SeaOrbiter

Merentutkimus painuu pinnan alle

Jotta valtameri opittaisiin tuntemaan täysin, siinä on asuttava. Tämä on merta kyntävän evän, arktisen suolaimurin ja vedenalaisen tutkimusaseman taustalla oleva ajatus. Kaikissa kolmessa on tarkoitus asua.

Jo 1960-luvulta saakka mereen on haluttu perustaa tukikohtia, joissa on mahdollista asua pysyvästi. Vedenalaisista tutkimusasemista tekee houkuttelevia suora ja siten havainnointia helpottava yhteys mereen, joka peittää noin 70 prosenttia maapallon pinnasta.

Nykyään on aktiivisessa käytössä vain yksi vedenalainen tukikohta. Määrän odotetaan kuitenkin pian kasvavan.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ensimmäinen valmistuu vuonna 2025. Sen toivotaan syventävän tutkijoiden käsityksiä meriluonnon moninaisuudesta.

Aquarius Reef Base

Astronautit viettävät Aquarius Reef Basessa jopa kolmen viikon pituisia jaksoja tottuakseen avaruuslennolla odottaviin olosuhteisiin.

© NOAA

Astronautit harjoittelevat Floridan tukikohdassa

Ainoa toimiva vedenalainen tutkimusasema sijaitsee Yhdysvalloissa Florida Keysin saaristossa 19 metrin syvyydessä. Aquarius Reef Base valmistui vuonna 1986.

Linja-auton kokoinen tukikohta on varustettu muun muassa keittiöllä, kuudella vuoteella, ilmastoinnilla ja langattomalla verkkoyhteydellä.

Aquarius Reef Basessa on viettänyt aikaa yli 120 ryhmää. Siellä on toteutettu esimerkiksi merentutkimukseen, uuden tekniikan testaukseen ja astronauttien koulutukseen liittyviä tieteellisiä hankkeita.

Vielä vuonna 2021 tutkimusasemalla oleskelivat Nasan astronautit saadakseen kokemusta avaruuslennoilla vallitsevasta tilanpuutteesta.

Proteus

Proteus valmistuu Karibianmerellä sijaitsevan Curaçaon rannikolle 18 metrin syvyyteen.

© Proteus

Tutkimusasema valmistuu vuonna 2025

Maailmankuulun ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun lapsenlapsi Fabien Cousteau aikoo rakentaa 345 neliömetrin laajuisen vedenalaisen tutkimusaseman vuoden 2025 loppuun mennessä.

Proteus-nimisessä tukikohdassa voi työskennellä yhtä aikaa 12 tutkijaa, ja siihen tulee muun muassa oma puutarha.

Fabien Cousteau on kuvannut kolmiulotteisesti kuusi neliökilometriä Karibianmerellä sijaitsevan Curaçaon rannikkoa löytääkseen viiden jalan varassa seisovalle tutkimusasemalle mahdollisimman hyvän paikan.

Kun Proteus valmistuu, tutkijat pääsevät havainnoimaan meriluontoa lähietäisyydeltä.

Embrance Rinda

Tornin on tarkoitus poistaa suolaa merestä, jotta vesi jäätyy helpommin lautoiksi.

© Evolo

Torni suojelee arktista merijäätä

Pohjoiselta napa-alueelta häviää merijäätä huolestuttavaa vauhtia. Kiinalainen arkkitehtiryhmä on siksi suunnitellut uivan ja osittain upoksissa olevan tornitalon, joka poistaa vedestä suolaa ja edistää sen jäätymistä lautoiksi.

Suola laskee meren jäätymislämpötilan normaalisti melkein –2 asteeseen. Ajatuksena on pienentää meren suolapitoisuutta käänteisosmoosiksi kutsutulla menetelmällä, jotta vesi voi jäätyä lämpimämpänä.

Muodoltaan meduusaa muistuttava tukikohta koostuu useista kerroksista ja sisältää muun muassa observatorion ja tutkimus- ja majoitustiloja.

SeaOrbiter

SeaOrbiterin pohjaan suunnitellaan moonpooliksi kutsuttua aukkoa, jonka kautta sukeltajat ja sukellusalukset pääsevät helposti mereen.

© SeaOrbiter

Uiva evä kyntää merta

Vasta piirustuslaudalla olevasta 51 metriä korkeasta SeaOrbiterista on tarkoitus tehdä valtamerillä liikkuva tutkimusasema.

Retkikunnat, joihin voi kuulua 18–22 henkilöä, vaihtuvat suunnitelmien mukaan vain puolen vuoden välein. SeaOrbiterin avulla aiotaan muun muassa tutkia merien ilmastovaikutuksia.

SeaOrbiter ui vain osittain veden alla. Ohjaus-, valvonta- ja oleskelutilat sijaitsevat merenpinnan yläpuolella, mutta tutkijat asuvat ja työskentelevät vedessä olevassa osassa. Pohjaan tulee moonpooliksi kutsuttu aukko, jonka kautta sukeltajat ja sukelluslaitteet kulkevat.