Hyönteislahko päivänkorennot tunnetaan myös nimellä surviaiset. Siihen kuuluville lajeille on ominaista, että pitkän toukkavaiheen ja lyhyen esiaikuisvaiheen jälkeen syntyvät aikuiset elävät parhaimmillaankin vain pari päivää.
Osa aikuisista kuolee jo muutamassa tunnissa. Naaraat ehtivät kuitenkin yleensä munia jopa 3 000 munaa ennen kuolemaansa.
Päivänkorentoja on ollut olemassa ainakin 350 miljoonaa vuotta, eli niiden historia ulottuu dinosaurusten valtakautta edeltäneeseen aikaan. Surviaisfossiilit ovat kuitenkin harvinaisia.
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli jäseniä muun muassa espanjalaisesta Granadan yliopistosta, teki ainutlaatuisen löydön analysoidessaan meripihkapaakkua.
Siitä löytyi erittäin hyvin säilynyt päivänkorento. Uudenlaisen skannaustekniikan ansiosta onnistuttiin selvittämään, ettää se edusti ennen tuntematonta lajia. Asiasta kertoi Scientific Reports -tiedelehti.
Tavallisia lähikuvia meripihkassa säilyneestä Calliarcys antiquus -surviaisesta. Niiden ongelma piilee siinä, että läpikuultavat ruumiinosat erottuvat yleensä huonosti. Tässä lajin ja sukupuolen tunnistamisen kannalta tärkeät maha ja siivet ovat osittain läpikuultavia. Uudenlainen mikroskannaus tuo ominaisuudet paremmin esiin.
Meripihka on hyvä säilöntäaine
Ennen tuntematon päivänkorentolaji, joka sai tieteelliseksi nimekseen Calliarcys antiquus, kuuluu Leptophlebiidae-heimoon, jonka edustajia esiintyy myös Suomen luonnossa.
Sukunimi Calliarcys koostuu kreikan kielen kauneutta ja verkkoa tarkoittavista sanoista, ja latinankielinen lajimäärite antiquus (vanha) viittaa eläimen esihistoriallisuuteen.
Tutkijoiden käsityksen mukaan C. antiquus eli 35–47 miljoonaa vuotta sitten eli eoseeniksi kutsutulla geologisella ajanjaksolla nykyään Baltiana tunnetussa Euroopan osassa.
Itämeren ympäristössä löydetään erityisen runsaasti muinoin Baltiassa kasvaneiden havupuiden kovaksi kivettynyttä pihkaa.
Joskus meripihkapaakusta tai -kimpaleesta erottuu miljoonia vuosia sitten koteloitunut eläin.
Myös normaalisti nopeasti hajoavat pehmeät kudokset voivat säilyä meripihkassa erinomaisesti. Hyvä esimerkki tästä ovat kokonaisina pysyneet hyönteiset.
Koska värisävyltään kullankeltaisesta melkein mustaan vaihteleva meripihka voi olla lähes läpinäkyvää, sen ympäröimät eläimet huomataan yleensä helposti.
Monilla hyönteisillä on kuitenkin muovikalvoa tai pergamenttia muistuttavia läpikuultavia rakenteita, jotka erottuvat niin huonosti, että lajia ja sukupuolta on vaikea määrittää luotettavasti. Näin oli myös C. antiquusin tapauksessa.
Mikroskooppista tarkkuustyötä
Tutkijat turvautuivat röntgenmikrotomografiaksi kutsuttuun menetelmään. Mikroskannauksella saatiin 3D-kuvia, joiden tarkkuus on parhaimmillaan 0,5 mikrometriä eli millimetrin tuhannesosaa.
Käytetty menetelmä vastaa teknisesti tietokonetomografiaa eli -kerroskuvausta, mutta paljon paremman erottelukyvyn ansiosta kuvauskohteesta saadaan esiin pieniä sisärakenteita kajoamatta siihen.
Mikroskannaukseen perustuva kolmiulotteinen malli on siten hyönteisen tarkka kopio.
Tutkijat varmistuivat siitä, että he olivat löytäneen ennen tuntemattoman hyönteislajin, mallinnettuaan kuvauskohteensa tarkasti.
Kolmiulotteinen malli mahdollisti löydön vertaamisen tunnettuihin Leptophlebiidae-heimon lajeihin.
Lajinmääritystä ja tunnettujen lajien välisiä sukulaisuussuhteita tarkennettiin lisäksi dna-tutkimusten avulla.
Ennen tuntematon laji voitiin sijoittaa päivänkorentojen sukupuuhun sen jälkeen, kun meripihkassa säilynyttä yksilöä oli verrattu tunnettuihin surviaisiin, kuten kuvassa näkyvään Calliarcys vaniin.
Omintakeiset piirteet vahvistivat epäilyn ennen tuntemattomasta päivänkorennosta.
”Lyhyesti sanottuna kaikki alkoi siitä, että meripihkassa säilynyt kaunis hyönteinen veti asiantuntijan huomion puoleensa”, kertoo Granadan yliopiston professori Javier Alba-Tercedor tiedotteessa.
Sen lisäksi, että tutkimus valotti päivänkorentojen kehitystä, se osoitti, että meripihkalöytöjä kannattaa tutkia uudella tavalla.