Amatööripaleontologit löysivät Chilestä harvinaisen hyvin säilyneen noin seitsemän miljoonaa vuotta sitten eläneen muinaislinnun fossiilin. Linnun luurangon osia analysoineiden tutkijoiden arvio on, että mittavan muinaislinnun siipien kärkiväli olisi ollut noin kuusi metriä.
Chilen pohjoisosassa sijaitsevasta hiekkakivikerrostumasta löydetyn linnun luista on säilynyt noin 70 prosenttia. Nimekseen Pelagornis chilensis saanut laji kuului sukupuuttoon kuolleeseen valehampaisten lintujen heimoon (Pelagornithidae). Valehampaiset linnut kehittyivät noin 60 miljoonaa vuotta sitten, ja niitä esiintyi eri puolilla maapalloa. Niiden joukossa oli todella isoja lajeja, joiden siipien kärkiväli saattoi olla yli neljä metriä.
Piikkihampainen nokka
On pohdittu, mitkä nykyisin elävistä linnuista voisivat olla sukua P. chilensikselle. Alkuvaiheessa vaikutti siltä, että pelikaanit tai albatrossit saattaisivat olla sen sukulaisia, mutta viimeksi on päädytty sorsalintuihin.
Valehampaisilla linnuilla oli nokassaan teräviä hampaita. Ne eivät kuitenkaan olleet oikeita hampaita, vaan leukaluun piikkejä. Tutkijat uskovat, että piikit auttoivat muinaisia valehammaslintuja pitämään kiinni kaloista ja muista avomerellä saalistamistaan eläimistä.
P. chilensikseen perehtyneet tutkijat arvelevat, että lintu painoi 16–29 kiloa, mikä on siipien kokoon nähden yllättävän vähän. Nykyisin elävistä linnuista raskain on kyhmyjoutsenkoiras, joka voi painaa 20 kiloa.
Ilman sulkia P. chilensiksen siipien kärkiväli oli 5,25 metriä. Se on mittavin kärkiväli, joka millään linnulla on todistettavasti ollut. Argentiinasta löydetyn Argentavis magnificensiksen siipien kärkivälin on tosin arveltu olleen 5,7–8,3 metriä. Siitä ei kuitenkaan ole löydetty niin täydellistä fossiilia kuin Chilen muinaislinnusta. A. magnificensiksen arvellaan painaneen jopa 70 kiloa, joten sen lentoliikkeet tuskin ovat olleet kovinkaan sulavia.