Teema

Kuivuus kiusaa vetistä planeettaa

Vesi peittää maapalloa. Silti monin paikoin pohjavesi ehtyy, pellot pölyävät kuivuudessa ja vesi­johdot kumisevat tyhjyyttään. Kolmasosa ihmisistä kärsii juomaveden puutteesta. Apua etsitään meristä, ilmasta ja viemäristä.

Shutterstock
Ongelma: Helle kuivattaa Australiaa
Teknologia

Ongelma: Helle kuivattaa Australiaa

Kun ensimmäiset lukijat näkevät nämä rivit, Warwickissa Australiassa viimeiset vesipisarat tippuvat hanoista. Vesikriisi on karua todellisuutta muuallakin, mutta myös ratkaisuja on luvassa.

6 minuuttia

Vettä ei pitäisi olla olemassa
Teknologia

Vettä ei pitäisi olla olemassa

Vesi on outo ilmestys. Sen kiehumispiste on 140 astetta korkeampi kuin muiden vastaavien aineiden, ja se on kiinteänä kevyempää kuin nesteenä. Ominaisuudet selittyvät sähköisistä varauksista.

4 minuuttia

Juotavaa merestä, ilmasta ja viemäristä
Teknologia

Juotavaa merestä, ilmasta ja viemäristä

Maailman merissä on valtava määrä vettä, mutta sen muuttaminen juomakelpoiseksi kuluttaa nykymenetelmillä liikaa energiaa. Suolanpoistoon on onneksi kehitetty uusia menetelmiä, joissa käytetään hyväksi muun muassa aaltojen energiaa. Uudella tekniikalla juomavettä saadaan myös aavikon ilmasta ja vessajätteistä.

11 minuuttia