Maailmassa syödään vuosittain 156 miljoonaa tonnia sokeria. Jos määrä jaettaisiin tasaisesti kaikille, jokainen maapallon asukas saisi sitä puoli kiloa viikossa. Länsimaissa kulutus on kuitenkin suurempaa kuin muualla.
Yhdysvalloissa virvoitus juomien, makeisten ja leivonnaisten sisältämä sokeri kattaa 20 prosenttia päivittäisestä energiansaannista, eli siellä sokerista saadaan 1 862 kilojoulea vuorokaudessa. Sokerinkulutus on kasvanut räjähdysmäisesti, ja nyt kasvulle näyttää löytyvän selittäviä tekijöitä. Moni seikka viittaa siihen suuntaan, että elimistö voi tulla sokerista suorastaan riippuvaiseksi.
Sokeri vaikuttaa myös olevan terveydelle vaarallisempaa kuin aiemmin on kuviteltu.
Sokeri oli ensin kallis mauste
Sokerin haitallisuus voi tuntua oudolta, kun sitä käytetään niin yleisesti elintarvikkeissa. Ihmislajin alkuperäinen ruokavalio ei kuitenkaan ole sisältänyt sokeria näin suuria määriä kuin sitä nautitaan nykyisin.
Vielä muutama tuhat vuotta sitten ihmiset saivat sokeria vain syödessään hedelmiä, marjoja tai hunajaa, eikä niitä ollut tarjolla kovin suuria määriä kerralla. Etenkin kylmillä seuduilla makeiden ravintoaineiden saanti oli niukkaa ja kausiluontoista.
Vasta noin 1 500 vuotta sitten alettiin viljellä sokeriruokoa puhtaan sokerin tuottamiseksi. Aluksi sokeri oli vain harvojen ulottuvissa ja sitä käytettiin vain eksoottisena mausteena. Tavallinen valkoinen kidesokeri, jota käytetään ruoanlaitossa, on sakkaroosia eli ruokosokeria. Yksi sakkaroosimolekyyli sisältää yhden glukoosieli rypälesokerimolekyylin ja yhden fruktoosi- eli hedelmäsokerimolekyylin.
Rypäle- ja hedelmäsokerien ominaisuudet eroavat toisistaan paljon. Vaikka niiden kemiallinen koostumus on pitkälti samankaltainen, elimistö käsittelee niitä ruoansulatuksessa eri tavoin.
Hedelmäsokeri muuttuu rasvaksi
Ruokosokeria voidaankin luonnehtia tohtori Jekylliksi ja herra Hydeksi. Arvostetun tohtori Jekyllin osan siinä näyttelee rypälesokeri, joka on suorastaan välttämätöntä. Sitä on runsaasti etenkin perunoissa, leivässä, pastassa ja riisissä tärkkelyksen muodossa. Elimistö on tottunut käsittelemään sitä, eikä se kohtuullisesti nautittuna aiheuta ongelmia.
Rypälesokeri kulkeutuu verenkierron mukana kaikkiin elimistön soluihin. Ne käyttävät sitä polttoaineena. Lisäksi elimistö voi varastoida sitä myöhempää käyttöä varten maksaan ja lihaksiin.
Ruokosokerin hedelmäsokeri taas käyttäytyy kuin paha herra Hyde. Hedelmäsokeria on ihmisen ravinnossa ollut alun perin vain niukalti, ja elimistö käsittelee sitä eri tavoin kuin rypälesokeria. Se pilkkoutuu lähes kokonaan maksassa, jossa se muuntuu alkoholin tavoin rasvaksi.
Rasva voi varastoitua maksaan, jolloin syntyy niin sanottu rasvamaksa. Jos rasvaa joutuu verenkiertoon, se voi muuntua kolesteroliksi ja ja kasvattaa sydän- ja verisuonitautiriskiä tai kerrostua sisäelinten ympärille.
Tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että sokeri voi lihottaa myös epäsuorasti kasvattamalla ruokahalua. Lisäksi rottakokeet osoittavat eläinten tulevan riippuvaiseksi makeista juomista ja jopa saavan vieroitusoireita, jos ne lopettavat sokerin nauttimisen.
Sokeri on kiellettävä lapsilta
Sokeri – ja etenkin hedelmäsokeri – on tutkimusten valossa paljon haitallisempaa kuin miltä se vaikuttaa. Jotkut tutkijat ovat ryhtyneet vaatimaan jopa sokerin jakelun rajoittamista kuluttajille.
Heidän äänitorvensa lääkäri Robert Lustig Kalifornian yliopistosta on jopa ehdottanut, että sokerin käyttöä vastaan pitäisi taistella samoilla keinoilla, joilla pyritään rajoittamaan alkoholin ja tupakan käyttöä. Lapsilta pitäisi kieltää virvoitusjuomien ja makeisten ostaminen eikä koulujen lähistöllä saisi myydä sokeria sisältäviä tuotteita.
Lustigin ehdotus tuskin ottaa kovin helposti tulta, sillä sokeri on jo saanut kuluttajista erittäin tiukan otteen.