joukkoampuminen sattui vuonna 2017 Las Vegasissa. Tuolloin surmansa sai 58 ihmistä, haavoittuneita oli 546.
Viimeksi tämän vuoden huhtikuussa täysautomaattiaseeksi muutettua asetta käytettiin joukkoampumisessa Sacramentossa Kaliforniassa, jolloin kuusi ihmistä kuoli ja 12 haavoittui.
Poliisi epäili joukkoampumisen jälkeen, että kyseessä oli samanlainen aseversio, jollaisia nyt tuomion saanut Kent Edward Newhouse yritti kaupitella.
Sellaisella aseella tekijä saattoi laukaista jopa 1 200 laukausta minuutissa eli 20 laukausta sekunnissa.
Sen jälkeen kun ensimmäinen 3D-tulostettu pistooli, The Liberator, valmistui vuonna 2013, on keskusteltu kiivaasti siitä, miten vaarallisia aseita ihmiset voivat 3D-tulostimillaan itse valmistaa.
Kaikki 3D-tulostetut pistoolit ovat tähän asti kuitenkin olleet niin huonolaatuisia, että niillä on kyetty ampumaan vain kerran ja joskus ne ovat hajonneet jo ampujan kädessä.
Tulostetut lisäpalikat ovat kuitenkin asia erikseen, sillä ne mahdollistavat sen, että hyvälaatuisista aseista tulee automaattiaseita.
Siksi monet yhdysvaltalaispoliitikot haluavat nyt kieltää laittomat 3D-tulostetut osat.
Tällä hetkellä keinot, joilla laittomien aseosien tulostaminen saadaan estettyä, ovat kuitenkin hämärän peitossa.