Kaikki lähettävät lämpösäteitä sähkömagneettisena säteilynä, ja itävaltalainen fyysikko Josef Stefan havaitsi vuonna 1879, että kappaleesta lähtevä sähkömagneettinen säteily riippuu sen lämpötilasta.
Lämpösäteily sijoittuu tunnusmerkillisesti infrapuna-alueelle, eikä sitä siksi ole mahdollista erottaa paljain silmin. Se voidaan kuitenkin kuvata lämpökameralla.
Lämpökamerassa on tuhansia mittauspisteitä
Kameran linssi kohdentaa infrapunasäteilyn ilmaisimeen, joka sisältää tuhansia mittauspisteitä.
Ilmaisin, joka on niin herkkä, että se erottaa niinkin pienet kuin 0,3 asteen lämpötilaerot, toimii –20:n ja +2 000 asteen välillä.
Kamera värittää lämpökuvat, jotta käyttäjä näkee helposti, minkä lämpöisistä osa-alueista ne koostuvat.
Lämpökamera rekisteröi infrapunasäteilyä ja havainnollistaa sitä väreillä. Yleensä suu punoittaa, mutta jäätelön kylmyys muuttaa sen sysimustaksi.
Infrapunasäteily näkyviin
Valo on se sähkömagneettisen spektrin osa, jonka ihmissilmä erottaa. Lämpökamera tekee myös infrapunasäteilystä ihmiselle näkyvää.
Linssi ottaa vastaan infrapuna-säteilyä ja muuttaa sen sähkösignaaleiksi, jotka välittyvät siruun.
Siru muuntaa infrapunasäteilyn ns. väärävärikuvaksi. Sen lämpimät alueet ovat punaisia, kylmät sinisiä.
Lämpökuvauksen avulla voidaan esimerkiksi paikantaa savun seasta tulipalon uhreja tai mitata lentoasemalla varotoimena matkustajilta ruumiinlämpö uhkaavissa tartunta-aaltotilanteissa.
Lisäksi tekniikkaa hyödynnetään rakennusten lämpövuotojen kartoittamisessa ja lämmityksen toimivuuden tarkkailemisessa.