Shutterstock
käytettyä lahjapaperia

Miksi lahjapaperia ei saa laittaa paperinkeräykseen?

Pakettien aukominen jouluaattona jättää aina jälkeensä runsaasti käytettyä lahjapaperia, joka olisi mukava kierrättää. Miksi lahjapaperia ei saa lajitella paperinkeräykseen?

Lahjapaperi on kyllä paperia, mutta usein sen pinta on käsitelty tai paperin pintaan on lisätty esimerkiksi ohut muovikerros. Siksi lahjapaperia ei saa laittaa paperinkeräyslaatikkoon.

Suomessa esimerkiksi HSY ohjeistaa, ettei lahjapaperia saa laittaa paperinkeräykseen, sillä se sisältää kierrätykseen soveltumattomia värejä ja pinnoitteita. Niinpä lahjapaperi kuuluu Suomessa sekajätteeseen.

Lahjapaperi on myös usein varsin heikkolaatuista, sillä sen paperikuidut ovat erittäin lyhyitä.

Lahjapaperi on jätettä

Paperin sisältämät kuidut lyhenevät, ohenevat ja löystyvät jokaisella uusiokäyttökerralla. Siksi nyrkkisääntönä onkin, että seitsemän kertaa kierrätetty paperi sopii enää vain kartongin raaka-aineeksi – tai lahjapaperiksi, joka on siten viimeinen lenkki paperin kierrätysketjussa.

Joulu on kierrätyksen näkökulmasta haasteellinen

Ihmisten tuottaman jätteen määrä kasvaa 25 prosentilla joulun aikaan, minkä vuoksi materiaalien oikea kierrätys on tärkeää.

punaista lahjanarua
© Shutterstock

1. Lahjanaru kuuluu sekajätteeseen

Lahjanaru on tehty muovista, mutta se pitää lajitella sekajätteeseen. Naru sotkeutuu muovien lajittelukoneeseen ja jumittaa sen, joten siksi naru on laitettava sekajätteeseen. Sama koskee hedelmien muovisia verkkopusseja.

käytettyjä tuikkukynttilöitä
© Shutterstock

2. Tuikkukynttilät metallinkeräykseen

Poltetut tuikkukynttilät lajitellaan metallinkeräykseen, sillä tuikkukippo on tehty alumiinista. Uuden alumiinin tuottaminen kuluttaa kymmenen kertaa niin paljon energiaa kuin metallin kierrätys.

rikkoutunut joulupallo
© Shutterstock

3. Rikkinäiset joulupallot sekajätteeseen

Rikkoutuneet joulupallot lajitellaan sekajätteeseen. Pallot ovat useimmiten muovia, mutta eivät sovi muovinkeräykseen. Myös lasiset pallot kuuluvat sekajätteeseen, sillä niissä käytetyt värit estävät lasinkeräykseen laiton.

Vuonna 2019 saksalaisen Darmstadtin teknillisen yliopiston tutkimus osoitti, että paperikuidut eivät kulu yhtä nopeasti kuin on uskottu.

Tutkimuksessa havaittiin, että alun perin laadukas paperi kestää jopa 25 uusiokäyttökierrosta ja että paperista kuluu tuona aikana pois vain noin 5–12 prosenttia. Tämä kuitenkin edellyttää, ettei mukaan pääse huonolaatuista paperikuitua, kuten lahjapaperia.

Yleisimmin käytettyjen värikkäiden lahjapaperien lisäksi markkinoilla on jo värjäämättömiä papereita, jotka voi kierrättää. Tämä mainitaan paperirullan etiketissä.