Jääkaudella villasarvikuono eli alueella, joka ulottui Länsi-Euroopasta aina Aasian Tyynenmeren rannikolle asti. 14 000 vuotta sitten laji katosi äkkiä.
Siperiasta löydettyjen villasarvikuonon luiden ajoitus osoittaa, että laji kuoli tuolloin sukupuuttoon, mutta paleontologit ovat kiistelleet katoamisen syistä. Yhden teorian mukaan ihminen oli syypää lajin tuhoon, mutta uudet dna-tutkimukset viittaavat toiseen suuntaan.
Luut, luolamaalaukset ja jäätyneet näytteet Siperian tundralta osoittavat, että villasarvikuono eli laajalla (vaaleanvihreä) alalla Euroopassa ja Aasiassa.
Vaikka ihmiset metsästivät villasarvikuonoja yli 15 000 vuoden ajan, sillä ei ollut juuri vaikutusta lajin kantaan.
Kromosomit kertovat variaatiosta
Tukholman yliopiston tutkijat analysoivat villasarvikuonon dna:ta, joka on peräisin 18 500 vuotta sitten eläneeltä yksilöltä. Näyte oli niin hyvin säilynyt, että tutkijat saattoivat verrata isältä ja emältä perittyjä kromosomeja.
Suuret erot dna:ssa osoittivat, että tuolloin, muutama tuhat vuotta ennen villasarvikuonon katoamista, lajin kannassa oli havaittavissa laaja geneettinen variaatio. Toisin sanoen villasarvikuonoja oli paljon eikä sisäsiittoisuutta esiintynyt. Siksi villasarvikuonon sukupuuton syy oli todennäköisesti äkillinen ilmaston lämpeneminen.
Karvainen villasarvikuono oli luotu elämään kylmässä ympäristössä. Selän kyttyrään se varastoi rasvaa niukkoja aikoja varten.
Jääkauden lopussa ilmasto lämpeni äkkiä noin kymmenellä asteella 14 600–12 800 vuotta sitten. Kasvillisuus muuttui tuolloin hyvin nopeasti, eikä villasarvikuono ehtinyt sopeutua muutoksiin.
