Maailmankuulujen taidemuseoiden kokoelmiin kuuluu paljon Leonardo da Vincin ja muiden renessanssiajan mestareiden yli 500 vuotta sitten maalaamia tauluja.
Maalausten säilyminen hyvässä kunnossa ei ole ainoastaan nykyaikaisen tekniikan ansiota.
Entisaikojen taidemaalarit sekoittivat nimittäin öljyväreihinsä tavallista elintarviketta tehdäkseen teoksistaan mahdollisimman kestäviä.
Useiden tutkimusten mukaan renessanssiajan maalauksissa käytetyt öljyvärit sisälsivät yleensä kananmunaa. Siitä, mistä syystä sitä lisättiin niihin, on käyty paljon keskustelua.
Jokin aika sitten asiaan tarkemmin perehtyneet tutkijat uskovat selvittäneensä käyttötarkoituksen. Kananmuna antaa maalaukselle suojaa eri ympäristötekijöitä vastaan. Esimerkiksi valkoinen väri kellastuu ilman ja valon vaikutuksesta vanhuuttaan.
Lisäksi munankeltuainen tekee maalista jähmeämpää ja sitkeämpää. Sen ansiosta paksut värikerrokset kuivuvat hitaasti ja tasaisesti, mikä taas ehkäisee halkeilua.
Munamaali tunnettiin jo faraoiden Egyptissä
Ennen öljyvärien keksimistä valmistettiin maaleja, jotka sisälsivät kananmunaa. Niitä käyttivät jo muinaisen Egyptin taiteilijat.
Renessanssiajalla taidemaalarit hoksasivat, että pigmentit eli väriaineet oli mahdollista sekoittaa öljyyn. Öljyvärit alkoivat pian syrjäyttää temperavärejä, joiden sideaine on munankeltuainen tai kaseiini.
Leonardo Da Vincin Madonna ja lapsi vuodelta 1478. Naisen kasvoissa on halkeamia, koska maalikerros on kuivunut pinnalta nopeammin kuin pohjalta. Tuoreen tutkimuksen mukaan halkeilua hillitsee öljyväriin sekoitettu munankeltuainen. Leonardo da Vinci alkoi ilmeisesti lisätä kananmunaa öljyväreihinsä vasta myöhemmin.
Muun muassa sellaiset kuuluisat taidemaalarit kuin Leonardo da Vinci, Sandro Botticelli ja Lorenzo Lotto alkoivat lisätä öljyväreihin munankeltuaista.
Saadakseen selville syyn saksalaisen Karlsruhen teknillisen yliopiston tutkijat ryhtyivät jäljittelemään vanhojen mestareiden työskentelytapaa ja sekoittivat öljyväreihin munankeltuaista.
Joidenkin historiallisten lähteiden mukaan renessanssiajan taidemaalarit käyttivät öljyvärejä valmistaessaan menetelmää, jossa pigmentti- ja keltuaisseoksen annettiin kuivua, ennen kuin se yhdistettiin öljyyn.
Munankeltuainen suojaa hapettumiselta
Tutkimus paljasti, että öljyvärit reagoivat heikommin hapen kanssa, kun ne sisältävät kananmunaa.
Värien sideaineena voidaan käyttää monenlaisia öljyjä, mutta renessanssiajalla suosittiin etenkin pellavaöljyä, joka puristetaan pellavansiemenistä.
Pellavaöljy sisältää runsaasti tyydyttämättömiä rasvahappoja, jotka hapettuvat helposti kemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi.
Öljy toisin sanoen reagoi herkästi ilman hapen kanssa. Värit muuttuvat ajan mittaan, kun rasvahapot hapettuvat ja molekyylit muuttuvat.
Kananmunassa on runsaasti antioksidantteja. Proteiinit estävät hapettumista sieppaamalla happiatomeja, ennen kuin ne sitoutuvat rasvahappoihin.
Kananmunan hapettumista hillitsevä vaikutus tuli esiin tutkimuksessa. Suojan ansiosta valkoinen väri säilyttää alkuperäisen sävynsä pitempään.
Lisäaine hidastaa öljyvärin kuivumista, koska se tekee siitä paksuhkoa.
Maalausteknistä ominaisuutta varmastikin tavoiteltiin renessanssiajalla. Värien valoisuus- ja tummuusasteillahan oli suuri merkitys muun muassa tunnelman luomisessa.
Tutkijat havaitsivat myös, että paksun kananmunaa sisältävän öljyvärikerroksen tasainen kuivuminen pienentää riskiä, että maalaus halkeilee. Ainakin osittain sen ansiosta renessanssiajalla maalauksiin ikuistetut kasvot ovat saaneet säilyttää sileytensä.