Mammutit pelastavat arktisen luonnon
Venäläinen ekologian tutkija haluaa mammuttien ja norsueläinten avulla jäljitellä jääkauden arojen olosuhteita ja estää ikiroudan sulamisen.

Visioissa villaiset norsueläimet tiivistävät maaperää ja suojaavat siten ikiroutaa sulamasta.
Parhaillaan monien tutkijaryhmien tavoitteena on saada mammutti jälleen elävien kirjoihin. Jääkauden jättiä yritetään herättää henkiin kloonaamalla ja perimää muuttamalla.
Kun tutkijat jonain päivänä onnistuvat luomaan mammutin tai sitä muistuttavan norsueläimen, venäläisellä ekologian tutkijalla Sergei Zimovilla on niitä varten selvät suunnitelmat: suurten eläinten pitää tiivistää Siperian maaperä kovaksi ja kylmäksi.
Ikiroudan sulaminen uhkaa ilmastoa
Zimov perusti 1980 kansainvälisen tutkimusaseman Siperiaan. Siellä pyritään jäljittelemään jääkauden arojen olosuhteita ja jarruttamaan ikiroudan sulamista.
Jäinen maaperä, johon on varastoitunut orgaanista ainetta tuhansien vuosien ajan, on jo alkanut sulaa ilmaston lämpenemisen johdosta. Sulaminen käynnistää mätänemisprosessin, jossa vapautuu valtavia määriä hiilidioksidia ja metaania, mikä kiihdyttää lämpenemistä entisestään.
Jättieläimet tallovat Siperiaa kylmäksi
Venäläistutkijan mukaan ratkaisu voisi olla mammutti tai sitä muistuttavat norsueläimet. Siperiaan luodaan norsueläinkanta, joka muokkaa elinympäristöään ruokavaliollaan, tallausvaikutuksellaan, ulosteillaan ja virtsallaan.
Näin maaperä tiivistyy ja kasvipeite muuttuu matalasta, harvasta varvikosta ja sammalikosta tiheäksi ruohikoksi, joka suojaa ikiroutaa pakastimen tavoin.
Tutustu villin idean yksityiskohtiin tästä: