Maailman merissä eli reilut puoli miljardia vuotta sitten erikoisia pehmeitä eläimiä, jotka edustivat tuolloin uutta selkärankaisten ryhmää. Tähän tulokseen tultiin Science-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa.
Selkärankaisten tuntomerkki on selkäranka, joka yhdistää kaloja, lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja nisäkkäitä – ja siten myös ihmisiä. Selkärangattomilta, kuten hyönteisiltä, puuttuu sisäinen tukiranka.
Muinaisten vesieläinten fossiileja on löydetty Yunnanin maakunnasta Kiinasta – ja heimo on nimetty löytöpaikan mukaan Yunnanozoonidaeksi.
Yunnanozoonit uiskentelivat maailman merissä kambrikauden alkupuolella noin 518 miljoonaa vuotta sitten.
Kambrikaudella tapahtui lajiräjähdys: lyhyessä ajassa kehittyi runsaasti monisoluisia eliöitä ja Maan elämä monimuotoistui hämmästyttävästi.
Kädenvääntöä sijainnista sukupuussa
Selkärankaisten kehityshistorian yksityiskohdista on esitetty monenlaisia käsityksiä.
Fossiiliaineistossa korostuvat kovakuoriset eläimet, sillä niitä on kivettynyt paljon ja hyvin säilyneitä kivettymiä on löydetty runsaasti. Yunnanozoonien kaltaisten pehmeiden eläinten fossiilit ovat sen sijaan harvinaisia.
Tutkijoiden on ollut vaikea määrittää yunnanozoonien paikkaa evoluutiopuuksi kutsutussa eliöryhmien sukulaisuuskaaviossa.
Kuvaa yunnanozoonien arvoituksellisista sukulaisuussuhteista on voitu tarkentaa tutkimalla 127:ää Maotianshanin liuskeiksi kutsutuista kerrostumista löydettyä fossiilia.
Maotianshanin liuskeiksi kutsutuista kerrostumista löydetyt 127 fossiilia ovat valottaneet yunnanozoonien ja nykyisten selkärankaisten välistä evoluutioyhteyttä.
Rusto avainasemassa
Tutkijat hyödynsivät erilaisia kuvaus- ja analyysimenetelmiä selvittäessään yunnanozoonien anatomiaa.
Yunnanozoonien erikoispiirteisiin kuuluivat niin sanotut nielu- eli kiduskaaret. Ne tulevat esiin nykyisten selkärankaisten alkionkehityksen aikana.
Selkärankaisilla kiduskaarista kehittyvät monet naaman, leuan ja kurkun osat ja syntyy lihaksia, luita ja sidekudosta.
Paleontologien mukaan kiduskaaret ovat todennäköisesti edistäneet nykyisten selkärankaisten – ja samalla ihmisten – leukojen ja aivojen kehitystä.
Yunnanozoonien kiduskaaret olivat muodostuneet nivelettömäksi rustotangoksi, joka kulki etuvartalon poikki.
Lisäksi yunnanozooneilla oli seitsemän sivukaarta, jotka muodostivat mahaan johtavan korimaisen nielurakenteen. Nykyisillä leuattomilla kaloilla, kuten nahkiaisilla, on samantapainen suppilon muotoinen imusuu ja kidukset, jotka näkyvät reikinä kyljessä.
Kun sivukaaria tutkittiin mikroskoopilla, saatiin selville, että kyse oli rustosta, joka sisälsi mikrosäikeitä. Nämä ovat kudoksen lujia lankamaisia proteiniirakenteita.
Yunnanozooneista eivät polveudu vain nykyiset nisäkkäät, kuten ihmiset ja koirat, vaan niille ovat sukua myös leuattomat kalat, kuten nahkiaiset (vas.) ja limaajat (oik.). Näillä alkeellisilla kaloilla on paljon yhteistä 518 miljoonaa vuotta sitten eläneiden vesieläinten kanssa.
Tutkijat kokoavat evoluutiopalapeliä
Kidus- ja sivukaaret ja rusto, jossa on mikrosäikeitä, ovat monille nykyisille selkärankaisille ominainen yhdistelmä.
Paleontologit ovat kaivanneet eläintä, joka sopisi heidän evoluutiopalapelissään selkärangattomien ja selkärankaisten väliin. Yunnanozoonit vaikuttaisivat olevan tällainen välimuoto.
Ihmisen kaukaisina sukulaisina yunnanozoonit valaisevat selkärankaisten kehitystä ja polveutumishistoriaa.
Tutkijat eivät kuitenkaan ole vielä valmiita vetämään suoraa viivaa yunnanozooneista nykyisiin selkärangattomiin, sillä todennäköisesti erilaisia välimuotoja on ollut paljon, vaikkei niitä olekaan löydetty.
