Luolakarhun ruumis on nyt tutkittavana Venäjän koillisessa federaatioyliopistossa Jakutskissa. Tavoitteena on paitsi määrittää karhun kuoliaika myös kartoittaa sen dna. Dna:n kartoitus voi täyttää monia aukkoja tietämyksessä luolakarhusta.
Dna voi kertoa karhukannan koon
Tutkijoiden ensisijainen tavoite on selvittää, miten läheistä sukua luolakarhu oli nykyiselle ruskeakarhulle. Nykyteorian mukaan lajit polveutuvat yhteisistä esivanhemmista, jotka elivät 1,2-1,4 miljoonaa vuotta sitten.
Dna-analyysista toivotaan vastausta myös kysymykseen, miten paljon luolakarhuja muinoin eli.
Kun verrataan karhuyksilön molemmilta vanhemmiltaan saamaa dna:ta, päästään jyvälle siitä, miten suuri eri yksilöiden geneettinen variaatio oli. Jos variaatiota oli kovin vähän, kanta on voinut olla sisäsiittoinen.
Sisäsiittoisuudesta johtuvat perinnölliset sairaudet voisivat selittää sen, miksi luolakarhu hävisi 15 000–20 000 vuotta sitten.
Yhden teorian mukaan luolakarhun kohtaloksi koitui ihminen, joka levittäytyi sen elinalueille 40 000 vuotta sitten.
Saksalaisen Tübingenin yliopiston tutkimuksen mukaan luolakarhun elinolosuhteet heikkenivät, kun ihminen valtasi sen pesäluolat.
Toisaalta sukupuuton syynä voi olla myös ilmastonmuutos, joka muutti luolakarhun elinalueen kasvillisuutta niin nopeasti, että se ei ehtinyt mukautua muutokseen.