Tutkijat esittelevät Advanced Engineering Materials -lehdessä julkaistussa artikkelissa uuden keksintönsä, josta he käyttävät hieman hankalaa nimitystä ARSSFT eli Abrasion-Resistant Super-Slippery Flush Toilet.
Pönttö tulostettiin
Tarkemmin ilmaistuna kyseessä on kolmiulotteisella tulostuksella aikaansaatu wc-istuimen pinta, joka on niin sileä ja likaa hylkivä, ettei siihen tartu käytännössä mikään – edes ajan mittaan.
Likaantumattomat wc-istuimet eivät ole suinkaan uusi keksintö. On jo olemassa lian tarttumista estäviä suihkutteita, ja esimerkiksi joukkoliikennevälineissä voidaan käyttää teflonilla pinnoitettuja wc-kulhoja. Ongelmallista on vain se, että käytön aiheuttama kuluminen heikentää niiden ominaisuuksia.
ARSSFT-istuin hylkii likaa seoksella, joka koostuu vain rajallisesti vettä itseensä imevistä muovihiukkasista ja hydrofobisista eli vettä pois työntävistä piihiukkasista.
Kehittyneellä lasertekniikalla tutkijat tuottivat itsekantavan kolmiulotteisen huokoisen rakenteen, johon voidaan lisätä liukastusaineita.
Sitten istuimeen levitettiin silikoniöljyä, joka tunkeutui syvälle materiaaliin. Aine toimi eräänlaisena liukasteena, joka teki pinnasta täysin sileän.
Vettä ja puhdistusainetta säästyy
Tutkijat ovat vasta valmistaneet pienoismallin, joka on kooltaan vain kymmenesosa tavallisesta wc-istuimesta. He ovat tehneet sillä monenlaisia huuhtelukokeita.
Ennen kuin kulhoa huuhdottiin kahdeksan vesilitran voimalla, siihen kaadettiin erilaisia aineita, kuten jogurttia, puuroa ja keinotekoista ulostetta. Pinnan lianhylkimiskykyä testattiin myös hunajalla ja mudalla, mutta mikään ei tarttunut.
Vessan kulutuskestävyyden selvittämiseksi pintaa hiottiin hiekkapaperilla yli 1 000 kertaa. Pinta säilytti liukkautensa.
Tutkijoiden mukaan supersileä wc-istuin säästää paitsi vaivaa myös puhdistusaineita ja vettä, jota käytetään ulosteen ja virtsan huuhteluun maailmanlaajuisesti 141 miljardia litraa vuorokaudessa.
Tutkijat uskovat, että heidän kehittämänsä wc-istuin sopii käytettäväksi joukkoliikennevälineissä, kuten junissa ja lentokoneissa, sekä yleisissä käymälöissä.