Aevum
Jättidrone Ravn X kiitoradalla

Maailman suurin drone laukaisee satelliitteja

Jättidrone Ravn X avaa uusia oikoteitä avaruuteen ja uusia rahtireittejä Maahan soveltamalla jo tuttua tekniikkaa aiempia raskaammassa painoluokassa.

Lähes 25 metriä pitkä drone laskeutuu kuljetettuaan lukuisia pieniä droneja, joiden lastina oli paketteja yksityishenkilöille läheiseen suurkaupunkiin.

Vain kolme tuntia myöhemmin alus nousee suorittamaan seuraavaa tehtävää: viemään yhden tai useampia satelliitteja Maan kiertoradalle.

Näin kuuluu visio maailman suurimmasta dronesta, Ravn X:stä. Sen on kehittänyt start-up-yritys Aevum, joka on tehnyt sopimuksen USA:n armeijan kanssa.

Sekä muodoltaan että kooltaan Ravn X muistuttaa enemmän hävittäjää kuin dronea, ja huimalla 25 000 kilon painollaan se on suurempi kuin mikään sen kilpailijoista.

Monitoimidronesta toivotaan vaihtoehtoa esimerkiksi suurille SpaceX-raketeille, jotka hallitsevat tämän hetken avaruuskilpajuoksua viemällä satelliitteja avaruuteen ennennäkemättömän tiheään tahtiin.

Rakettihissi voidaan käyttää uudelleen

Satelliitin laukaisussa Ravn X -drone muodostaa ensimmäisen vaiheen. Maksimaalisessa 18 288 metrin lentokorkeudessaan drone vapauttaa raketin, joka on asennettu sen rungon alle. Sieltä raketin kaksi vaihetta työntävät hyötykuorman, kuten satelliitit, matalalle Maan kiertoradalle noin 160 kilometrin korkeuteen.

Ensimmäinen vaihe on kierrätettävä, samoin kuin joidenkin perinteisten avaruusalusten voimakas kantoraketti.

Maailman suurin drone Ravn X

Drone on uudelleen käytettävä, minkä vuoksi 70 prosenttia kaikista varusteista palaa sen laskeutuessa takaisin Maahan. Tavoitteena on tehdä myös sen kahdesta rakettivaiheesta kierrätettäviä.

© Aevum

Ravn X -dronen etu on se, että se ei tarvitse nousuun ja laskuun suurta lentokenttää vaan sille riittää 1,5 kilometriä pitkä tavallinen kiitorata.

Drone voi myös laukaista satelliitteja vuoden ympäri, toisin kuin suotuisia sääoloja edellyttävät raketit.

Lisäksi drone käyttää perinteistä suihkukonepolttoainetta eikä rakettipolttoainetta.

Raketin pitää kuljettaa mukanaan puhdasta happea, jonka sille työntövoiman tuottava polttoaine tarvitsee palamiseen. Ravn X käyttää suoraan ilmakehän ilmaa, jolloin säästyy tilaa ja rahaa ja painokin jää pienemmäksi.

Drone on vieläpä täysautomaattinen, ja se ohjaa itse itseään nousussa ja laskussa.

Miehittämättömästä koneesta laukaistujen rakettien moottorit voidaan sytyttää 0,5–1 sekuntia irrottamisen jälkeen. Jos kone on miehitetty, moottorit voidaan sytyttää vasta turvallisella etäisyydellä ja raketit ehtivät menettää kallisarvoista vauhtia.

RavnX-prototyyppi kehittelyssä
© Aevum

Fakta – Ravn X

Jättidrone kuljettaa rahtia myös Maassa

Kun maailman suurin drone on vienyt ensimmäiset satelliitit Maasta avaruuteen, aiotaan seuraavaksi avata rahtireittejä Maassa.

Ravn X voi paitsi viedä 264 pientä dronea lähemmäs päämääräänsä myös itse kuljettaa suuria, jopa 6,8 tonnin painoisia tavaraeriä.