Miten viivakoodia luetaan?
Mitä tietoja tuotepakkauksen viivakoodi kätkee sisäänsä?
Viiva- eli juovakoodin käyttöä kokeiltiin jo 60 vuotta sitten, mutta se löi itsensä läpi vasta 1970-luvulla. Suomalaisille tutuin viivakoodistandardi on EAN-13. EAN-koodi koostuu erilevyisistä pylväistä ja niiden väliin jäävistä raoista sekä samat asiat kertovasta 13 numeron sarjasta.
Osa viivakoodin pylväistä on muita pidempiä. Alussa ja lopussa on tunniste, jotka optinen luentalaite eli viivakoodinlukija tulkitsee alku- ja loppumerkeiksi. Koodin keskellä on jakokohta. Sen ansiosta 13 numeroa on helppo syöttää tarvittaessa käsin kassakoneeseen. Kaksiosaisuus helpottaa myös optista lukua, sillä viivakoodinlukijaa voidaan käyttää sen ansiosta kummasta suunnasta tahansa. Järjestelmä yhdistää osat automaattisesti toisiinsa oikealla tavalla.
Numerosarjan kaksi ensimmäistä numeroa muodostavat maatunnuksen. Yhdistelmä kertoo, missä tuote on saanut viivakoodin, mutta paikan ei tarvitse olla sama kuin tuotteen valmistusmaa. Suomen maatunnus on 64. Koodin viisi seuraavaa numeroa antavat tietoa tuotteen valmistajasta tai maahantuojasta. Niitä seuraavat viisi numeroa muodostavat varsinaisen tuotekoodin, jonka avulla yritys voi esimerkiksi seurata sekä myyntimääriä että varastotilannetta.
Numerosarjan päättää tarkistusluku. Järjestelmä tutkii, pitävätkö viivakoodinlukijan välittämät 12 numeroa yhtä tarkistusluvun kanssa. Näin se varmistaa, että koodi on luettu oikein.