Tieteen arkistoista: Taistelu puhelimesta

Puhelimen syntyhetkiin liittyi epäilyjä varastetuista ideoista, painostuksesta ja lahjonnasta. Tarmokas Alexander Graham Bell ja sävyisä Elisha Gray tekivät kumpikin kehitystyötä tahollaan, mutta kumpi heistä keksikään puhelimen ensin?

Tärkein pitkien etäisyyksien välillä käytetty viestintäväline 1870-luvun Yhdysvalloissa oli lennätin.

Viestintä oli kuitenkin hidasta: lennätinlankaa pitkin kulki vain yksi viesti kerrallaan, ja esimerkiksi pilkun kirjoittamiseen morseaakkosilla tarvittiin kokonaista kuusi signaalia.

Lennätinyhtiöt vetivät lisää linjoja, mutta vaikka yhä paksuuntuvat johtokimput pimensivät jo taivasta kaupungeissa, jonotusajat sen kuin pitenivät.

Yhdysvaltojen suurin lennätinyhtiö Western Union lupasi miljoonan dollarin palkkion sille, joka keksisi, miten samalla linjalla voitaisiin lähettää useampia viestejä yhtäaikaa. Suuri palkkio houkutteli useita innokkaita keksijöitä paneutumaan asiaan.

Bell sai rikkaita tukijoita

Yksi toiveikkaista keksijöistä oli 29-vuotias Alexander Graham Bell. Hän pohti, että ongelman voisi ratkaista niin kutsutulla harmonisella lennättimellä, jossa useita signaaleita voitiin lähettää samanaikaisesti eri taajuuksilla.

Keksiminen oli Bellille sivutoimista, ja varsinaiselta ammatiltaan hän oli kuurojen lasten yksityisopettaja.

Työ varmisti hänelle vaatimattomat tulot, joilla hän tuli toimeen, mutta rahaa ei riittänyt enää työpajan vuokraan eikä hänen avustajansa Thomas A. Watsonin palkkaan.

Niistä vastasivat Thomas Sanders ja Gardiner Greene Hubbard. He luonnollisesti odottivat saavansa sijoitukselleen tuottoa, jos Bellin kokeet onnistuisivat ja hän saisi lennätinyhtiön lupaaman miljoonan dollarin palkkion.

Bell oli syvästi rakastunut vaimoonsa Mabeliin. Hän halusi palavasti tarjota tälle turvallisen elämän ja uurasti vuosikausia keksiäkseen jotain todella tuottavaa.

© Library of congress

Palkkio houkutti Belliä

Oli vuosi 1876, ja Bell teki hiki hatussa töitä kokeilujensa parissa. Häntä eivät houkutelleet ainoastaan maine ja kunnia tai rikastuminen sinänsä, vaan kannustimena toimi hänen oma elämäntilanteensa.

Bell oli korviaan myöten rakastunut erääseen oppilaaseensa, varakkaan tukijansa Mabel-tyttäreen, ja Bell ymmärsi tuskallisen hyvin, ettei hänen opettajanpalkallaan voisi kustantaa Mabelille sellaista elämää, johon tämä oli loistokkaassa kodissaan tottunut.

Bell poti myös jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, kuinka paljon hänen tukijansa olivat panostaneet hänen työhönsä, ja hän koki suuret odotukset valtavana paineena.

Bellin oli siis aivan pakko voittaa palkkio, jotta hän voisi kosia Mabelia ja todistaa samalla osaamisensa häneen uskoneille sijoittajille.

Gray onnistui musiikilla

Yksi Bellin kilpailijoista oli 41-vuotias Elisha Gray. Hän oli kahden vuoden ajan kehitellyt laitetta, joka välittäisi ääntä lennätinjohtoa pitkin.

Gray oli jo esitellyt laitteensa alustavan version, jolla pystyi lähettämään johtoa pitkin musiikkia, ­mutta puhe välittyi yhä liian epäselvänä, jotta ihmiset olisivat voineet keskustella laitteen välityksellä.

Perjantaina 11. helmikuuta 1876 Gray kuitenkin pyysi juristiaan laatimaan alustavan patenttihakemuksen keksinnölleen. Laite oli jo lähes valmis, ja hän halusi varmistaa asemansa laitteen keksijänä alustavalla patentilla jo tässä vaiheessa.

Maanantaina 14. helmikuuta 1876 Grayn alustava patenttihakemus toimitettiin patenttitoimistoon.

Yhdysvaltalainen insinööri ja keksijä Elisha Gray oli vuosien ajan kehitellyt uutta keksintöään. Aivan loppumetreillä hänelle tuli kiire viedä hakemuksensa patenttikonttoriin.

© Wikimedia Commons

Bellin lakimiehet liikkeellä

Grayn patenttihakemuksen toimituspäivänä Zenas Fisk Wilber, Yhdysvaltojen patenttitoimiston päätarkastaja, istui työhuoneessaan, kun toimistoon saapui puoliltapäivin kaksi hyvin pukeutunutta herraa.

He marssivat toimiston läpi suoraan Wilberin työhuoneeseen ja ojensivat Wilberille bostonilaisen asiakkaansa, keksijä Bellin, patenttihakemuksen.

Miehet maksoivat patenttimaksun 250 dollaria ja vaativat, että Wilber rekisteröisi hakemuksen saman tien. Pyyntö oli varsin poikkeuksellinen, sillä tavallisesti hakemukset jätettiin konttoristeille ja ne rekisteröitiin myöhemmin.

Miehet olivat kuitenkin arvostettuja juristeja ja patenttitoimiston vakituisia asiakkaita, joten Wilber suostui pyyntöön ja rekisteröi hakemuksen, jonka otsikkona oli ”Parannuksia lennättimeen”.

Wilber myös suostui ottamaan hakemuksen vastaan ilman keksinnön käytännön esittelyä asiakirjan jättämisen yhteydessä, vaikka niin oli yleensä tapana.

Bellin hakemus oli helmikuun 14. päivän viides rekisteröity hakemus. Elisha Grayn alustava patenttihakemus, joka oli otsikoitu ”Laitteita puheäänen lähettämiseen ja vastaanottamiseen”, sen sijaan kirjattiin järjestelmään vasta paljon myöhemmin päivällä. Siitä tuli päivän 39. rekisteröity hakemus.

Puhelinkeksintönsä lisäksi Alexander Graham Bell oli myös yksi äänen tallentamisen pioneereista. Yhdysvaltalaisen Smithsonian-museon tutkijat onnistuivat erityisellä tekniikalla tunnistamaan Bellin äänen vanhalta levyltä. Kyseessä on yksi historian ensimmäisistä äänitallenteista. Tallenne sopi yhteen Bellin laboratoriosta löydettyyn paperinpalaan, jolle Bell oli kirjoittanut koko tallenteen ja sen ikoonisen lopun: "hear my voice, Alexander Graham Bell."

Samanlaiset hakemukset

Viisi päivää myöhemmin Wilber hämmästyi: jyskyttävästä krapulastaan huolimatta hän huomasi oitis, että Grayn hakemus muistutti huomattavasti sitä, jonka Bellin lakimiehet olivat tuoneet suoraan hänelle.

Patenttitoimistossa oli aiemminkin nähty tapauksia, joissa moni keksijä oli työskennellyt samankaltaisen ajatuksen parissa, mutta koskaan aikaisemmin heidän hakemuksensa eivät olleet muistuttaneet niin paljon toisiaan – saati sitten että ne olisi vielä jätetty samana päivänä.

Toimiston tapa oli, että kaikkia saman päivän aikana saapuneita hakemuksia kohdeltiin tasaveroisina.

Hakemus pantiin jäihin

Wilber pyysi neuvoa esimieheltään Ellis Spearilta, joka vahvisti, että hakemuksia piti käsitellä kuin ne olisivat tulleet yhtä aikaa.

Patenttitoimisto keskeytti Bellin hakemuksen käsittelyn myöntääkseen Graylle aikaa täydentää alustavaa hakemustaan niin, että molempien keksijöiden töitä voitiin verrata yksityiskohtaisesti ja samoilla ehdoilla.

Asiasta kuultuaan Bellin juristit lähettivät oitis vastineensa:

”Ennen kuin hakemuksemme käsittely keskeytetään kolmeksi kuukaudeksi pyydämme Teitä vahvistamaan sen tosiseikan, että meidän hakemuksemme rekisteröitiin ennen mainittua alustavaa patenttihakemusta.”

Viemällä Bellin hakemuksen suoraan Wilberille ja vaatimalla sen välitöntä
rekisteröintiä juristit olivat varmistaneet, että Bellin hakemus oli yksi päivän ensimmäisistä rekisteröidyistä hakemuksista – vaikka Grayn hakemus oli ilmeisesti jätetty jo ennen Bellin hakemusta.

Ring, ring...

Alexander Graham Bellin patentoima puhelin levisi pian kaikkialle maailmaan.

  • 14. helmikuuta 1876

    Haloo? Bell patentoi puhelimen. Bellin ja Grayn kehittelemät puhelimet vaativat kaksi laitetta, joiden välillä oli kiinteä yhteys.

  • 1876

    Ruotsalainen kopio Lars Magnus Ericsson avasi hienomekaniikkapajan Tukholmaan. Hän kiinnostui pian uudesta keksinnöstä ja alkoi rakentaa puhelinkoneita ulkomaisten mallien mukaan.

  • 1877

    Puhelinkeskus Bellin työntekijä, unkarilainen Tivadar Puskás, kehitti ensimmäisen puhelinvaihteen. Aluksi vaihde selvisi korkeintaan kahdesta samanaikaisesta puhelusta.

  • 1878

    Laajeni Lontooseen The Telephone Company alkoi rakentaa Lontoossa Bellin patentin mukaisia puhelimia.

  • 1880

    Langaton puhelin Bell ja insinööri Charles Sumner Tainter rakensivat fotofonin, langattoman puhelimen, joka siirsi ääntä valonsäteiden avulla.

  • 1892

    Tanskan KIRK Emil Møllers Telefonfabrik aloitti toimintansa. Nimellä KIRK yrityksestä tuli yksi Tanskan suurimmista puhelinvalmistajista.

  • 1915

    Kaukopuhelut Bell soitti ensimmäisen puhelun Yhdysvaltojen halki New Yorkista San Franciscoon. Hänen avustajansa Thomas Watson vastasi puheluun.

  • 1919

    Valintalevy Ensimmäiset valinta­levylliset puhelimet asennettiin Norfolkiin Virginiaan.

  • 1919

    Puhelinkuuloke Yhdysvaltalainen teleyritys AT&T mittasi tuhansien yhdysvaltalaisten päät voidakseen kehittää mahdollisimman monelle sopivan puhelinkuulokkeen.

  • 7. maaliskuuta 1926

    Atlantin yli Soitettiin ensim­mäinen puhelu Atlantin yli New Yorkista Lontooseen.

  • 1926

    Puheluja junasta Hampurin ja Berliinin välisellä junaosuudella ensimmäisen luokan matkustajat saivat kokeilla puheluita junasta.

  • 1946

    Autopuhelin Motorola toi markkinoille ensim­mäisen autopuhelimen.

  • 1946

    Suuntanumerot Kaikki Yhdysvaltojen suurkaupungit saivat suuntanumerot, joiden avulla oli helpompi hallita suurta määrää puhelinnumeroita.

  • 1951

    Soitot suoraan Ensimmäiset yhdysvaltalaisasiakkaat saivat mahdollisuuden soittaa kohdehenkilöille suoraan ilman käsivälitteistä puhelinkeskusta.

  • 1963

    Näppärät näppäimet Ensimmäiset näppäinpuhelimet tulivat markkinoille.

  • 1967

    Nokia-konserni Nokia-konserni syntyi, kun Suomen Kumitehdas, Nokia Osakeyhtiö ja Suomen Kaapelitehdas yhdistyivät. Nokia kehittyi 30 vuodessa maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

  • 2009

    Matkapuhelin maailmalla Kansainvälinen televiestintäalan liitto ITU arvioi vuoden 2009 lopussa, että koko maailmassa oli noin 4,6 miljardia matkapuhelinliittymää.

Keksintö ei ollut edes valmis

Kuusi päivää myöhemmin Ellis Spear päätti tuntemattomiksi jääneistä syistä poiketa normaalista käytännöstä ja käsitellä sittenkin Bellin hakemusta ensisijaisena. Sen käsittelyä jatkettiin välittömästi, Grayn alustava patenttihakemus hylättiin, ja 7. maaliskuuta 1876 Bell sai patentin keksimälleen puhelimelle.

Gray pettyi pahanpäiväisesti ja olisi varmasti katkeroitunut entisestään, jos hän olisi tiennyt, ettei Bellin keksintö tuolloin vielä edes käytännössä toiminut.

Tavallisesti keskeneräiselle keksinnölle ei olisi voitu myöntää patenttia, koska patenttihakemusta jätettäessä oli yleensä esiteltävä keksinnön toimintaa käytännössä, mutta Bellin hakemuksen kohdalla tällaista esittelyä ei ollut vaadittu.

Bell matkusti Washingtoniin

Bellin hakemukseen ja sen käsittelyyn liittyy monia kummallisuuksia. Bell esimerkiksi kirjasi säntillisesti edistymisensä ylös laboratoriomuistikirjoihinsa joka päivä, mutta 24. helmikuuta ja 7. maaliskuuta välisenä aikana – hakemuksen käsittelyn jatkamispäivästä patentin myöntämispäivään – sivut ovat täysin tyhjiä. Ilmeisesti Bell matkusti silloin Washingtoniin, missä patenttitoimisto sijaitsi.

On yhä hämärän peitossa, mitä hän siellä todella teki.

Patentin hyväksymispäivästä alkaen Bell kirjoitti jälleen ahkerasti työnsä edistymisestä. Muistiinpanojen joukossa oli muun muassa yksi tekninen piirustus, joka muistutti epäilyttävän paljon Grayn alustavassa patenttihakemuksessa ollutta piirroskuvaa.

Lisäksi Bellin patenttihakemus itsessään on herättänyt epäilyksiä. Hakemuksen varsinainen teksti käsittelee ainoastaan parannuksia lennättimeen, ja vain marginaaliin tuherretussa lisäyksessä mainitaan puhelimen periaate eli ajatus äänen lähettämisestä sähköä johtavan nesteen avulla.

Niin keskeisen asian esittäminen sivuhuomautuksena tuntuu varsin kummalliselta. Asian tekee entistä epäilyttävämmäksi se, että lisäys on vain alkuperäisessä hakemuksessa eikä yhdessäkään hakemuksen viidestä säilyneestä kopiosta.

Kolmas mielenkiintoinen asia on kirje, jonka Bell lähetti Graylle vain muutamaa päivää ennen patenttihakemuksensa hyväksymistä. Keksijät olivat tietoisia toisistaan ja siitä, että he molemmat työstivät lennättimeen liittyvää uutta keksintöä, mutta he eivät kuitenkaan olleet koskaan tavanneet tai keskustelleet keksinnöistään.

Bell kertoi tietävänsä, että Grayn keksintö liittyy nesteessä olevan sähköjohtimen värähtelyihin ja että hänen oma patenttihakemuksensa oli varsin erilainen. On outoa, että Bell on osannut kommentoida Grayn keksintöä, sillä patenttitoiminnan sääntöjen mukaan Bell ei olisi mitenkään voinut saada tietoja Grayn hakemuksesta.

Alexander Graham Bell on saanut kunnian puhelimen keksimisestä, mutta idea puhelimesta on lisätty hänen patenttihakemukseensa vasta jälkikäteen.

© scanpix/science photo library

Petollinen asianajaja

Patentin myöntäminen Bellille ei tietenkään ilahduttanut Grayta, joka oli uurastanut keksintönsä kimpussa kaksi vuotta. Suuresta pettymyksestä huolimatta Grayn juristi neuvoi häntä nielemään tappionsa sen sijaan, että lähtisi taistelemaan asiasta oikeudessa.

Juristin mukaan Gray voisi jopa lähettää Bellille onnentoivotukset ja ilmoittaa, ettei aikonut vaatia tunnustusta keksinnöstä.

Gray ei tuolloin tiennyt, että häntä avustanut juristi oli myös Bellin palkkalistoilla. Juuri juristi saattoi siis hyvinkin olla se, joka oli antanut Bellille tietoja Grayn keksinnöstä.

Ei kelvannut Western Unionille

Bell, ja varsinkin hänen tukijansa, olivat toivoneet, että lennätinyhtiöt innostui­sivat oitis uudesta keksinnöstä, mutta he joutuivat pettymään. Lennätinalan jättiläinen Western Union kieltäytyi vuoden 1876 lopussa ostamasta patenttia siitä pyydettyyn 100 000 dollarin hintaan.

Western Unionin nihkeys saattoi johtua siitä, ettei yhtiön johtaja William
Orton nähnyt kaupallisia mahdollisuuksia puheen siirtämisessä sähköisesti, tai sitten siitä, että toinen Bellin upporikkaista tukijoista oli aiemmin vihastuttanut Ortonin ehdottamalla lennätintoiminnan kansallistamista.

Niinpä Bell ei myynytkään keksintöään suurella summalla vaan ansaitsi vähän rahaa kiertämällä maata ja esittelemällä uutta laitettaan maksavalle yleisölle. Ensimmäiset keksinnöllään ansaitsemat 149 dollaria Bell kantoi suoraan koruliikkeeseen ja osti rakkaalle Mabelilleen hopeisen rintakorun.

Alexander Bell ja Mabel Hubbard menivät naimisiin heinäkuussa 1877, ja sulhanen antoi vaimolleen huomenlahjaksi 1 487 vastaperustetun Bell Telephone Companyn osaketta, jotka vastasivat 30:tä prosenttia yhtiön osakepääomasta. Itsellään Bell piti vain 10 osaketta – 0,2 prosenttia yhtiöstä – ja loput menivät suoraan sijoittajille.

Mikrofoni säilyi sata vuotta

1 / 4

undefined

Bellin ensimmäinen puhelin ei ollut kätevä eikä käytännöllinen, ja vasta Edison kehitti puhelimiin hyvin toimivan mikrofonin.

Bellin ja Grayn lisäksi myös Thomas Edison kehitteli puhelinta. Hän ei ehtinyt keksimään itse laitetta, mutta hän paransi sitä keksimällä hiilimikrofonin, joka oli paljon herkempi kuin Bellin mikrofoni. Edison toi vuonna 1877 markkinoille oman puhelimensa, vaikka se rikkoi Bellin patenttia. Lopulta kompromissina Bellin puhelimeen lisättiin Edisonin mikrofoni. Hiilimikrofoneja käytettiin puhelimissa 1980-luvulle asti.

Puhelin ei ollut rahasampo

Kolmen vuoden kuluttuakaan puhelin ei ollut tehnyt keksijästään rikasta, ja Bell alkoi olla jo kyllästynyt kiistanalaiseen puhelimeen. Niinpä hän myi oikeuden hyödyntää keksintöään Britannian markkinoilla 5 000 dollarilla, ja niillä rahoilla hän lähti Mabelin kanssa elokuussa 1877 puolentoista vuoden häämatkalle Eurooppaan.

Matkan aikana Bell otti yhä enemmän etäisyyttä puhelinyhtiöönsä. Hän ei halunnut olla sen kanssa tekemisissä edes silloin, kun Western Union vuonna 1879 perusti oman puhelinyhtiönsä, jossa Elisha Gray oli mukana.

Bellin sijoittajat halusivat haastaa kilpailijan oikeuteen patenttirikkomuksesta, mutta kanteeseen olisi tarvittu Bell Telephone Companyn kaikkien perustajien allekirjoitus. Muut yrittivät sitkeästi taivutella Belliä palaamaan Yhdysvaltoihin, mutta hän kieltäytyi sinnikkäästi.

”Mitä väliä sillä on, kuka puhelimen keksi, kunhan maailma voi hyötyä siitä? Ja mitä väliä sillä minulle on, mitä muut asiasta ajattelevat, sillä minä olen saanut sen, mitä varten tein työtäni: rakkaan kauniin vaimoni”, Bell vastasi.

Bell taipui lähtemään mukaan oikeustaisteluun vasta kun myös Mabel asettui sijoittajien puolelle.

Historian ensimmäinen puhelu tehtiin 10. maaliskuuta 1876, kun Bell sanoi puhelimeen sanat ”Mr. Watson, tulkaahan tänne. Tarvitsen teitä.”

© Polfoto/Granger

Bellin todistajanlausunto

Bell joutui viettämään kaikkiaan yhdeksän päivää todistajanaitiossa. Häneltä kyseltiin paljon muun muassa siitä, miten hän saattoi tuntea Grayn alustavan patenttihakemuksen sisällön yksityiskohtia.

”En ole nähnyt sitä. Kysyin asiasta päätarkastajalta [Wilber], ja hän kertoi asiakirjojen olevan luottamuksellisia. En nähnyt hakemusta, mutta hän selitti
minulle karkeasti ottaen, miltä osin hakemuksemme erosivat toisistaan”, Bell selitti. Myös päätarkastaja Wilber kutsuttiin todistamaan, ja hän tuki Bellin tarinaa.

Gray piti Belliä varkaana

Oikeuskäsittely oli ainoa kerta, jolloin Bell ja Gray tapasivat. Oikeudenkäynti päättyi historialliseen sopimukseen, jossa Gray ja Western Union tunnustivat Bellin puhelimen keksijäksi. Tunnustuksesta kirjoitettiin laajalti lehdistössä.

Graylla oli kuitenkin yhä omat epäilyksensä, sillä hänen ja Bellin keksinnöt muistuttivat toisiaan niin paljon. Eri­tyisesti Bellin mikrofoni, joka muutti puheen sähköiseksi värähtelyksi, näytti hänestä katkeran tutulta.

”Bellin oma kertomus oikeudessa vakuutti minut siitä, että hän onnistui rakentamaan ensimmäisen toimivan puhelimensa minun työni ansiosta”, kirjoitti Gray päiväkirjaansa.

Hänen epäilyksensä vahvistuivat muutama päivä oikeudenkäynnin jälkeen, kun hän sattumalta tapasi Wilberin kadulla.

”Gray, te keksitte puhelimen, ja jos se teidän helkutin juristinne olisi tehnyt työnsä kunnolla, te olisitte saanut patentin...

...mutta silloin en tuntenut teitä kovin hyvin, ettekä te ollut koskaan tarjonnut minulle sikaria tai kutsunut lasilliselle”, Gray kertoi Wilberin sanoneen.

Puhelimesta tuli menestys

Sopimuksen mukaan Western Union vetäytyi puhelintoiminnasta, mutta Bellin yhtiö maksoi Western Unionille viidesosan keksinnön tuomista tuloista patentin 18 vuoden voimassaolon ajan.

Bellin puhelinyhtiö alkoi vähitellen kasvaa tasaisesti, ja vuonna 1881 se osti Western Unionin puhelinyhtiön. Kun kiistanalainen patentti raukesi 18 vuoden jälkeen, lennätin oli jo aikaa sitten hävinnyt taistelun viestintäalan herruudesta puhelimelle. Bellin yhtiöllä oli tuolloin jo vakaa asema markkinoilla ja pitkä etumatka muihin kilpailijoihin nähden sekä asiakas­määrissä että johtokilometreissä mitattuna.

Puhelimen kaupallinen menestys turvasi Bellin pariskunnan talouden heidän loppuelämäkseen.

Grayn katkeruus ei hellittänyt

Kunnia puhelimen keksimisestä oli virallisesti annettu yksin Bellille, mutta Elisha Gray ei voinut peitellä turhautumistaan ja katkeruuttaan. Hänen jälkeenjääneistä papereistaan löytyi seuraava pohdinta:

”Puhelimen todellista historiaa ei tulla koskaan kirjoittamaan. Se kätkeytyy tuhansiin sivuihin todistajanlausuntoja, ja se kätkeytyy muutamien harvojen sydämiin – mutta niiden ihmisten huulet on sinetöinyt kuolema tahi kulta, jonka voima on vielä suurempi.”

Lue myös:

Tieteen historia

Taistelu puhelimesta

12 minuuttia
Ole Rømer
Tieteen historia

Io auttoi laskemaan valon nopeuden

1 minuuttia
Tieteen historia

Lordi Kelvin selitti absoluuttisen nollapisteen

1 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!