Miten raketti voi liikkua avaruuden tyhjiössä?

Jos avaruus on tyhjiö, ei siellä ole mitään, mihin rakettien työntövoima voisi kohdistua. Miten ne sitten kiihdyttävät vauhtiaan poistuttuaan Maan ilmakehästä?

Raketti

Rakettimoottoria työntää eteenpäin takaa purkautuvien kaasujen vastavaikutus.

© NASA

Voi tuntua ristiriitaiselta, että raketti voi edetä ja vaihtaa suuntaa avaruudessa, missä sen ympärillä on vain tyhjää. Rakettimoottorin toiminta perustuu kuitenkin eri ilmiöön kuin esimerkiksi lentäminen ilmassa, jonka molekyylit luovat nosteen. Raketin liikkeen synnyttää siitä purkautuva energia.

Avaruudessa ripeämpi vauhti

Raketin eteneminen perustuu Newtonin 1687 esittämään kolmanteen liikelakiin, jonka mukaan voima aiheuttaa aina yhtä suuren mutta vastakkaissuuntaisen vastavoiman.

Sitä sanotaan myös vaikutuksen ja vastavaikutuksen laiksi. Jos vaikkapa ihminen heittää kiven, syntyy vaikutus, mutta samalla heittämiseen käytetty voima työntää heittäjää itseään taaksepäin eli tuottaa vastavaikutuksen. Samoin ampuma-asetta laukaistaessa ase potkaisee taaksepäin samalla, kun luoti lentää ulos.

Avaruudessa raketti itse asiassa kulkee ripeämmin kuin Maassa, koska tyhjiössä esteenä ei ole ilman vastusta.

Lehti luki Newtonia väärin 50 vuotta

Robert Goddard on nykyrakettitekniikan isä.

© NASA

Kun ranskalainen Robert Goddard kertoi rakettikokeistaan tammikuussa 1920, New York Times pilkkasi hänen aikeitaan.

Lehden mukaan ajatus raketin lentämisestä avaruudessa oli järjetön, koska avaruudessa ei ole ainetta, johon raketin työntövoima voisi kohdistua.

Lehti julkaisi oikaisun päivän sen jälkeen, kun Apollo 11 -alus oli lähtenyt kuulennolleen 17. heinäkuuta 1969.

Atomit työntävät rakettia eteenpäin

Kun Nasan Dawn-luotain lensi tutkimaan kääpiöplaneetta Ceresiä vuonna 2007, sille antoi vauhtia ionimoottori.

Siitä ei purkaudu kaasuja vaan ioneja eli sähköisesti varautuneita atomeja. Ionimoottori tuottaa samasta polttoainemäärästä moninkertaisen tehon kemialliseen rakettiin verrattuna.