Ulottuiko jääkausi päiväntasaajan eteläpuolelle?

Ei sentään. Kun mannerjää oli viimeisimmän jääkauden aikana laajimmillaan 25?000–18?000 vuotta sitten, Pohjois-Amerikka, Pohjois-Eurooppa Saksan pohjoisosiin asti, Siperia, Himalaja ja iso osa Kiinasta olivat jopa kaksi kilometriä paksun jään peitossa. Jäähän sitoutui niin paljon vettä, että valtamerten pinta laski jopa 130 metriä. Päiväntasaajalle asti jää ei kuitenkaan ulottunut.

Jääkausi kyllä tuntui myös eteläisellä pallonpuoliskolla. Keskilämpötila laski kaikkialla maapallolla, ja mannerjään peittämä alue kasvoi myös Etelämantereen ympäristössä. Etelässä jääpeite jäi kuitenkin paljon pienemmäksi kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Patagonian alue Etelä-Amerikan eteläkärjessä ja Andien vuoriston ympäristö olivat silti reilun jäämassan alla.

Vaikka jääkausi oli maailmanlaajuinen ilmiö, sen aikana vaihdelleet kylmät ja leudot jaksot eivät osuneet aivan samaan aikaan etelään ja pohjoiseen. Grönlannin ja Etelämantereen jääkerrosten kairausnäytteet osoittavat, että eteläisellä pallonpuoliskolla ilmasto oli jääkauden aikana vakaampi kuin pohjoisessa. Etelän ilmastoa vakautti meri, johon oli varastoitunut runsaasti lämpöä. Eteläisestä pallonpuoliskosta paljon suurempi osa on merta kuin pohjoisessa.

Näin alkaa jääkausi

1. Jääkaudet osuvat ajanjaksoihin, jolloin 65. leveysasteen pohjoispuolelle tulee kesäisin vähiten Auringon säteilyenergiaa.

2. Vähäisen auringonsäteilyn vuoksi lumi ei sula kesälläkään. Lumi heijastaa suuren osan auringonsäteilystä avaruuteen.

3. Maan keskilämpö laskee, ja kesäisin maahan jää entistä enempää lunta. Näin syntyy kierre, jossa jääkausi vahvistaa itse itseään.