Dinosaurusten kanssa samaan aikaan elänyt lentolisko kehitti itselleen ajan kuluessa niin suuren pään, että sen piti hylätä lentäminen ja palata takaisin maan pinnalle, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.
Portugalilaisen Lissabonissa toimivan NOVA-yliopiston paleontologit saivat mahdollisuuden tutkia lentoliskoa tarkemmin sen jälkeen, kun lajin täydellinen fossiili löytyi poliisioperaatiossa Brasiliasta vuonna 2013. Poliisi pääsi sattumalta takavarikoimaan 30 000 salakuljetettua fossiilia, joiden joukossa oli myös Tupandactylus navigans -lentoliskon fossiili. Laji eli 145–150 miljoonaa vuotta sitten.
Tupandactylus navigans -lentoliskon fossiili on ainutlaatuinen, sillä siinä on kaikkien luiden lisäksi muhkean harjan jäljet.
Tutkijat skannasivat fossiilin ja tekivät luurangosta 3D-rekonstruktion, joka paljastaa ruumiinrakenteen yksityiskohtaisesti.
Tutkimuksissa selvisi, että – vastoin tutkijoiden odotuksia – lajilla oli hyvin pitkä kaula. Tämän osuus selkärangasta oli yli puolet. Tutkijat arvelevat, että pitkän kaulan oli vaikeaa kannattaa kookasta päätä ilmassa.
Skannauksen ansiosta tutkijat saivat aikaan fossiilista tarkan 3D-mallin, josta selviävät lentoliskon ruumiinosien mittasuhteet.
Lentoliskolla oli luukudosta pään päällä. Luukudosta peitti pehmeästä kudoksesta muodostunut harja, joka muistutti avattua purjetta. Se tehtävänä oli ilmeisesti tehdä vaikutus.
Harja oli hurmausväline
Jos harjan tarkoitus oli vetää puoleensa kumppaneita, se luultavasti täytti tehtävänsä – ,olisihan se muuten ollut liskolle hyödytön lisäke ja turhaa painolastia.
Harjan kehittyminen osoittaa, että lisääntyminen oli lajille tärkeämpää kuin lentäminen. Harjan saatuaan lisko tuskin kykeni enää lentämään.
Tutkijat rinnastavat lentoliskon riikinkukkoon, josta kumppaneita houkuttava piirre, pitkät pyrstösulat, on tehnyt lentokyvyttömän.
Riikinkukon tavoin lentolisko saattoi ehkä muhkeine harjoineen lennähtää puuhun hakiessaan turvaa ahdistelijoilta, mutta ilmeisesti se vietti suurimman osan ajasta maassa.
60 senttiä pitkä lentolisko käytti siipiään jalkoina, kun se käveli kaikilla neljällä raajallaan (vas.). Myös muiden lentoliskolajien (oik.) oletetaan liikkuneen maassa samalla tavalla.
3D-malli osoittaa, että suhteellisen pitkäjalkaisen lajin eturaajat olivat lyhyemmät kuin muilla lentoliskoilla. Rakenne johtui ehkä sopeutumisesta maaelämään, sillä lisko liikkui maassa neljällä raajalla. Nykyiset lentokyvyttömät linnut liikkuvat kahdella raajalla.
Fossiilisista jalanjäljistä on saatu selville, että muutkin lentoliskot tukeutuivat maalla liikkuessaan siipiinsä.
Lentoliskot hallitsivat ilmatilaa 160 miljoonan vuoden ajan
Lentoliskoja oli ympäri maailmaa
Lentoliskot – pterosaurit – elivät samaan aikaan dinosaurusten kanssa noin 228 miljoonaa vuotta sitten ja katosivat 66 miljoonaa vuotta sitten. Niitä esiintyi kaikkialla maapallolla.
Lentokyky perustui pitkään nimettömään
Lentoliskon siivet olivat ihokalvoja, jotka olivat pingottuneet erittäin pitkän nimettömän ja kyljen välilin. Joillakin lajeilla siipi kiinnittyi takaraajoihin.
Lentoliskoja oli joka lähtöön
Lentoliskolajeja oli runsaasti, ja niiden koko vaihteli paljon. Pienimpien siipiväli oli noin 25 senttiä, suurimpien yli yhdeksän metriä eli kolminkertainen verrattuna jättiläisalbatrossiin, joka pitää hallussaan nykylintujen ennätystä.
Lajit erosivat ruokavalioltaan
Eri lentoliskolajit käyttäytyivät eri tavoin niin kuin nykylinnut. Osa pyydysti ravintoa maalla, osa meressä, osa söi kasveja ja osa saalisti toisia lentoliskoja.