Hedelmissä voi esiintyä erilaisia pieneliöitä ja eri kasvinsuojeluaineiden jäämiä, eikä vedellä huuhteleminen poista välttämättä kuin osan niistä.
Kaikki mikrobit, kuten bakteerit, ja torjunta-aineet eivät kiinnity yhtä lujasti hedelmään. Osa niistä muodostaa peitteen, osa taas tunkeutuu kuoren läpi.
Esimerkiksi omenassa voi olla salmonella-, listeria- ja kolibakteereita, noroviruksia, ameboja tai suolinkaisia, jotka aiheuttavat mahavaivoja tai myrkytysoireita. Yleensä terveydelle haitalliset mikrobit huuhtouvat kuitenkin hyvin pois.
Torjunta-ainejäämistä on sen sijaan vaikeampi päästä eroon, sillä niiden on tarkoituskin liimautua hedelmiin ja kasviksiin, jotta ne antavat suojaa tuholaisia ja tauteja vastaan.
Vain pieni osa kasvinsuojeluaineista on poistettavissa kokonaan, ja monia niistä on turha edes yrittää pestä pois.