Shutterstock
Ydinpommi ydinsota

Näin ydinsota vaikuttaisi maailmaan

Jos jokin ydinasevaltioista päättäisi käyttää aseitaan, sillä olisi maailmanlaajuisia vaikutuksia. Luultavasti seurauksena olisi pieni jääkausi, ja iskusta selvinneet joutuisivat taistelemaan ravinnosta.

Tällä hetkellä ydinsodan uhka on suurimmillaan sitten kylmän sodan aikakauden. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on selvittänyt, mitä oikein tapahtuisi, jos maailman ydinasevaltiot laukaisisivat ydinohjuksiaan. Näkymät olisivat maailman kannalta todella synkät.

Välittömien räjähdyksestä seuranneiden vaurioiden ja radioaktiivisesta säteilystä johtuvien terveysuhkien lisäksi ydinisku nostattaisi valtavan määrän savua ja nokihiukkasia yläilmakehään. Yhteiskunnat romahtaisivat ja ilmasto kylmenisi.

Ydinsodan nostattama savu ja noki estäisivät auringonvalon pääsyn Maahan, ja kuukauden kuluessa maapallon keskilämpötila laskisi 7,2 astetta ja hyvin todennäköisesti tuhoaisi viljelmät.

Myös meret kärsisivät ydinsodasta, jonka seuraukset näkyisivät maailmassa vuosikymmeniä ja jopa useita vuosisatoja. Luultavasti ilmasto viilenisi voimakkaasti ja maapallolla alkaisi ydintalvi.

Merten lämpötilat laskisivat kaikkialla mutta erityisesti pohjoisilla alueilla. Kylmenemisen seurauksena merijää laajenisi navoilta ja jäädyttäisi muun muassa Pekingin, Helsingin ja Pietarin satamat kokonaan.

ydinpommi nagasaki ydinsota

Sienipilvi Nagasakin kaupungin yllä sinne 9. elokuuta 1945 pudotetun ydinpommin jälkeen. Kolme päivää aiemmin Yhdysvallat oli pudottanut ydinpommin Hiroshimaan. Yhteensä iskuissa kuoli 129 000–226 000 ihmistä.

© Charles Levy - U.S. National Archives and Records Administration/Wikimedia Commons

Ydinsota vaikuttaisi siis yhteiskuntien toimintaan.

Merten jäätyminen ja auringonvalon puute tuhoaisi merten leväkasvustoja.

Koska levät ovat merten ravintoketjujen perusta, monet lajit kuolisivat nälkään. Meren eliöiden joukkokuoleman jälkeen ei kalastajilla olisi saalista.

Simulaatiot viittaavat maailmanlaajuisiin vaikutuksiin

Tutkijat suorittivat tietokonesimulaatioita selvittääkseen erityyppisten nykyiseen ydinasearsenaaliin perustuvien ydinsotaskenaarioiden seurauksia.

Kaikissa testatuissa skenaarioissa ydinsodan vaikutukset ilmenisivät koko maapallolla.

Tällä hetkellä maailmassa on noin 13 000 ydinasetta. Ydinasevaltioita on yhdeksän. Suurin osa ydinkärjistä on Yhdysvalloilla ja Venäjällä. Muut valtiot, joilla on ydinaseita, ovat Ranska, Kiina, Britannia, Pakistan, Intia, Israel ja Pohjois-Korea.

Tutkimuksessa keskityttiin Yhdysvaltojen ja Venäjän väliseen ydinsotaan.

Yhdessä skenaariossa tutkijat kuvittelivat, että Yhdysvallat ja Venäjä käyttäisivät yhteensä 4 400 sadan kilotonnin ydinasetta ja suuntaisivat ohjukset kohti suuria kaupunkeja ja teollisuusalueita.

Ydiniskujen tuloksena syttyisi tulipaloja, jotka nostaisivat 149 miljardia kiloa savua ja nokihiukkasia yläilmakehään.

Jopa pienempikin ydinsota esimerkiksi Pakistanin ja Intian välillä aiheuttaisi katastrofaaliset seuraukset koko maailmalle.

Jos nämä kaksi maata laukaisisivat 500 sadan kilotonnin ydinasetta kohti toisiaan, syntyisi 46 miljardia kiloa savua ja nokea, joka estäisi auringonvalon pääsyn Maahan. Myös tässä tapauksessa maapallolla alkaisi luultavasti pieni jääkausi.