Qikiqtania wakei illustration

Varsieväkala kävi vain kääntymässä kuivalla maalla

Jo kauan sitten löydetty fossiili paljasti, että ensimmäisten nelijalkaisten lähisukulainen mieluummin ui kuin käveli.

Jo kauan sitten löydetty fossiili paljasti, että ensimmäisten nelijalkaisten lähisukulainen mieluummin ui kuin käveli.

Alex Boersma

Kun paljon ennen dinosaurusten valtakautta maapalloa hallitsivat kookkaat hyönteiset, erikoinen kala ryömi rantaliejussa ja siirtyi kuivalle maalle.

Suunnilleen samoihin aikoinen toinen samankaltaisesti käyttäynyt eläin muutti mielensä ja palasi veteen. Asia kävi ilmi yhdysvaltalaisen Chicagon yliopiston hiljattain tekemissä fossiilitutkimuksissa.

Varsieväkala nousi maihin

Pelkkään vesielämään kyllästynyt kalalaji oli ulkonäöltään hieman krokotiilia muistuttava Tiktaalik roseae. Tiktaalik on Kanadassa puhuttavan inuktitutin kielen sana, joka tarkoittaa isoa makean veden kalaa.

Tiktaalikia pidetään yhtenä maaselkärankaisten kantamuotona. Se liittyy siten jollain tapaa esimerkiksi matelijoiden ja nisäkkäiden evoluutioon.

Varsieväisiin luokiteltavalle Tiktaalikille kehittyivät vahvat, jalkoja muistuttavat evät, joiden ansiosta se pystyi liikkumaan matalassa rantavedessä ja tilapäisesti myös kuivalla maalla. Tiktaalikista tuli siis amfibinen eläin.

Tiktaalikista ei kuitenkaan tullut varsinaista tetrapodia eli nelijalkaista. Sen evissä oli kuitenkin ranteen ja sormien kaltaisia luurakenteita.

Qikiqtania wakei illustration

Kuvassa Qikiqtania wakei (vaaleanvihreä eläin keskellä) on kookkaamman sukulaisensa, Tiktaalik roseaen, seurassa.

© Alex Boersma

Tiktaalik jäi toisen eläimen varjoon

Vuodesta 2004 saakka tunnetun Tiktaalikin fossiili pölyttyi varastossa, sillä toinen samana vuonna löydetty muinainen vesieläin veti huomion puoleensa.

Toinen varsieväinen sai tieteelliseksi nimekseen Qikiqtania wakei. Alkuosa viittaa löytöpaikkaan, joka sijaitsee Kanadassa Qikiqtaalukin alueella Nunavutin territoriossa. Myös Tiktaalik-löytö tehtiin siellä.

Sekä Q. wakei että T. roseae elivät devonikauden lopulla yli 375 miljoonaa vuotta sitten.

Qikiqtanian leuoista on päätelty, että sillä oli matala, leveä kallo, joka sai sen pään näyttämään lapiomaiselta. Qikiqtanian silmät olivat lähekkäin pään päällä ja iho suomuinen.

Lajin oletetaan kasvaneen noin 75 sentin pituiseksi. Tiktaalik oli huomattavasti kookkaampi, sillä sen enimmäispituudeksi on arvioitu 2,7 metriä.

fossil finne qikiqtania

Tietokonekerroskuvaus paljasti, että Qikiqtanian rintaevissä oli erikoinen luusto.

© Tom Stewart/University of Chicago

Evien kehitys pysähtyi

Qikiqtanian fossiiliin kuuluu täydellinen rintaevä luineen. Se sai tutkijat hieromaan älynystyröitään.

Vaikka Qikiqtanian ja Tiktaalikin evillä oli paljon yhteistä, tietokonekerroskuvaus paljasti myös huomattavia eroja.

Qikiqtanian evästä puuttuivat ne rakenteet, joilla eläin pystyy kohottamaan vartaloaan, pitämään sitä koholla ja kävelemään.

Evä osoittautui sileäksi ja kaarevaksi. Nämä ominaisuudet vihjaavat vahvasti, että Qikiqtanian evät sopivat parhaiten uintiliikkeiden suorittamiseen.

"Aluksi luulimme, että kyseessä oli nuori Tiktaalik, koska yksilö oli pienehkö ja luultavasti keskenkasvuinen", toteaa Chicagon yliopiston evoluutiobiologian professori Neil Shubin ja jatkaa:

"Olkavarren luu on kuitenkin sileä ja bumerangin muotoinen, eikä siinä ole niitä tukevia osia, joita tarvitaan, kun noustaan maihin. Se on poikkeuksellinen, ja se vihjaa jostain uudesta."

Qikiqtania oli siis anatomisesti sopeutumassa elämään kuivalla maalla, mutta sopeutumisprosessi jäi kesken ja eläin palasi veteen.

"Tiktaalikia pidetään yleensä välimuotona, sillä siitä on helppo havaita ne vähittäiset muutokset, joita vesieläimessä pitää tapahtua, kun se sopeutuu elämään kuivalla maalla. Tiedetään kuitenkin, ettei evoluutio ole aina näin yksinkertaista", selittää tutkimukseen osallistunut Tom Stewart Chicagon yliopistosta.

tom stewart forsker fossil Qikiqtania

Tutkija Tom Stewart pitää kädessään Qikiqtania wakein jäännöstä. Fossiiliaineisto osoittaa, että Qikiqtania valitsi vesielämän ja Tiktaalik sopeutui elämään kuivalla maalla.

© Tom Stewart/University of Chicago