10. Laukeaminen hillitsi hysteriaa - käytössä vuoteen 1980:
Vibraattori vuodelta 1909.
1900-luvun alussa monet naiset kuulivat olevansa hysteerisiä. Hysterian oireita yritettiin taltuttaa lantionseudun hieronnalla, joka kiihotti seksuaalisesti ja sai aikaan orgasmin.
Apua pidettiin kuitenkin tilapäisenä.
9. Huume takasi kotirauhan - käytössä vuoteen 1930:
Rouva Winslow’n rauhoittavalla siirapilla tyynnytettiin muun muassa lapsia, joiden hampaat olivat puhkeamassa.
”Rouva Winslow’n rauhoittava siirappi” oli 1800-luvun puolivälissä myyntiin tullut lääkevalmiste, joka tyynnytti villeimmätkin lapset.
Se sisälsi kosolti morfiinia, joka aiheutti riippuvuuden ja monenlaisia vakavia terveysongelmia.
8. Heteroksi vaikka väkisin - käytössä 1990-luvulle:
Monissa maissa homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta vasta viime vuosisadan lopulla.
Koska ajateltiin, että homoudesta voi parantua, sitä myös hoidettiin esimerkiksi hormoneilla, hypnoosilla, psykoterapialla ja sähköšokeilla.
7. Terveyttä savukkeista - käytössä 1920-luvulle:
Tupakka tuli Europpaan Amerikasta. Täkäläiset lääkärit pitivät etenkin nikotiinia terveyttä edistävänä aineena. Nyt sauhuttelun haitat tiedostetaan yleisesti.
6. Kotiapteekki koukutti - käytössä vuoteen 1910:
Saksalaisyhtiö Bayer alkoi valmistaa 1898 heroiinia lääkkeeksi, jolla hoidettiin yskää ja tuberkuloosia.
Yritys mainosti aluksi heroiinia riippuvuutta aiheuttamattomana morfiinin vaihtoehtona.
5. Pää tyhjäksi riivaajista - käytössä näihin päiviin asti:
Reikä oli alkanut umpeutua. Potilas ei ollut siis kuollut kallonporaukseen.
Kivikaudelta keskiajalle asti kirurgit, jotka olivat yleensä partureita ja välskäreitä, hoitivat esimerkiksi päänsärkyä ja epilepsiaa poraamalla tai raaputtamalla kalloon reiän.
Tausta-ajatuksena oli päästää pahat henget ulos pään sisältä. Kallonporaus oli kivulias toimenpide, johon liittyi suuri tulehdusriski.
Kallolöytöjen mukaan siitä saattoi kuitenkin selvitä. Nykyäänkin kallosta voidaan irrottaa pala, kun sen sisäinen paine kohoaa liikaa tai aivokudokseen kertyy epänormaalisti nestettä.
4. Myrkytys runteli kehoa - käytössä 1900-luvulle:
Lääkärit uskoivat tuhansia vuosia, että elohopeasta on apua mitä moninaisimpiin sairauksiin.
Kiinan keisari Qin Shi Huangdi (259 eaa. – 210 eaa.) nautti sitä koko elämänsä, vaikka hänen kielensä turposi ja ikenensä tulehtuivat.
Nykyään tiedetään, että elohopea on erittäin haitallista keskushermostolle ja että se aiheuttaa hermostollisten oireiden lisäksi muun muassa pahoinvointia, ripulia, hengenahdistusta ja mielenterveyshäiriöitä.
3. Elämänneste väheni - käytössä 1900-luvulle:
Tämä hyvin harvinainen valokuva suoneniskennästä on vuodelta 1860.
Lääkärit pitivät sairauksien syynä elimistön neljän perusnesteen – veren, keltaisen sapen, mustan sapen ja liman – vääriä suhteita.
Tärkein tasapainon palautuskeino oli suoneniskentä eli veren laskeminen potilaasta. Suoneniskentä oli riskialtista.
Sen kuuluisimpia uhreja on Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti George Washington, joka antoi 1799 lääkärien hoitaa nielutulehdustaan iskemällä suonta.
Hän menetti 3,75 litraa verta, siis 80 % koko verimäärästä, ja menehtyi vielä samana päivänä. Veren tehtävähän on kuljettaa happea ja ravintoa soluille.
2. Huono hygienia tappoi miljoonia - käytössä 1700-luvulle:
Tartuntojen torjunta meni vikaan paljolti siksi, että oppineet olivat ymmällään ruton syystä.
Kylpeminen ei ole vain turhaa, vaan se on myös haitallista, sillä vedestä voi saada ruton. Monet Euroopan lääkärit uskoivat ja opettivat näin 1500-luvulta eteenpäin.
”Kylvyt ja kylpylät pitää kieltää, koska iho pehmenee ja huokoset avautuvat. Tästä seuraa, kuten tiedetään, että ruttohöyryt voivat päästä elimistöön ja aiheuttaa pikaisen kuoleman”, totesi ranskalainen hovilääkäri Ambroise Paré 1568.
Seuraavien lähes 300 vuoden ajan Euroopassa kartettiin vettä ja saippuaa, ja ihoa puhdistettiin varovasti vedellä vain siinä tapauksessa, että lika ei lähtenyt kuiviltaan pyyhkimällä.
Veden pelko oli kuitenkin kammottava virhe. Rutto on bakteeritauti, jota epähygieenisissä olosuhteissa viihtyvät kirput levittävät.
Ennen kuin lääkärit tarkistivat käsityksiään 1700-luvulla, harhaluulo maksoi miljoonien hengen.
1. Lobotomia: Potilaasta tuli zombi - käytössä vuoteen 1983:
Yksi lobotomiatekniikka perustui siihen, että etuaivoihin iskettiin naskali, jota sitten käänneltiin.
Mikään muu huonoksi havaittu hoito ei ole saanut osakseen samanlaista arvostusta kuin lobotomia. Portugalilaiselle António Egas Monizille myönnettiin sen kehittämisestä Nobelin lääketieteen palkinto 1949.
Aikalaiset uskoivat, että tällainen kirurgia parantaa psyykkisiä sairauksia, vaikka se itse asiassa vain muutti huomattavasti potilaiden persoonallisuutta.
Egas Moniz esitti jo vuonna 1935, että katkaisemalla otsalohkojen yhteydet muihin aivojen osiin voidaan erottaa ajatteluun osallistuvat alueet tuntevista.
Lobotomia löi itsensä läpi maailmalla sen jälkeen, kun siitä oli kehitetty Yhdysvalloissa niin sanottu standardimenetelmä.
Lobotomian transorbitaaliseksi kutsutussa versiossa nakutettiin naskalimainen instrumentti vasaralla kyynelpussin ja silmäkuopan sisäkulman kautta etuaivoihin ja vartta kääntelemällä käsiteltiin valkeaa ainetta viuhkamaisesti.
Toimenpide suoritettiin kummankin silmäkuopan kautta. Lobotomialeikkauksia tehtiin ainakin 50 000. Potilaat, joista valtaosa oli skitsofreenikkoja, muuttuivat monesti apaattisiksi.