Jotkut maanvajoamat on tunnettu jo tuhansia vuosia, toiset vuosisatoja – ja yksi tuoreimmista havaittiin heinäkuun lopussa.
Joissakin vajoamissa asuu salamantereita ja leopardeja, kun taas jotkut ovat olleet tulessa jo yli 50 vuotta.
Maanvajoama syntyy, kun kiinteä maa-aines joko liukenee tai luhistuu maanalaisten jokien tai maaperää uurtavan sadeveden vaikutuksesta.
Vajoamat ovat luonnollinen osa maapallon geologista kehitystä, mutta myös kaivosteollisuus ja rakentaminen voivat saada niitä aikaan.
Alla viisi näyttävintä vajoamaa:
Euroopan suurin: Punainen järvi, Kroatia

Punainen järvi Kroatiassa on Euroopan suurin maanvajoama.
Tilavuudella mitattuna (25–30 miljoonaa kuutiometriä) Punainen järvi on Euroopan suurin maanvajoama ja samalla yksi maailman suurimmista.
Vajoama on 528 metriä syvä, ja pohjalla olevan järven syvyys on 281 metriä.
Punainen järvi on tyyppiesimerkki karstimaan vajoamasta. Karstimaa luo yleensä hyvät olosuhteet vajoamien synnylle. Karstimaata syntyy, kun sade tai virtaava vesi pääsevät liuottamaan huokoista ainesta, kuten kalkkikiveä.
Sadevedessä oleva hiilidioksidi liuottaa kalkkia sitä mukaa, kun sadevesi pääsee valumaan maan sisään maan halkeamista. Tämä saa hitaasti aikaan maanalaisia tunneleita ja luolia. Ajan myötä luolista tulee niin suuria, että niiden katto romahtaa, mikä saa aikaan vajoaman.
Järvi saa värinsä hapettuneesta eli ruostuneesta raudasta.
Maailman syvin: Xiaozhai Tiankeng, Kiina

Etelä-Kiinassa sijaitseva Xiaozhai Tiankeng on maailman syvin vajoama.
Vajoama on 626 metriä pitkä, 537 metriä leveä ja 662 metriä syvä, ja siihen mahtuisi 47 600 olympialaisten uima-allasta (119 miljoonaa kuutiometriä).
Xiaozhai Tiankeng ("Reikä taivaassa pienen kylän luona") on järkyttävän syvä, mutta myös täynnä elämää.
Tähän mennessä vajoamasta on löydetty 1 285 kasvilajia, ja siellä elää myös puuleopardeja ja kiinanjättisalamantereita.
Punaisen järven tavoin myös Xiaozhai Tiankengin vajoama on ainakin osittain sadeveden aiheuttaman eroosion aikaansaama. Geologisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että pääsyy maanvajoamalle on 8,5 kilometriä pitkä maanalainen joki.
Xiaozhai Tiankengin vajoama muodostui, kun sen alla oleva Difengin luola romahti maan painosta. Difengin luola on alueella virtaavan maanalaisen joen aikaansaama.
Kiinasta on hiljattain löydetty myös uusi vajoama, Guanxi Zhuang.
LUE MYÖS: Luolatutkijat löysivät valtavasta vajoamasta ikimetsän
Vaikka Guanxi Zhuang on pienempi kuin Xiaozhai Tiankeng (306 metriä pitkä, 150 metriä leveä ja 192 metriä syvä), tutkijat olettavat, että myös tämä "uusi" vajoama kätkee sisälleen runsaan kasvi- ja eläinmaailman.
Vajoama on nimittäin niin suotuisan muotoinen, että sekä auringonvalo että vesi pääsevät aivan vajoaman pohjaan asti, jossa kasvaa 40-metrisiä puita ja olkapään korkeudelle yltävää aluskasvillisuutta.
Jatkuvan valvonnan kohteena: Bereznikin vajoama, Venäjä

Uralvuoristossa sijaitseva Bereznikin kaivoskaupunki Venäjällä on jatkuvassa valvonnassa, sillä lisävajoamien riski on suuri. Kuvan vajoama on suurin kaupungin kolmesta vajoamasta.
Venäjällä Uralilla sijaitseva Bereznikin kaivoskaupunki on hyvä muistutus siitä, että kova maa jalkojen alla ei ole mikään itsestäänselvyys.
Kaupungin suurin vajoama syntyi vuonna 2007, ja sen jälkeen vajoamia on ilmaantunut vielä yhdeksän lisää.
Kuvan vajoama oli alun perin 70 metriä pitkiä, 50 metriä leveä ja 15 metriä syvä. Vuonna 2008 vajoaman pohja kuitenkin romahti vielä uudelleen, ja nyt vajoama on 437 metriä pitkä, 323 metriä leveä ja 100 metriä syvä.
Tämän myötä tietyt maanalaiset alueet kaupungissa ovat jatkuvassa valvonnassa.
Bereznikin vajoamien valvontaa koskevassa tutkimuksessa kolme saksalaista geologia selittää, että vajoamien synty käynnistyi vuonna 2006, kun kaivostoiminta sai aikaan suuren tulvan kaupungissa.
Toinen kuuluisa vajoama, Turkmenistanin Helvetin portti, on myös esimerkki kaivostoiminnan aikaansaamista vajoamista.

Darvazan Helvetin portti sijaitsee Karakumin aavikolla Turkmenistanissa. Vajoama on noin 200 metriä syvä, ja se on ollut tulessa vuodesta 1971 lähtien, jolloin Neuvostoliiton öljynetsintä sai vajoaman aikaan. Vajoaman alla olevasta kaasukraatterista vapautuu kaasua, ja kaasumäärän rajaamiseksi vajoama sytytettiin tuleen tarkoituksena polttaa kaasu pois. Vajoama on palanut siitä lähtien.
Maailman syvin sininen aukko: Lohikäärmeaukko, Paracelsaaret

Etelä-Kiinan meren Lohikäärmeaukko on maailman syvin vedenalainen vajoama (sininen aukko). Vajoaman pintakerroksissa on runsaasti elämää, mutta hapettomassa pohjassa ei.
Vedenalaisia vajoamia kutsutaan sinisiksi aukoiksi – ja Etelä-Kiinan merellä sijaitseva Lohikäärmeaukko on lajissaan maailman syvin, 301 metriä.
Bahaman sinisiä aukkoja tutkineen, Connecticutin yliopiston geotieteiden professorin Lisa Park Boushin mukaan siniset aukot aiheutuvat merenpinnan nousuista ja laskuista sekä mikrobiologisesta toiminnasta.
Lohikäärmeaukon ensimmäiset tieteelliset tutkimukset tehtiin vuonna 2015, jolloin tutkijat selvittivät muun muassa aukon kokoa ja kemiallista koostumusta.
Seisovan ja syvän veden vaikutuksesta vajoaman pohjassa ei ole miltei lainkaan happea, joten tutkijoiden piti lähettää robotti pohjalle mittauksia tekemään.
Nimetön vajoama, Tierra Amarilla, Chile, havaittu 30. heinäkuuta 2022

Tierra Amarillan kuparikaivoksen lähettyvillä Chilessä havaittiin 31. heinäkuuta halkaisijaltaan 36,5 metrin suuruinen vajoama. Chileläisviranomaiset eivät vielä tiedä, onko vajoama kaivostoiminnan aiheuttama.
Chilessä Tierra Amarillassa havaittiin lähes täydellisen pyöreä vajoama 30. heinäkuuta tänä vuonna.
Tierra Amarilla sijaitsee Atacaman alueella Pohjois-Chilessä, jossa on maailman kuivin aavikko.
Alueen geologia on muuttunut rajusti historian saatossa alueella tehtyjen kaivausten vuoksi. Alueelta on kaivettu niin salpietaria, kuparia kuin litiumiakin.
Lähimmän kaivoksen, Alcaparrosan, työt keskeytettiin, kun vajoama havaittiin.
Vielä ei tiedetä, mikä aiheutti 25 metriä leveän ja yli 200 metriä syvän vajoaman, mutta chileläisgeologit ja maan kaivosviranomainen Sernageomin tutkivat asiaa.
Kuudes elokuuta julkaistussa tiedotteessa viranomainen selittää, että tutkimukset keskittyvät erityisesti juuri vajoaman alla olevaan kaivoksen osaan, jota viranomaisen mukaan liikakäytettiin.