Dalin mies panee ihmisen historian uusiksi

Vanha kallo asettaa kyseenalaiseksi käsityksen siitä, että nykyihmisten esivanhemmat kehittyivät ainoastaan Afrikassa.

Ihminen

Kiinasta löydetty 260 000 vuotta vanha pääkallo muistuttaa kasvonpiirteiltään kovasti varhaisia nykyihmisiä.

© Sheela Athreya

Kiinasta löytynyt 260 000 vuotta vanha pääkallo on saanut tutkijat pohtimaan, onko Homo sapiens -lajilla juuria muuallakin kuin Afrikassa.

Dalista Shaanxin maakunnasta Keski-Kiinasta löydetty pääkallo on tunnettu jo vuodesta 1978, mutta sitä on pidetty nykyihmistä edeltäneen 2 000 000–100 000 vuotta sitten eläneen pystyihmisen jäännöksenä.

Uusi tutkimus muuttaa ihmisen historiaa

Kiinan tiedeakatemian ja Texasin A&M-yliopiston tutkijoiden tekemä uusi analyysi, jossa kalloa verrattiin Marokosta löydettyihin varhaisten nykyihmisten fossiileihin, toi kuitenkin siitä esiin yllättäviä yhtäläisyyksiä Homo sapiensin kanssa.

Dalin mieheksi kutsutun varhaisen ihmisen kallossa on niin paljon samanlaisia kasvonpiirteitä kuin afrikkalaisissa nykyihmisen jäännöksissä, että tutkijoiden mukaan on mahdollista, että jotkin Homo sapiensin piirteet ovat kehittyneet Aasiassa.

Me olemme sekä kiinalaisia että afrikkalaisia

Aasiasta varhaisia nykyihmisiä olisi voinut kulkeutua Afrikkaan, missä he olisivat sekoittuneet sikäläisiin ihmisyhteisöihin.

Tutkijat uskovat, että nykyinen Homo sapiens -ihmislaji voi olla yhdistelmä aasialaisten ja afrikkalaisten esivanhempien perimää.

Aikaisemmin on oletettu, että kaikki nykyihmiset polveutuvat samasta ihmisyhteisöstä, joka kehittyi Afrikassa ja lähti levittäytymään sieltä muualle maailmaan noin 120 000 vuotta sitten.

Jos tutkijoiden tulkinta Dalin kallosta on oikea, ihmisen sukupuu voikin olla monioksaisempi kuin on luultu.