Tutkijat paljastavat sisäisen viikinkisi

Sekvensointilaitteet, biokemia ja kehittyneet algoritmit auttoivat tutkijoita kartoittamaan dna:ta, jota onnistuttiin onkimaan 80:stä eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa sijaitsevasta haudasta.

Analyysin kohteena oli 442 miestä, naista ja lasta, jotka elivät pronssikauden ja 1600-luvun välisenä aikana. Valtaosa haudoista oli kuitenkin viikinkiaikaisia eli vuosien 750 ja 1050 väliltä.

Perehtymällä viikinkiajan geeneihin ei ole saatu selville vain sitä, miltä viikingit näyttivät, vaan myös se, mistä Skandinavian asukkaat olivat peräisin, missä he liikkuivat ja kenen kanssa heillä oli seksisuhteita.

Viikinkiretki oli sukuseikkailu

Monet tutkijat pitävät viikinkiajan alkuna kohtalokasta matkaa Viron Saarenmaalle. Sieltä on nyttemmin löydetty runsaasti muinais-dna:ta.

Vuosina 2008 ja 2011 Saarenmaalla kaivettiin esiin kaksi viikinkilaivaa, joissa oli 41 miehen jäännökset. Monissa luurangoissa oli iskujen ja pistojen jälkiä, ja yhdestä kallosta puuttui päälaki.

Miehet oli haudattu miekkojensa kanssa, ja hautoihin oli pantu kultaa ja korukiviä. Tämä vihjasi miesten kuuluneen eliittiin.

Tutkijat alkoivat ratkaista luurankojen arvoitusta. Vuonna 2016 analysoitiin hampaista strontiumin eri isotooppien välinen suhde, ja kun sitä verrattiin ruotsalaistietoihin, kävi ilmi, että se sopi Tukholman seutuun.

Tästä voitiin päätellä, että miehet olivat kotoisin viikinkikulttuurin ydinalueelta ja siten ilmeisesti viikinkejä. He olivat kuitenkin eläneet 50–100 vuotta ennen viikinkien hyökkäystä Englannin koillisrannikolla sijaitsevan Lindisfarnen saaren luostariin.

Viikinkiajan on ennen katsottu alkaneen tästä vuonna 793 tehdystä ryöstöretkestä, mutta Saarenmaan löytö aikaistaa alkua.

Luurankojen dna-analyysi vahvisti miesten ruotsalaisuuden. Lisäksi se paljasti viidestä miehestä, että he olivat läheistä sukua. Itse asiassa neljä heistä oli veljeksiä. Ryöstöretki oli siis perheseikkailu.

Saarenmaan veljekset eivät olleet suinkaan ainoat dna-tutkimuksessa esiin tulleet lähisukulaiset. Sekä Englannista että Fynin saarelta löytyi kaksi viikinkiä, jotka olivat joko setä tai eno ja veljen- tai sisarenpoika tai isoisä ja lapsenlapsi.

”Sinänsä asia ei ole tieteellisesti mullistava, mutta ensimmäistä kertaa tällaisessa tutkimuksessa paljastuu näin läheinen sukulaisuus.

Kuva muutosta saa tästä uudenlaista henkilökohtaista ja jopa tuttavallista sävyä”, toteaa tutkimusryhmään kuulunut apulaisprofessori Ashot Margaryan.

Viikingit sekoittumisen tulos

Tutkimuksessa kartoitettiin kaikkien 442 luurangon koko perimä etupäässä korvan tasapainokivistä ja hammaskiilteestä porattujen dna-näytteiden pohjalta.

Parhaiten säilynyt dna mahdollisti viikinkien sukulaisuussuhteiden määrittämisen kuten Saarenmaan ruotsalaisveljesten tapauksessa. Sisarusten perintötekijöistä on puolet yhteisiä, ja tällaisen vastaavuuden tietokone pystyy löytämään nopeasti.

Esiin nousi kuitenkin myös kokonaisia väestöryhmiä. Voitiin esimerkiksi nähdä, että viikingit muistuttivat perimältään nykyisiä tanskalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia ja että Tanskan, Norjan ja Ruotsin viikingeillä oli paljon yhteistä – muttei aivan niin paljon kuin oli oletettu.

Dna-analyysien valossa näytti siltä, että kolmen viikinkiryhmän välillä oli tapahtunut melko vähän geenien vaihtoa. Havainto sopi huonosti siihen yleiseen käsitykseen, että viikinkiheimot olivat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa ja muodostivat homogeenisen kansan.

Perimästä piirtyy sen sijaan kuva kansainvälisestä kanssakäymisestä. Se alkoi jo ennen viikinkiaikaa ja vilkastui niiden 300 vuoden aikana, jolloin viikingit valloittivat maailmaa.

Ruotsalaiset saivat perintötekijöitä muun muassa Suomesta ja Baltiasta ja tanskalaiset ja norjalaiset Britanniasta. Tanskaan ja Ruotsiin tuli geenejä myös Etelä-Euroopasta.

Skandinaavien geneettinen kehitys selittynee muuttoliikkeestä, sekaavioliitoista ja orjien hyväksikäytöstä.

Viikingit raiskasivat vierasmaalaisia naisia, mutta intiimi kanssakäyminen saattoi perustua myös yhteisymmärrykseen.

Miehet ottivat naisia mukaansa, ja joskus vaimo valittiin oman väen ulkopuolelta puhtaasti poliittisista ja taloudellisista syistä pyrittäessä laajentamaan tai säilyttämään valtaa.

Lisäksi viikingit saivat jälkeläisiä orjiensa kanssa. Viikinkiaikana 20–30 prosenttia Skandinavian asukkaista oli orjia.

”Yllättävän monella viikingillä oli sekaperimä ja runsaasti eteläeurooppalaisten geenejä”, Eske Willerslev toteaa.

Vielä suuremman yllätyksen järjestivät viikinkien tukan värin takana olevat geenit. Ne muunnokset, jotka saavat aikaan tummat hiukset, olivat selvästi yleisempiä viikingeillä kuin nykyskandinaaveilla.

Toisin sanoen viikingit eivät olleet puhdasverisiä pellavapäisiä skandinaaveja. Osalla heistä ei ollut pisaraakaan pohjoismaista verta suonissaan.

Esimerkiksi Skotlannin Orkney-saarilta löydetyt mies ja nainen olivat skotlantilaista ja irlantilaista alkuperää, vaikka heidät oli haudattu samalla tavalla kuin skandinaaviset viikingit.

Viikinkihautauksen oli saanut myös saamelaisnainen Lofootteihin kuuluvassa Værøyn saaressa.

”Löydöt osoittavat, että viikinki-identiteetti ei ollut sidoksissa etniseen taustaan, vaan se oli elämäntapa, jonka kuka tahansa saattoi omaksua”, sanoo Willerslev.

Suunta oli kirjoitettu geeneihin

Viikinkiajan alussa – silloin kuin ruotsalaisveljekset matkasivat Saarenmaalle – valtaasetelmat olivat muuttumassa Skandinaviassa.

Lukuisien pikkukuninkaiden ja päälliköiden asema heikkeni, kun rikkaimmat ja rohkeimmat alkoivat johtaa yhteisöjä ja järjestää tutkimus- ja kauppamatkoja aina vain kauemmaksi.

Osa niistä oli ryöstöretkiä. Erityisesti haluttiin päästä käsiksi hopeaan – ja orjiin. Ennen viikinkiaikaa Skandinaviassa oli kauppapaikkoja, mutta sen alettua perustettiin kaupppakaupunkeja.

Ruotsin Gotlanti kehittyi Itämeren alueen kansainvälisen kaupan keskukseksi, jossa meripihka, hunaja, lasihelmet ja oravannahat vaihtoivat omistajaa.

Vilkas kanssakäyminen jätti selvät jäljet perimään. Gotlannissa syntyi harvinaisen laaja geenien eri muotojen valikoima, joka heijasti saaressa asioinutta sekalaista seurakuntaa.

Vaurastuessaan viikingit alkoivat tähyillä kaukomaille ja kehittää laivojaan.

Pitkälaiva oli solakka ja nopea alustyyppi, jolla päästiin matalan kölin ansiosta lähelle rantaa. Siitä oli hyötyä, kun viikingit tekivät yllätyshyökkäyksiä luostareihin, kirkkoihin ja kaupunkeihin.

Mikään kaupunki ei ollut heille liian suuri – he kävivät ryöstämässä niin Pariisin, Lontoon ja Sevillan kuin Konstantinopolinkin.

Viikingit lähtivät 800-luvulla suurina laivastoina kauppa- ja ryöstöretkille. Kirjallisten lähteiden ja arkeologisten löytöjen, kuten hautojen, aseiden, korujen ja orjien kahleiden, ansiosta tiedetään, että ruotsalaiset viikingit liikkuivat jokia pitkin Baltiassa, Venäjällä ja Kaspianmeren ympäristössä.

Myös kohtalokas Saarenmaanmatka sopii tähän kuvaan. Tanskalaiset ottivat sen sijaan suunnan kohti Ranskan ja Englannin rannikoita, ja norjalaiset ohjasivat laivansa ensin Irlantiin ja Skotlantiin ja myöhemmin Islantiin ja Grönlantiin.

Dna-analyysit vahvistavat käsityksen. Viikingit jättivät selviä geneettisiä jälkiä sinne, missä he liikkuivat, ja osa niistä on säilynyt väestössä näihin päiviin asti – esimerkiksi Englannissa ja Puolassa.

Maanviljelijät omissa oloissaan

Merille lähti kuitenkin vain pieni osa skandinaaveista. Useimmat pysyivät kotiseudullaan ja elättivät itsensä viljelemällä maata, tekemällä käsitöitä tai kalastamalla.

Viikingit eivät kutsuneet itseään viikingeiksi. Nimitys ymmärretään yleensä jonkinlaiseksi merirosvoksi tai -sotilaaksi, eikä se anna kovinkaan totuudenmukaista kuvaa viiikinkikulttuurista ainakaan yhteisötasolla.

Kyse oli oikeastaan useista erillisistä yhteisöistä. Siitä huolimatta, että viikinkiajalle oli tunnusmerkillistä suuri liikkuvuus, geenikartoituksen mukaan Skandinavian eri viikinkiyhteisöjen suhteet olivat etäiset.

”Näyttää siltä, että viikinkiaikaa leimaavat yhtä aikaa valtava kansainvälinen kiinnostus ja nurkkakuntaisuus – mikä on todella yllättävää”, toteaa Eske Willerslev.

Rannikkokaupunkien maailmanmatkaajien ja sisämaan maanviljelijöiden väliset geneettiset erot olivatkin huomattavia.

Jotkin Skandinavian väestöryhmät vaikuttavat välttyneen kokonaan ympärillä tapahtuneesta perimän muutoksesta. Willerslev uskoo osan maanviljelijöistä eläneen omassa hyvin rajoittuneessa maailmassaan. Esimerkki tällaisen kuplan asukkaasta löytyi Smålandin maakunnasta Ruotsista.

”Perimä oli kuin nuoremman kivikauden viljelijällä, joten mies polveutui ensimmäisistä maanviljelijöistä. Mikään ei ollut siis muuttunut 6 000 vuoteen! Mies ei tiennyt muun maailman menosta mitään. Mitä hän sitten oli puuhastellut? Tällaiset löydöt saavat pään pyörälle, eikä asioita mieti vain tutkijana vaan myös tavallisena ihmisenä.”

Tulivuoret pimensivät auringon

Viikingit aiheuttivat sekasortoa ja levottomuutta Euroopassa ennen kaikkea tuhotöiden ja ryöstelyn takia, mutta osa heistä ryhtyi ulkomailla palkkasotilaiksi.

Viikinkien ansiosta maanosaan syntyi kuitenkin uusia kaupunkeja ja muuttoliikettä. Syytä viikinkien edesottamuksiin ei tiedetä tarkalleen, ja keskustelu jatkuu yhä vilkkaana.

Eske Willerslev pitää viikinkiaikaa edeltäneitä kansainvaelluksia mahdollisena selityksenä Skandinavian mullistuksille.

”Työhypoteesini mukaan muualta Skandinaviaan saapuneet ihmiset muuttivat elämäntapaansa niin paljon, että muutoksesta seurasi rautakauden vaihtuminen viikinkiajaksi.

Käsitys sopii myös pohjoismaiseen mytologiaan, jossa jumalat edustavat kahta toisensa kohtaavaa erilaista ryhmää – vanhaa vaanien jumalsukua, johon kuuluvat Freyr ja Freija, ja muualta tulleita sotureita, aasoja, joihin kuuluvat Thor ja Odin.”

Toinen viikinkiajan kehitykseen vaikuttava tekijä saattoi olla skandinaavisessa tarustossa mainittu Fimbulvetr eli Ragnarökiä edeltänyt talvi, joka kesti kolme vuotta.

Viime vuosina on useissa tutkimuksissa saatu viitteitä siitä, että Fimbulvetr ei ollut pelkkää mielikuvitusta. Pidetään mahdollisena, että rajut tulivuorenpurkaukset vuosina 536 ja 540 aiheuttivat ilmastokatastrofin.

Tulivuoret sylkivät ilmakehään niin paljon hiukkasia, että auringonsäteet eivät päässeet pilvien läpi kolmeen vuoteen. Kasvit, eläimet ja ihmiset kärsivät, kun maapallon keskilämpötila laski lyhyellä kylmyyskaudella. Sitä seurasi keskiajan mustaan surmaan verrattavissa oleva ruttoepidemia.

Arkeologiset tutkimukset ovat paljastaneet, että Ruotsissa ja Norjassa koettiin tuolloin raju väestökato. Ruotsin pohjoisosa tyhjeni ihmisistä ilmeisesti kokonaan, ja muun muassa Mälarinlaakso, Öölanti ja Gotlanti menettivät jopa puolet asukkaistaan.

Nämä seudut olivat myöhemmin keskeisiä viikinkialueita. Tuolta ajalta olevia hautoja on löydetty melko vähän, ja löydöt ovat niukahkoja korujen ja keramiikan osalta.

Sen sijaan kultaisia uhrilahjoja jumalille on löytynyt enemmän. On esitetty, että ilmastokatastrofi edisti viikinkiyhteisöjen kehitystä, koska vanhat mahtisuvut joko sammuivat tai muuttivat toisaalle.

Viikinkejä etsitään Amerikasta

Dna-tutkimus on syventänyt merkittävästi tietoja viikinkiajasta ja tarkentanut kuvaa entisaikojen pohjoismaalaisista.

Se on kuitenkin myös herättänyt kysymyksiä. Esimerkiksi toistaiseksi voidaan vain arvailla, mistä viikinkiajalla Skandinaviaan tulleet eteläeurooppalaiset geenit olivat lähtöisin.

Eske Willersleviä ovat askarruttaneet erityisesti viikinkien retket Grönlantiin ja Pohjois-Amerikan itärannikolle.

”Kaikkialla Euroopassa viikingit sekoittuivat paikallisväestön kanssa. He toivat geenejä Skandinaviaan ja veivät niitä Englantiin, Viroon ja vaikka minne.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että viikingit olisivat saaneet jälkeläisiä Grönlannissa inuiittien tai heidän edeltäjiensä kanssa. Tämä oli yllätys ja myös pettymys”, toteaa Willerslev.

Amerikkalaisviikinkien dna:ta ei ole myöskään löydetty. Willerslev ei ole kuitenkaan luopunut toivosta.

Viikinki Leif Erikinpoikahan purjehti ilmeisesti Amerikkaan noin vuonna 1000 eli paljon ennen Kolumbusta. Willerslev haluaa löytää ensimmäisenä viikingin dna:ta sieltä:

”Varmaan ennen pitkää Amerikassa törmätään viikingin luurankoon, ja silloin voidaan selvittää käyttämällä hyväksi kokoamaamme tutkimusaineistoa, oliko hän kotoisin Ruotsista – tai jostain muualta.”