Uusi ihmislaji löytyi luolasta Etelä-Afrikasta

Tähän asti tuntemattoman ihmislajin löytyminen Etelä-Afrikasta valaisee ihmisen kehitystä. Fossiilit edustavat Homo-sukuun kuuluvaa ihmislajia.

Ihmislaji Homo naledi

Kaksi luolatutkijaa teki vaikeasti saavutettavissa olevan luolan pohjalta ainutlaatuisen löydön: 15 osittain säilynyttä luurankoa ja yli 1 500 luuta, jotka kuuluvat varhaiselle ennen tuntemattomalle ihmislajille.

Uusi laji on saanut nimekseen Homo naledi, ja tutkijoiden mukaan löytö saattaa johtaa siihen, että ihmisen historia joudutaan kirjoittamaan uudelleen.

Homo naledi -lajin ihmiset hautasivat kuolleet

Eteläafikkalainen luola on luultavasti ollut muinainen hautapaikka. Sieltä löydetyt luut ovat kuuluneet sekä aikuisille että lapsille. Luola on niin vaikeapääsyinen, että tutkijat eivät usko luiden päätyneen sinne vahingossa. Kyseessä lienee ollut rituaalinen hautaaminen.

”Olemme tutkineet kaikkia mahdollisuuksia: joukkokuolemaa, tuntematonta petoeläintä, luiden päätymistä luolaan veden mukana, ja sitä, että luola saattoi olla kuolemanloukku. Tutkimusten edetessä jäi jäljelle vain olettamus, että luut on tietoisesti asetettu luolaan”, kertoo tohtori Paul Dirks James Cookin yliopistosta Australiasta Tanskan yleisradion verkkotoimituksen haastattelussa.

Uusi löytö on erittäin merkittävä, sillä tähän asti tutkijat ovat uskoneet, että ensimmäiset rituaaliset hautaamiset tapahtuivat vasta 200 000 vuotta sitten. Uusi ihmislaji on kuitenkin peräisin huomattavasti varhaisemmalta ajalta.

Homo naledi -ihmislaji on ikivanha – ja uusi löytö kattaa paljon enemmän kuin yhden luunpalasen

Luolatutkijat löysivät luut jo syksyllä vuonna 2013, mutta vasta nyt niiden analysointi on saatu päätökseen. Tässä vaiheessa tutkijat eivät tiedä, miten vanhoja luut ovat, mutta yhden arvion mukaan laji saattoi elää jopa lähes kolme miljoonaa vuotta sitten.

Jos olettamus pitää paikkansa, Homo naledi -ihmislaji on varhaisin esimerkki niistä nykyihmisen esivanhemmista, joista on löydetty useita fossiileja.

”Melkein jokaisesta ihmisen kehoon kuuluvasta luusta löydettiin luolasta useita esimerkkejä. Homo naledi on siis jo nyt yksi parhaiten fossiililöydöin perustelluista ihmisen sukuun kuuluvista lajeista”, sanoo tutkija Lee Berger Wits-yliopiston lehdistötiedotteessa.

Ihmislajilla oli pienet aivot ja hampaat

Homo naledin, kuten monen muun varhaisen ihmislajin, aivot olivat varsin pienet. Sen kallon muoto muistuttaa kuitenkin nykyihmisen kalloa, kuten myös hampaat, leuka, käsivarret, jalat ja jalkaterät.

Vastaavia piirteitä ei ole havaittu muissa fossiileissa, joten vaikuttaa siltä, että tiedot ihmisen varhaishistoriasta ovat yhä varsin hataralla pohjalla.

Uusia ihmislajeja ilmestyy tuon tuostakin

Homo naledi on vain tuorein uusista ihmisen sukuun luettavista lajeista. Lue lisää ihmisen yllättävän monihaaraisesta sukupuusta.