Kelvin-asteikko: Asteikko ilman miinusasteita

Lordi Kelvin antoi nimensä Kelvin-asteikolle

Ruotsalainen tähtitieteilijä Anders Celcius (1707–44) ei pääse unohtumaan, sillä hänen nimensä tulee vastaan aina, kun kuunnellaan tai luetaan säätiedotuksia. Yhtä tunnettu on yhdysvaltalainen Daniel Gabriel Fahrenheit (1686–1736), joka oman asteikon lisäksi kehitti myös elohopealämpömittarin. Joissakin Italian ja Sveitsin osissa juustontuottajat käyttävät yhä lämpötila-asteikkoa, jonka ranskalainen René Antoine Ferchault de Réaumur esitteli vuonna 1731.

Lordi Kelvin (1824–1907) ei ole nykyihmisille yhtä tuttu kuin Celsius ja Fahrenheit, vaikka hänen lämpötila-asteikkoaan käytetään tieteessä useissa yhteyksissä. Ennen aatelointia hänet tunnettiin nimellä William Thomson. Kelvin-nimen hän omaksui vasta vuonna 1892, kun hänelle myönnettiin paronin arvonimi tieteellisistä ansioistaan. Nimen hän keksi Kelvinjoesta, joka virtasi hänen Glasgow'n yliopistossa sijaitsevan laboratorionsa ohi.

Kelvin-asteikon oli määrä olla käytännöllinen

Kelvin-asteikko perustui Celsiuksen kehittämään asteikkoon, sillä yksi kelvin vastaa yhtä celsiusastetta, mutta niiden lähtökohdat ovat erilaiset. Vuonna 1848 William Thomson julkaisi tutkimuksensa, jossa hän perusteli, miksi Celsiuksen miinusasteet ovat epäkäytännöllisiä.

Thomson ehdotti, ettei nollapisteeksi valittaisi veden jäätymispistettä, vaan asteikon pitäisi alkaa absoluuttisesta nollapisteestä, jossa aineen kaikki lämpöliike lakkaa. Absoluuttinen nollapiste on celsiusasteikolla –273,15. Kelvin-asteikossa vesi siis jäätyy 273,15 kelvinissä ja kiehuu sata astetta korkeammassa lämpötilassa eli 373,15 kelvinissä.

Kelvin-asteikkoa käytetään muun muassa värilämpötilan ilmaisemiseen. Värilämpötila on lämpötila, johon musta kappale pitää kuumentaa, jotta siitä vapautuu tietyn väristä valoa. Auringonvalon värilämpötila on auringonnousussa 1 800 kelviniä ja voimakkaassa auringopaisteessa 6 000 kelviniä mutta pilvisen taivaan värilämpötila voi olla 10 000 kelviniä.