Neandertalinihminen kuoli sukupuuttoon noin 40 000 vuotta sitten. Lajin katoamisen syy on ollut mysteeri.
Teorioita on ajan mittaan ollut monia, ja katoamisen syyksi on esitetty niin sairauksia ja ilmastonmuutosta kuin tulivuorenpurkaustakin.
Yksi hyvä selitys on ollut se, että Eurooppaan noin 50 000 vuotta sitten saapuneet nykyihmiset (Homo sapiens) olivat syypäitä neandertalinihmisten katoamiseen.
Nyt uusi tutkimus, jonka ovat tehneet Lontoossa sijaitsevan Luonnontieteellisen museon tutkijat, antaa viitteitä siitä, että neandertalilaisten tuho oli paljon seksikkäämpi ja vähemmän brutaali kuin tähän asti on uskottu. Kiihkeät kohtaamiset kahden ihmislajin edustajien välillä olivat viime kädessä syy toisen lajin katoamiseen.
Seksistä syntyi hybridejä
Geneettisissä tutkimuksissa on jo aiemmin todettu, että useimmilla Afrikan ulkopuolella elävillä ihmisillä on perimässään noin kaksi prosenttia neandertalinihmisen dna:ta.
Sen sijaan nykyihmisen dna:ta ei ole löydetty niistä 32 neandertalilaisgenomista, jotka tähän mennessä on analysoitu. Ja juuri se herätti tutkijoiden mielenkiinnon.
Heidän mukaansa syynä saattaa olla se, että kahden lajin risteymät ovat mahdollisia vain yhteen suuntaan, samaan tapaan kuin urosleijonan ja naarastiikerin paritellessa syntyy uusi hybridikissa, liikeri.